keskiviikko 13. lokakuuta 2010

Steve Pink: Hot Tub Time Machine - Kasarikankkunen (2010)


En tiedä mitä John Cusackin uralle tapahtui, mutta Being John Malkovichin ja High Fidelityn jälkeen en ole nähnyt häntä yhdessäkään hyvässä elokuvassa. Enkä nähnyt nytkään.

Steve Pinkin (kuka v***u?) ohjaama Hot Tub Time Machine on käsittämättömäntä kuraa. Toivoin, että elokuva edustaisi lajityyppiä "vaikuttaa paskalta, mutta yllättävän hauska" (vrt. Kauhea kankkunen).

Hot Tub Time Machine on vain valitettavasti ihan yhtä huono mitä sen asetelma antaa odottaa. Kolme keski-iän kriisiä kolkuttelevaa kaveria yhdellä juniorilla vahvistettuna matkustavat rappeutuneeseen hiihtokeskukseen, jossa viettivät nuoruutensa huippuhetket kultaisella 80-luvulla. Hotellihuoneen poreallas vie yllättäen poppoon haikailemalleen vuosikymmenelle.

Vaikka aihe olisikin huono, ei se oikeuta tekemään tällaista sontaa. Kasarinostalgiasta olisi varmasti saanut enemmänkin irti kuin hassut hiihtoasut. Ja komediasta voisi kai tehdä sellaisen, joka edes välillä naurattaa. Oman olemassaolon vaarantaminen menneisyydessä sekoilemalla on niin nähty. Joku olisi voinut kertoa elokuvan tekijöille, että Michael J. Fox teki jo kaiken tämän ja hauskemmin.

Ilmeisesti Koirien Judd Apatow -putki nosti riman turhan korkealle tällaisille räpellyksille.

Get Him to the Greekiä odotellessa...

Kouluarvosana: 4

2 kommenttia:

  1. Huolestunut kultuurin kuluttaja14. lokakuuta 2010 klo 19.58

    Jeesus Christ and Holy Mother! Mihin suuntaan Rakkaus on koira helvetistä on menossa?

    VastaaPoista
  2. Tää oli kyllä eräänlainen pohjanoteraaus...

    VastaaPoista