No, millainen taidekokemus Slava! sitten oli? Ainakin pitkä. Tarkalleen 3 tuntia 10 minuuttia. Kieltämättä tuossa ajassa ajatus harhaili väkisinkin tulevaan viikonloppuun, kauppalistaan ja lähimenneisyydessä tehtyihin ratkaisuihin, mutta en sentään meditoinut silmät kiinni, toisin kuten vieressäni istuva, tyytyväisenä kuorsaava nuori nainen.
Slava! oli myös musikaali, tai sanoisinko ooppera tai jopa saippuaooppera. Lauluesitykset olivat kieltämättä komeasti vedettyjä mutta jostain syystä, tarkoituksella tai tahattomasti, tuskallisen venytettyjä. Samasta aiheesta vedettiin aaria jos toinenkin ja yhtä ja samaa kertosäettä hoettiin kymmeniä kertoja. Tämän tyylikeinon ymmärtämättömyyskö jo paljastaa sivistymättömyyteni?
Okei, näytelmässä käsitellään Venäjää, kaikkea Venäjässä. Pala historiaa sieltä täältä, satiiria propagandasta, vankileireistä, sivistyksestä, Neuvostoliitosta, Putinista, dekadenssin kitkemisestä. Oli balettitossuissa loikkivia sotilaita ja Pohjois-Korean suklaata rakastavaa diktaattoria. Kaikkea. Ja kaikkea kerralla. Samaan aikaan lavalla sekoilevat Iivana Julma, Katariina Suuri ja avaruuskypärä kädessä pyörivä Juri Gagarin. Tilannetta sekoittivat vielä oudot kissahahmot, jotka tulivat ja sulkivat Katariina Suuren ilmeisesti hautaa esittävään lattialuukkuun. Sitten taidettiin taas laulaa jotain käsittämätöntä ennen kun taivaasta ilmestyi Jumala/Jeesus Conchita Wurstina. Taas laulettiin pari kolme laulua, joissa yhdessä veivattiin uudestaan ja uudestaan seuraavaa kertsiä: "Siirrän vuoria kuin huoria...." ja niin edelleen. Sitten Conchita ja Juri Gagarin nousivat rakastuneina taivaaseen tai ehkä jopa avaruuteen. Who knows.
Näytelmässä ei todennäköisesti pyritty ymmärrettävään kronologisuuteen tai tavanmukaisuuteen, ja sen ymmärrän, hyväksynkin. Silti paikka paikoin jouduin pohtimaan, miten tällaiseen surrealistiseen sekametelisoppaan tulisi suhtautua. Väliajalla monet kaivoivat taskuistaan älypuhelimet ja lukivat Hesarin ja muiden kulttuuriasiantuntijoiden arvostelut näytelmästä, ennen kuin uskalsivat itse ottaa kantaa. Päätelmäni oli se, että ensimmäisen puoliajan jälkeen kaikki haukkuivat näytelmän käsittämättömäksi tuubaksi, mutta toisen puoliajan jälkeen ylistävät kulttuurikritiikit netistä haravoituaan suurin osa taviksista oli kääntänyt tekniset tuulitakkinsa ja hehkutti nerokasta poliittista satiiria.
Itse näin 12 tuntia myöhemmin alkujärkytyksestä toettuani saatan jopa ymmärtää sen, että jotkut näkevät sekoilun ja roiskeen alla siintävän timantin. Itse olisin arvostanut tiivistämistä ja timanttisen ytimen helpompaa valottamista. Edelleen olen sitä mieltä, että ihoni alle sujahtavat helpommin pienten teattereiden intensiiviset ja riisutut näytelmät. Isot spektaakkelit ovat minulle usein vain näyttäviä koreografioita, täydellisesti synkronoituja vaihtoja ja muuta, sinällään arvostettavaa silmäkarkkia. Sisimpääni tällaiset stadionnäytelmät eivät pääse.
Kouluarvosana: Jotain nelosen ja kympin väliltä
.jpg) |
| Juha Muje ja Puntti Valtonen veljeksinä Obeda ja Pobeda. |
 |
| Putin-kloonit marssivat täydellisessä synkroniassa. |
 |
| Hei, sehän on Kim Jong-Un Pohjois-Koreasta! |
 |
| Putinin näköinen johtaja Volodja ja Kim Jong-Un terkkarilla ottamassa botoxia. |
 |
| Iivanalla on jotain sydämellään, Katariina on kaatunut ja katsos, sieltähän laskeutuu Conchita Wurstia muistuttava Jumala! |
Mäkin kävin katsomassa tämän ihan äskettäin ja tykkäsin kyllä, varsinkin musiikista ja siitä, että aiheita vyörytettiin silmille vauhdilla. Vähän harmitti vaan, että olin mennyt lukemaan tästä niin paljon etukäteen, olisi ollut hauskaa yllättyä enemmän :)
VastaaPoistaHei Erja, kiitos kommentista! Hauskaa, että pidit näytelmästä :) Itse jouduin sulattelemaan näkemääni tovin. Ja minä puolestani en tiennyt näytelmästä mitään etukäteen. Jos olisin tiennyt näytelmän surrealistisuudesta etukäteen, ei järkytys olisi iskenyt niin kovaa.
Poista