Osin omasta, osin yleisön pyynnöstä, Rakkaus on koira helvetistä on täällä taas, puolen vuoden tauon jälkeen.
Omasta pyynnöstä siksi, että huomasimme muistavamme kovin vähän vasta katsomistamme elokuvista ja lukemistamme kirjoista. Jokainen kirja ja useimmat elokuvat ansaitsivat mielestämme jonkunnäköisen merkinnän luku- ja katselupäiväkirjaan. Ei niistä muuten muista mitään.
Yleisön pyynnöstä siksi, että avattuamme puolen vuoden tauon jälkeen rakkaan blogimme huomasimme yllätykseksemme, että sivulla on yhä pari sataa kävijää päivittäin. Joku muukin siis saanee meidän lisäksi päiväkirjastamme jotain irti. Tai ainakin piipahtaa sivuilla huomatakseen, ettei enää tarvitse takaisin tulla. Kuitenkin.
Viimeisin kirja, jonka sain kahlattua läpi, on Miika Nousiaisen Metsäjätti. Opuksen sain synttärilahjaksi, kiitos siitä Ninalle (ja kirjakaupan tädille, joka kirjaa oli suositellut), itse en jostain syystä kirjaan olisi välttämättä tarttunut.
Mikä olisi ollut vääryys. Nousiainen kyllä näpäytti tällaista epäilevää Tuomasta ja näytti Metsäjätillä ansaitsevansa saamansa huomion mediassa. Tämän lukukokemuksen myötä taidan tarttua Vadelmavenepakolaiseen ja Maaninkavaaraankin, jotka jossain tilapäisessä, okei, aika pitkässäkin mielenhäiriössä, ovat jääneet lukematta.
Metsäjätissä kolahti tajuntaan kuinka tärkeä metsäteollisuus Suomelle onkaan ollut. Kyllähän nousu varakkaaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi on pitkälti puun, jota meillä riitttää, ansiota. Kirja sai myös tajuamaan kuinka kova pala tehtaan sulkeminen pienelle paikkakunnalle oikeastaan on. Pyöriihän siellä kaikki tehtaan varjossa.
Metsäjätti kuvaa ansiokkaasti myös suomalaista sielunaisemaa. Pessimismiä ja lyttyyn lyömistä. Pienet yliampumiset suomalaisen luonteen kuvauksessa olivat vain mieluista luettavaa. Kuten lottoava perhe, joka yhdessä miettii joka viikko lottorivin, mutta jättää lyömättä sen, kun ei se kuitenkaan oikeaan osuisi. Lauantaisin sitten jännätään meneekö veikkaus pieleen ja niinhän siinä käy, että eräänä lauantaina kaksi miljoonaa olisi kilahtanut kassaan, jos vain rivi olisi jätetty luukulle.
Kannustamatta jääneillä tehdastyöläisten lapsillakin kuitenkin on onneksi Suomessa mahdollisuudet pärjätä elämässä, kuten kirjan päähenkilöillä Pasilla ja Jannella. Pasi kiipeää määrätietoisesti kauppakorkeakoulun kautta Metsäjätin johtoportaaseen ja Janne hapuillen kiitellyksi kynäniekaksi.
Masentava kohtalokin mahtuu joukkoon, Mika, jonka motto on 'mikään ei kannata'. Tämä osuus kirjasta masensi, ja olisin mieluusti jättänyt sen lukematta. Semminkin kun mottoa ei tarpeeksi selvästi kumottu kaltaiselleni tarpeettomaan takertujaan.
Mutta muuten oli oikein hieno lukukokemus!
Kouluarvosana: 8 1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti