Kuninkaan puhe on elokuva, jonka alkuasetelmat eivät kuullosta hääppöisiltä. Ohjaaja Tom Hooper on kuitenkin taikonut käytännössä tyhjästä esiin ihan kelvollisen tekeleen. Colin Firthin esittämä Yorkin herttua, Bertie, (tuleva kunkku Yrjö IV) kärsii karmeasta änkytyksestä, ja julkiset puheet ovat Bertielle verrattavissa mestauslavalle astelemiseen. Koko valtakunta ja Brittein alusmaat kuuntelevat Bertien röhkintää myötähäpeää tuntien. Onneksi Bertiestä ei olisi perimisjärjestyksen mukaan vaarassa tulla kuningasta, sillä isoveli hoitaisi homman tulevaisuudessa.
Bertien vaimo, prinsessa Elizabeth (Helena Bonham Carter), passittaa miehensä puheterapiaan australialaislähtöisen vale-puheterapeutin luo. Erikoisia metodeja käyttävän aussin (Geoffrey Rush) ja Bertien välille syntyy vahva ja mehukas bro-mance, ja Bertie alkaa pikkuhiljaa saada änkytyksensä aisoihin.
Suuri koetinkivi on kuitenkin vasta edessä, sillä Bertiestä leivotaan kuin leivotaankin briteille seuraava kuningas vasten tämän tahtoa, ja tervehdyspuheessa pitäisi vielä pystyä ottamaan kantaa maailmansotaankin. Ei siis mitään kevyttä small-talkia. Elokuvan huipennus on siis tuo ko. kuninkaan puhe, suoritus, jonka onnistumisen jokainen voi arvata ennaltakin.
Vaikken mikään Colin Firth -entusiasti olekaan, on C.F. elokuvassa karismaattinen ja miehinen mies. Bertien ja terapeutti-Lionelin epätasapainoiset kemiat toimivat hyvin. Geoffrey Rush'han on tunnetusti mies, joka muuttaa kaiken koskemansa kullaksi, eikä Kuninkaan puheen rooli ole poikkeus säännöstä. <3
Helena Bonham Carteria en pysty sietämään tässä(kään) elokuvassa. Rouva Burton on mielestäni täysin hampaaton, vaikka julkinen image yrittää väittää toista. Ihmeellinen heinähattu. :@
Kouluarvosana: 8
"Kuorolaulu kun lauletaan, tässä kumpikin oksallaan..."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti