Siinä missä Elina Tiilikan Myrsky käsitteli maanis-depressivisyyttä fiktion keinoin, Neil Hardwickin vuonna 1999 julkaistu Hullun lailla käsittelee masennusta hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Suomen virallinen ensimmäinen ulkomaalainen on ollut tunnettu paitsi legendaarisen taidokkaista tv- ja teatteriohjauksistaan, myös olostaan rehellinen depressiopotilas aikana, jolloin masennuksen diagnosointi oli vielä jokseenkin vaikeaa.1990-luvulla burnout ja masennus alkoivat tulla yhä "suosituimmiksi" sairauksiksi, joita jokainen kynnelle kykenevä ö-luokan julkkis halusi ruotia iltapäivälehtin viikonloppuliitteissä. Työuupumus pukkasi päälle jokaiselle, joten parin viikon Kanarian höllöttelyloma tuli niinku aivan pakolliseen saumaan masennusta hillitsemään. Neil Hardwick pyrki Hullun lailla -kirjallaan purkamaan tuolloista käsitystä masennuksesta trendikkäänä oireiluna pitkiin työpäiviin.Hardwickin kirjan keskeisin opetus on se, että masennus on sairaus, kemiallinen epätasapaino aivoissa, ja siitä paraneminen vaatii ei paitsi lääkitystä ja terapiaa vaan myös rutosti aikaa.
Hardwick alustaa omia masennuksen syitään kirjan puoleen väliin asti, ja vaikka Neil itse kutsuukin pitkää alustuspuhettaan "hölmöksi lätinäksi", on se ainakin minulle mielenkiintoinen osa kokonaisuutta. Hardwickin tv-tuotannot ovat olleet lähtemätön osa sukupolveni kollektiivista lapsuusmuistoa, ja on äärettömän kutkuttava tietää miehen itsensä kertomana syitä siihen, miten median kaupallistuminen ajoi ns. taiteelliset viihteen tekijät marginaaliin. Hillittömän työtahdin, työolosuhteiden muuttumisen, geneettisten taipumusten ja lapsuuden kokemusten keitos kuohahta lopulta Hardwickilla pohjaan. Lopulta Neil erakoituu vuodeksi, makaa vaan ja oksentaa. Lopulta äijä makaa tiputuksessa jouluaattona.
Kirja on hyvää lukemistoa masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen. Suosittelen. Ja taas tulee todistettua vääjäämättömältä vaikuttava fakta, että parhaimmat huumorintekijät ovat pohjimmiltaan alakuloisia ja itsetunnottomia. Mutta kuten Hardwick moninaisissa yhteyksissä toteaa: show must go on!
Kouluarvosana: 8-
♀
Vaikka en yleensä lue paljon elämänkertoja, tämä kiinnostaa minua juuri siksi, että pidän Hardwickin tv-sarjoista. Todellinen masennus - ei vain tuollainen pieni, muodikas työuupumus - on niin rankka aihe, että arastelen tähän kirjaan tarttumista.
VastaaPoistaKirjassa on hieno kansi, joka kuvaa aihetta loistavasti. Muistan, miten olin aivan järkyttynyt, kun silloin joskus kuulin ensimmäistä kertaa Hardwickin masennuksesta. Tämä on varmaan niitä kirjoja, jotka kannattaa lukea. Mies, joka tekee hyvää komediaa, ei varmaan kirjoita huonoa tragediaakaan.
VastaaPoistaHei, kiitos kommenteista! Kiva huomata, että joku sentään lukee tätä vaivaista blogia :-))
VastaaPoistaMinäkin muistan, kuinka kansakunta kohahti, kun Hardwick toi masennuksensa julkisuuteen. Tuntui oudolta, että hauska mies voisi ns. valittaa mistään. Olihan hän sentään ulkomaalainen! Tuosta Hardwick myös kirjoittaa tässä kirjassa, että kuinka ristiriitaista oli olla englantilainen Suomessa, samaa aikaa sekä kiehtova ja pidetty että vieras ja ulkopuolinen.
Ilmeisesti tv-kulttuurin murros (piti alkaa tehdä sisältöä nopeasti ja halvalla) oli se viimeinen niitti Hardwickille. Nykyäänhän mies on kunnostautunut pitkälti pelkästään teatterin maailmassa.
Alakuloisesta pohjavireestä ja rankasta aiheesta huolimatta kirja oli "kevyt" luettava. Ei tarvitse arastella.