maanantai 28. huhtikuuta 2014

Jack Black: Kulkurin tarina (2007) (You Can't Win 1926)


Tyhmyydestä sakotetaan, sanotaan. Kirjastoautossa huomasin hölmistyneenä Jack Blackin kirjoittaneen romaanin. Siis tämän. Nopeasti kävi kuitenkin selväksi, ettei kyseessä ollut 2000-luvun näyttelijä, vaan William S. Burroughsin oppi-isä.

Takakannen mukaan Kulkurin tarina kertoisi 1800-1900-lukujen taitteen maankiertäjästä. Siis beatnikien esikuva villissä lännessä! Näillä evästyksillä uskalsin odottaa tältä vähemmän tunnetulta Jack Blackilta jopa koomikkoa enemmän.

Luettuani teoksen voin onnitella itseäni todellisesta löydöstä. Tyhmyydestä ei tällä kertaa sakotettu, semminkin kuin luin kirjan alta aikayksikön. Kirjastojen tukilainaajana en poikkeuksellisesti joutunut siis edes konkreettisesti maksumieheksi.

Villin lännen laitapuolenkulkijan alamaailman kuvausta luki veijaritarinoiden suurkuluttuja siis suu pienessä virneessä ja vähän vapauden kaihosta kateellisena alusta loppuun. Jossain vaiheessa toinen toistaan seuranneet ryöstöretket ja vankilareissut kävivät tosin kyllästyttämään. Aivan loppu kirjasta meinasi tukehtua moraalisaarnaksi nukahtamaisillaan lukiessa. Sulateltuani asiaa yön yli ja luettuani pari illalla lukematta jäänyttä viimeistä sivua tajusin kuitenkin, että loppuhan oli aivan dostojevskiaanista tilitystä moraalista, yhteiskuntajärjestyksestä ja sen sellaisesta. Ja kukapa muu kuin taparikollinen olisi parempi saarnaamaan rikollisten asianmukaisesta kohtelusta!

Pesee mennen tullen mainiona pitämäni tuoreemman länkkärin!

Kouluarvosana: 10-

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Sari Pöyliö: Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2014)



Pölynimurikauppias ja muita äitien erehdyksiä (2014) on kemijärveläisen toimittajan, Sari Pöyliön, esikoisteos, jota on käsitelty useissa kirjallisuusblogeissa viime aikoina. Pölynimurikauppias on kahdeksasta novellista koostuva kokoelma, jonka punaisena lankana on äitien eri tavat töppäillä. Kokoelma avasi ainakin omat silmäni havaitsemaan, että äideistä todellakin on moneksi, eikä tämän teoksen esittelemät äidit todellakaan ole akkainlehtien peruskauraa. Silti, ihmisiä (äitejä) on erilaisia erilaisista lähtökohdista. Jos kipuilet perinteisen, äideille yhteisen syyllisyydentunnon kourissa, lue tämä kirja, niin saat synninpäästön.

Pölynimurikauppiaan novellit ovat jokainen jollain tavalla nyrjähtäneitä. Kirja alkaa Ingrid Bergmanina itseään pitävän, tuntemattomasta aivosairaudesta kärsivän äidin tarinalla. Aikuisen tyttären haasteena on viedä äiti Helsinkiin spesialistin tutkimuksiin, mutta äiti tekee vain mitä äiti itse haluaa. Omasta mielestäni parhaat novellit olivat Vahva vanhemmuus, Pölynimurikauppias ja Kellonkissaniitty. Ensiksi mainittu novelli kertoo heikompaan ainekseen kuluvasta nuoresta lähiöäidistä. Lapsia on monta, työtä ei ole, eikä omasta äidistä ole muistona kuin Kake Randelinin C-kasetti ja geenimutaatio. Pölynimurikauppias paljastaa, ettei huono äitiys ole vain nykypäivän ilmiö. Novellin äiti ottaa ja lähtee pölynimurikauppiaan matkaan jättäen perheensä pärjäilemään. Äidin paluu ei tapahdu häntä koipien välissä, vaan pölynimurikauppiaalta pakit saaneenakin äiti seisoo valintojensa takana ja harrastaa orgioita juoppohaareminsa kanssa vähääkään häpeämättä. Lopullinen anarkistinen ilotulitus alkaa novellissa Kellonkissaniitty, jossa aikuiset tyttäret, Taina ja Päivi, riitaantuvat isänsä kanssa siitä, mihin kuollut äiti lasketaan ikuiseen lepoon. Jääräpää-isää uhmaten, Taina päättää ryöstää ruumishuoneelta äitinsä ruumiin ja lähtee kuljettamaan lakanaan kiedottua äitiä maalle aikomuksenaan saattaa äiti rakastamalleen niitylle. Raivostunut isä ja poliisit kintereillään Tainan ja Päivi-siskon odysseija kohti Kellonkissaniittyä yltää absurdeille tasoille, mikä osoittaa Pöyliön kyvyn luoda erityisen outoja ja mustan huumorin sävyttämiä maailmoja.

Teoksen novellit ovat hykerryttäviä ja toisinaan övereitä. Pöyliö ei pyytele anteeksi, mistä tietysti pisteet. Viimeinen novelli, Melkein ihminen, on kuitenkin mielestäni hyvien novellien päätteeksi alisuoriutuminen ja tarpeeton. Siinä aiemmissa novelleissa esiintyneet äidit kootaan kuolemaan samaan sairaalahuoneeseen ja pakotetaan kohtaamaan menneisyyden töppäykset. Ilmassa on selittelyn ja alleviivaamisen meininki, enkä suoraan sanottuna olisi kaivannut kirjan henkilöille niin holhoavaa lopetusta. Kyllä lukija on yleensä sen verran älykäs, että hän osaa lukea rivien välistä vihjeitä ilman, että ne joudutaan selittämään kirjan viimeisessä luvussa.

Suosittelen kirjaa kuriositeettina mustaan huumoriin kallellaan oleville äitiyden ongelmista kiinnostuneille. Teema on viime aikoina lähes luurangoksi koluttu monen moisen kirjailijan toimesta. Mutsien tunnustukset ovat olleet 2000-luvun tarve. Tämä kirja asettuu jatkumoksi kyseiselle virtaukselle, enkä anna siitä moitteita. Mikäli Pöyliö jatkaa kirjailijan uraansa, luen jatkotuotantoa mielenkiinnolla.


Kouluarvosana: 7,5 


maanantai 14. huhtikuuta 2014

Ben Stiller: Walter Mittyn ihmeellinen elämä (The Secret Life of Walter Mitty) (2013)


Walter Mittyn ihmeellinen elämä on lähes täydellinen hyvän mielen komedia. Oikeastaan elokuva ei ole varsinainen komedia, vaikka sitä tähdittävätkin kuoliaaksinaurattajat Ben Stiller ja Kristen Wiig. Molemmat suoriutuvat kuitenkin erinomaisesti myös sympaattisena romanttisen komedian parina. Sean Penn tekee pienen osan mystisenä seikkailijana. Kusipäitä mainiosti näyttelevä Adam Scott on ilmeinen ihmiskyrpä YT-neuvotteluiden vetäjänä.

Walter Mitty (Stiller) on reppana antisankari, paitsi omassa mielessään. Mies jäätyy tuon tuosta julkisillakin paikoilla unelmiinsa. Kaveri muun muassa tylyttää potkuja antamaan tullutta inhokkia: "I was saying you know who looks good in a beard? Dumbledore. Not you." Googlamalla selvisi, että Dumbledore on joku Harry Potteirn hahmo. Joka tapauksessa nauratti kovasti. Ted kuitenkin todellisuudessa on se, joka nöyryyttää Walter Mittyä, eikä toisin päin.

Walter Mittyn päiväuniin kuuluu tietysti myös seurustelu Cherylin (Wiig) kanssa. Walter myös pääsee elämään unelmiaan seikkailemalla Seanin O'Connellin (Penn) perässä ympäri maailmaa. Perustavanlaatuisia romanttisen komedian aineksia siis.

En tiedä, tykkäsin silti. Tässä oli sitä jotain.

Kouluarvosana: 9

keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

David O. Russell: American Hustle (2013)


Glamouria! 70-lukua! Kulahtanut Christian Bale symppiksenä huijarina! Upea Jennifer Lawrence upeampana kuin koskaan!

Ylistystä kaikilla mahdollisilla adjektiiveilla, kuten kaikki aiemmatkin David O. Russellin elokuvat blogissamme: Sikasiistit sukujuuret, I Heart Huckabees

Sikasiistejä sukujuuria suosittelen kaikille komedian ystäville, jos joltakulta on jäänyt näkemättä tämä tarkoin varjeltu salaisuus. Samoin I Heart Huckabeesia, jossa on ehkä paras lopetus ikinä: "It's so fantastic", "And it's also nothing special" (Jason Schwartzmanin ja Mark Wahlbergin esittämien symppisten löydettyä vastauksen olemassaolon tarkoitukseen).

Samanlainen reppana samastuttava antisankari on myös Christian Balen esittämä Irving, joka huijaa luusereita yhdessä Amy Adamsin esittämän Sydneyn kanssa.

Älä kysy miten, ja kuka huijaa lopulta ketäkin, sillä tämän genren leffoille tyypilliseen tapaan, putosin kärryiltä jo alkumatkasta. Pienenä kyselin kesken leffan aina muilta mitä nyt? Onks toi hyvä? Onks toi paha?

"Pahaa" sai American Hustlessa esittää Bradley Cooper. Ainakin itse olin iloinen tyypin vastoinkäymisistä. Italianamerikkalainen pormestari puolestaan oli "hyvä", vaikka olikin "paha". Jennifer Lawrencen näin ihastuttavana bimbona. Amy Adamsista en ottanut selkoa. Tässä muuten linkki Adamsin tähdittämään Karkausvuoteen, joka on surkein blogissamme arvosteltu elokuva

Ei tällaista elokuvaa voi arvostella kuin yhdellä sanalla: mahtava! Juoni ja silmänruoka on jokaisen nähtävä itse.

Ihana taantuma lapsuuteen!

Kouluarvosana: 10