Eve Hietamies: Yösyöttö (2010)

On luonnonlaki, että joka vuosi ilmestyy vähintään yksi tämmöinen vauva-arkea kuvaava viihdekirja, jonka turvin neljän seinän sisälle jumittuneet kotiäidit pysyvät joten kuten järjissään. Viime vuonna genren manttelinperijä oli Eve Hietamiehen Yösyöttö. Toisin kuin näissä tämän tyypin kirjoissa yleensä Hietamiehen baby blues -ahdistuspläjäyksessä univajeen, katkenneiden hermojen ja epätietoisuuden kanssa kamppaileekin äidin sijasta isä.

Kirjan päähenkilö on toimittaja ja kokopäivä-äijä, Antti Pasanen, jonka juuri parin yhteisen lapsen synnyttänyt vaimo karkaa synnytyssairaalasta omille teilleen. Pasanen jää käärö kainalossaan ihmettelemään, miten asian kanssa toimitaan. Piia-vaimoon näyttää iskeneen synnytyksenjälkeinen masennus, ja rouva päätyy valkotakkisten huomaan. Pasasen Antin on sopeuduttava ajatukseen, että seuraavan vuoden tämän tärkein tehtävä on pyyhkiä puklua, pestä pyllyä ja opiskella oikeaoppista lapsenhoitoa.

Antti Pasasen sukupuoli-identitetti on Hietamiehen käsittelyssä eksynyt todella harmaalle alueelle. Kirjan alussa Pasanen väittää olevansa melkein yhtä äijä kuin Jone Nikula, mikä nyt on muutenkin todella kiusaannuttava vertaus, mutta etenkin tässä tapauksessa ajatus tuntuu täysin mahdottomalta. Pehmompaa ja hellempää miestä kuin Pasanen saa hakea. Enkä tarkoita tällä nyt kirjan draamallista kaarta, jossa Pasanen löytää lopussa itsestään kotiäidin identiteetin, vaan sitä, että päähenkilönä heiluu hahmo, joka koostuu irrallisilta tuntuvista ja eripuolilta kuulluista anekdooteista. Pakko sanoa, että Hietamiehen tulkinta miehestä on kauhea(n epäonnistunut).

Yösyöttö on häpeilemättömän viihteellinen ja välipalana napsittava ajanvietekirja. Parhaimmalta se varmasti maistuu äitiys"lomalaisen" väsyneissä käsissä suklaalevyn seurana. Henkilökohtaisesti näin jo pahimmat yövalvomiset kokeneena ja selväjärkistyneenä (?) Yösyöttö ei iskenyt enää kultasuoneen. Silti näitä puklu-kirjoja lukee vuosi toisensa jälkeen.

Kouluarvosana: 5 1/2