lauantai 24. marraskuuta 2012

Petri Karra: Pakenevat unet (2012)

Petri Karra on kirjailijana minulle uusi tuttavuus. Ennen Pakenevien unien lukemista olin antanut itselleni kerrottavan, että Karra on mies Haarautuvan rakkauden talon takana. Kyseisestä kirjasta olin nähnyt ainoastaan Kaurismäen Mikan käsialaa olevan filmatisoinnin, joka ei itsessään ollut kovin kummoinen tai mieleenjäävä. Tuntematta kirjailijaa tahi hänen aikaisempaa tuotantoaan tartuin tähän kirjaan vain ja ainoastaan takakansitekstin perusteella. Kyseessä on romaani ryövätystä lapsuudesta. !4-vuotias Nasta tietää, miten karkottaa amfetamiinin asetonihaju ennen sossujen vierailua ja miten irrottaa ruisku äidin käsivarresta.

Kirjan päähenkilö on siis teini-ikäinen poika Nasta, joka joutuu itsensä lisäksi huolehtimaan sekä 5-vuotiaasta siskostaan sekä huumekokoussa rypevästä yh-äidistään.Henkilöhahmot ovat mielestäni melko ohuita, vaikka Nastalle on aseteltu päähän monenmoista kypsää ajatusta. Tämä ilmenee sarjakuvasta, jota Nasta kirjoittaa ja kuvittaa ja johon hän heijastaa ryöstetyn lapsuuden vaikeat tunteet. Kirjan rakennne koostuu vuoroin Nastan perheen kuvauksesta, vuoroin pojan piirtämän sarjakuvan juonesta. Itse hypin kuvitteellisen Nahuki-pojan edesottamukset ronskisti yli, sen verran epäkiinnostavia ne olivat. Toki silmäilin suurimman osan, mutta kaikenlainen fantasia kuvottaa meikäläistä sen verran paljon, etten halunnut tehdä tämänkin kirjan lukemisesta vaikeampaa kuin se jo oli.

Mielestäni kirjan tarina Nastasta oli kiinnostava, valitettavasti sille ei annettu tarpeeksi tilaa kasvaa. Ehkä henkilöhahmojen ohuus johtui juuri tästä, että paukut oli ladattu sarjakuvamaailman kuvaamiselle. Tällaisena Nastan kohtalosta ja hänen ympärillään pörränneistä ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan jäi todella haalea maku. Karra ei ilmeisesti tiennyt itsekään, minkä kannan olisi ottanut narkkariperheen joutuessa sosiaalityöntekijöiden kynsiin.  

Pakenevat unet on jostain, mielestäni käsittämättömästä syystä, saanut osakseen suitsutusta kirjabloggareilta. Itselleni tämä oli vain "salonkikelpoinen" (mutta ei edes sitä) tapa käsitellä heikomman aineksen edesottamuksia nykypäivän Suomessa. Tällä hetkellä tämä toimii vielä shokkiterapiana tynnyrissä kasvaneille, mutta kirjan todellisuus on kohta entistä näkyvämpää. Silloin tarinan kertojaksi tarvitaan nuoremman polven kirjailijaa, josta löytyy ehkä vähän kantaaottavuuttakin.

Kouluarvosana: 7

lauantai 17. marraskuuta 2012

Markku Rönkkö: Metsänpoika (2012)

Markku Rönkön Metsänpoika on outo yhtälö: scifiä metsässä. Yleensä tämän lajityypin, kuten myös Rönkön aiemmat, teokset sijoittuvat urbaaniin ympäristöön. Nimensä mukaisesti Metsänpoika kertoo kuitenkin pojasta metsän siimeksessä. Hatunnosto entiselle mainosmiehelle seikkaperäisestä luontokuvauksesta.

Kirjan edetessä ympäristökin muuttuu. Metsänpojan metsä hakataan ja pojan on lähdettävä evakkoon. Poika aloittaa vaelluksen kohti kaupunkia. Tulevaisuuden Suomi, kuten kirjakin jakautuu Rönköllä metsään, katveeseen ja kaupunkiin.

Metsästä poika vaeltaa soiden yli katveeseen. Suomen nimikin tulee Rönkön mukaan soista. Hyvä oivallus. Katveessa on pientaloja ja kapakka, kauppa-auto käy. Siellä poika tekee tuttavuutta ihmisten kanssa. Aiemmin hän ei ole ollut tekemisissä kuin metsänvartijan ja välittäjän kanssa. Metsänvartija on kasvattanut hänet, välittäjä ostanut riistaa ja välittänyt ässäkeksejä ja muuta tarpeellista, jota luonnosta ei saa.

Katveesta matka käy kaupunkiin, Helsinkiin, josta alkaa minulle mielenkiintoisin osuus kirjasta. Keskustaa hallitsee suunnaton paperitehdas, joka ulottuu Hietsusta Katajanokalle. Jotain vanhaakin on säilynyt. Tuomiokirkko, Sea horse ja Kom-teatteri ovat ainakin tunnistettavissa.

Suomen ainoa elinkeino on ilmeisesti paskapaperin tehtailu. Koko Suomi on valjastettu raaka-aineen toimittamiseen tehtaalle, jossa kaikki kaupunkilaiset ovat töissä. Johtajat asuvat Espoossa, työläiset Vantaalla ja muun maalaiset idässä.

Kaupungissa kerrontaan tulee kaksi henkilöä lisää. Kahdessa ensimmäisessä osassa vuorottelevat metsänhoitajan päiväkirjat ja pojan seikkailut. Kaupungissa mukaan tulee espoolainen nainen ja hänen välijohtaja miehensä. Näiden kohtalot kietotuvat sitten pojan tarinaan tämän etsiessä biologisia vanhempiaan.

Yllättävää, mutta takuuvarmaa Rönkköä, jonka koko tuotanto on tutustumisen arvoinen.

Kouluarvosana: 8 1/2

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Dexter Fletcher: Wild Bill (2011)

Aina näitä brittileffoja katsellessa sitä oikein hätkähtää millainen luokkayhteiskunta tuo sivistyksen kehto oikein onkaan. Slummien työväenluokka, tai työttömien, on puhetta ja puuhia myöten melkoinen kontrasti Hugh Granteille Notting Hillissä.

Wild Bill keskittyy tuohon toiseen todellisuuteen, jossa vankilasta vapautunut Bill löytää 11- ja 15-vuotiaat poikansa tornitalon huumeluukkujen joukosta omillaan. Vanhempi veljistä käy raksalla töissä ja nuorempi koulussa. Äiti on lähtenyt Espanjaan uuden miesystävän kanssa.

Bill joutuu heti tekemisiin poliisin vanhojen tuttujen kanssa ja päättääkin lähteä pohjoiseen ylämaalle aloittamaan uuden elämän. Pojat kyllä pärjäisivät keskenään. Suunnitelmiin tulee kuitenkin mutka matkaan ja Bill löytää itsensä koti-isänä laittamasta ruokaa töistä ja koulusta palaaville lapsille.

Vanhempi pojista lämmittelee tuttua teiniäitiä, nuorempi puolestaan joutuu mukaan Billin vihamiesten huumebisneksiin. Billin on puututtava tilanteeseen ja näytettävä legendaarinen villi puolensa.

Tämän jälkeen telkasta tullut Hollywoodhöttö Killers näytti kyllä aikalailla muoviselta.

Kouluarvosana: 8+