Sacha Baron Cohen lukeutuu Rakkaus on koira helvetistä -blogin pitäjien ylpeydellä symppaamiin koomikoihin yhdessä muun muassa sellaisten talentikkojen kuin Adam Sandlerin kanssa. Oli miehen kulloinenkin rooli sitten Ali G, Borat tai Bruno, homma toimii ainakin kotisohvalla yhdessä sipsien ja armollisen mielentilan kanssa. Nämä tämän tyylisuunnan elokuvat on vain osattava erottaa taide- ja tekotaide-elokuvista.
 |
| Wadiyan amiraalikenraalin, Aladeenin, rinnassa on killutin poikineen. |
Uusin Baron Cohenin synnyttämistä hahmoista on kuvitteellisen pohjoisafrikkalaisen Wadiyan diktaattorivaltias Aladeen, joka kurittaa alaisiaan ja kansaansa ailahtelevan mielensä mukaan. Aladeen on hemmoteltu, samaan aikaan sekä länteen että itään kallellaan oleva yksinäinen partanaama. Hahmo ei mielestäni itsessään ole erityisen hauska, koska tässä reaalimaailmassakin tuntuu olevan monia yhtä naurettavia itsevaltiaita.
Elokuvan parhain anti perustuu stereotyyppisille rättipäävitseille, joita (toivottavasti) kukaan ei katso turhan ruttuotsaisesti. Baron Cohenin Aladeen-diktaattori ei ole monivivahteinen elokuvahahmo, jolta voisi odottaa yllätyksellistä kehityskaarta, mutta kaikki muu diktaattorin ympärillä tapahtuva roiskuttelu saa yleisarvosanan kuitenkin positiivisen puolelle. Tuntuu kuin elokuvatiimi olisi valinnut linjakseen estottoman haulikolla ilmaan räiskimisen toiveenaan, että edes silloin tällöin osuisi kohteeseen. Jos katsoja ei ole virittänyt anturoitaan oikeaan moodiin, ei taatusti osu kertaakaan. Jos sen sijaan tajuaa antautua takki auki maalitauluksi, niin silloin voi vitsit upotakin.
Diktaattoria katsoessa vastuu on juurikin katsojalla itsellään. Minulle tämä elokuva oli oiva tapa nollata ja kruunata onnistunut kesäpäivä. Mitähän muuta komedialta voisi edes toivoa?
Kouluarvosana: 8
