Ready Player One oli kuitenkin poikkeus. Jo kirjan ulkoasu viestitti, että kyseessä on tutustumisen arvoinen opus. Ensimmäiset muutama kymmenen sivua puolestaan antoivat lupauksen laadusta. Tämä olisi yksi sellainen kirja joka olisi ahmittava, vaikka sivuja olisikin enemmän kuin lain pitäisi sallia. Tai oikeastaan en edes ahminut kirjaa, vaan lueskelin hissukseen nauttien toinen toistaan seuraavista oivalluksista. Flaming Lipsin uusin korvalapuista ja Ready Player One on oikein suositeltava yhdistelmä, joskaan vauhti ei ole taattu.
Mitä ne oivallukset sitten olivat? No, ensimmäisenä mieleen tulee oivallusten selitys. Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, jossa jokaista oivallusta seuraisi selitys. Niin, ettei neronleimaus varmasti menisi sivu suun. Ernest Cline oli selvästi oivaltanut tämän.
Mitä oivalluksia Cline sitten selitti? No, kirjahan kertoo siis enimmäkseen tietokonepeleistä. Varsinaista nörttikamaa siis, voisi alkuun ajatella. Mutta kuka kahdeksankymmentäluvulla kasvanut ei olisi pelannut pelejä? Ja toki kirjassa nostalgisoidaan myös muita populaarikulttuurin ilmiöitä ah, niin kauhean kauniilta 80-luvulta.
Niin, ja vastapainoksi vanhojen muisteluille on aimo annos scifiä. En nyt jaksa tarkistaa minä vuonna, mutta lähitulevaisuudessa kuitenkin, valtaosa valveillaoloajasta eletään virtuaalimaailmassa. Jopa koulunpenkkiä voi kuluttaa kotoa käsin. Kyllä, pääosaa esittävät (en voi olla kuvittelematta kirjaa leffana) lukiolaiset. Kirjaa voikin suositella lapsuuttaan 80-luvulla eläneiden lisäksi nykynuorille. Ja miksei muillekin.
Niin, niistä oivalluksista. Kirja on kuin suoraan videopelistä, oli kyseessä sitten virtuaali- tai todelliseen maailmaan sijoittuvat tapahtumat. Esimerkiksi pojan kiipeäminen konttipinoissa toi elävästi mieleen jonkun Donkey Kongin tapaisen kasariklassikon. Ja eikös mielikuva varmistettu vielä oikeaksi selittelemällä oivallus!
Muillekin kuin scifin ystäville, erityisesti kasarinostalgikoille.
Kouluarvosana: 9 1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti