Kirjan päähenkilö on siis teini-ikäinen poika Nasta, joka joutuu itsensä lisäksi huolehtimaan sekä 5-vuotiaasta siskostaan sekä huumekokoussa rypevästä yh-äidistään.Henkilöhahmot ovat mielestäni melko ohuita, vaikka Nastalle on aseteltu päähän monenmoista kypsää ajatusta. Tämä ilmenee sarjakuvasta, jota Nasta kirjoittaa ja kuvittaa ja johon hän heijastaa ryöstetyn lapsuuden vaikeat tunteet. Kirjan rakennne koostuu vuoroin Nastan perheen kuvauksesta, vuoroin pojan piirtämän sarjakuvan juonesta. Itse hypin kuvitteellisen Nahuki-pojan edesottamukset ronskisti yli, sen verran epäkiinnostavia ne olivat. Toki silmäilin suurimman osan, mutta kaikenlainen fantasia kuvottaa meikäläistä sen verran paljon, etten halunnut tehdä tämänkin kirjan lukemisesta vaikeampaa kuin se jo oli.
Mielestäni kirjan tarina Nastasta oli kiinnostava, valitettavasti sille ei annettu tarpeeksi tilaa kasvaa. Ehkä henkilöhahmojen ohuus johtui juuri tästä, että paukut oli ladattu sarjakuvamaailman kuvaamiselle. Tällaisena Nastan kohtalosta ja hänen ympärillään pörränneistä ihmisistä ja heidän ratkaisuistaan jäi todella haalea maku. Karra ei ilmeisesti tiennyt itsekään, minkä kannan olisi ottanut narkkariperheen joutuessa sosiaalityöntekijöiden kynsiin.
Pakenevat unet on jostain, mielestäni käsittämättömästä syystä, saanut osakseen suitsutusta kirjabloggareilta. Itselleni tämä oli vain "salonkikelpoinen" (mutta ei edes sitä) tapa käsitellä heikomman aineksen edesottamuksia nykypäivän Suomessa. Tällä hetkellä tämä toimii vielä shokkiterapiana tynnyrissä kasvaneille, mutta kirjan todellisuus on kohta entistä näkyvämpää. Silloin tarinan kertojaksi tarvitaan nuoremman polven kirjailijaa, josta löytyy ehkä vähän kantaaottavuuttakin.
Kouluarvosana: 7
