perjantai 4. tammikuuta 2013

Pelle Miljoona: Puerto Galera (2012)

Kirjojen tarjoamilla matkoilla on puolensa. Niihin ei kulu rahaa eikä niistä mene nuppi sekaisin. Puolisoni saattaa tosin olla toista mieltä. Olenhan käyttänyt kirjoihin pienen omaisuuden ja jankuttanut tajunnan eniten räjäyttäneistä kirjoista välillä maanisuuteen asti.

Joka tapauksessa Pelle Miljoonaan voi luottaa maailman matkaamisessa. Pelle on vienyt minut ainakin Goan hiekkarannoille, Brixtonin slummiin, Kreuzbergin uumeniin ja ties minne. Tällä kertaa päädyttiin Karibianmeren saaren viidakon kautta naapurimaan suurkaupunkiin, Euroopan turneelle ja Jenkkien kautta buddhamunkkien vuorille. Melkoista menoa siis. Suomessakin kirjassa käydään, ja siellä sattuu kirjan mainioin kohtaus. Oranssirastainen kirjailija-muusikko tekee cameo-roolin Vanhalla.

Mistä Puerto Galera sitten kertoo? Vankileiriltä paenneesta nuoresta miehestä, millaisesta yhdestä tositapahtumiin perustuvasta jutusta tehty mainio arvostelu löytyy täältä. Pelle on siis ajan hermoilla tykittänyt totuttuun kielien sekamelskaan perustuvaan tyylinsä raportin tällaisesta ihmiskohtalosta muinaisjäänteeltä tuntuvassa maailmassa.

Pakomatkaltaan kirjan päähenkilö Luz Volcano noukitaan vedestä hukkumiskuolemaan tuomittuna veneeseen, joka vie ystävällisten ihmisten luo Puerto Galeran vapaasatamaan. Mutkia oikoen päädytään seuraamaan kaverin elämää asunnottomana diktatuurimaan naapurivaltion pääkaupungissa. Sieltä tie vie buddhalaismunkkien veljeskuntaan vuorille, jossa hän kirjoittaa muistelmansa kirjaksi. Internet-nimisellä keksinnöllä kirjaa levitetään ympäri maailman ja siitä tulee hitti. Seuraa maailmankiertue ja rakastuminen ja sitä rataa.

Taattua laatua!

Kouluarvosana: 9+

2 kommenttia:

  1. Missähän tynnyrissä minä olen elänyt, kun en ole koskaan törmännyt yhtenkään Pelle Miljoonan kirjaan?! Täytyy kyllä korjata tämä erhe ja pian!

    VastaaPoista
  2. Kannattaa! Enkä muuten minäkään tiedä puoliakaan lukemistasi kirjoista!

    VastaaPoista