Nyt seuraava arvostelu sekä kuuluu että ei kuulu Rakkaus on koira helvetistä -blogin linjaukseen luettavien kirjojen tyylistä. Helen Fieldingin Bridget Jones -kirjasarja ei periaatteessa istu mukavakavastiotettavan kirjallisuuden tyylisuuntaukseen, jota koirankopissa on perinteisesti arvostettu. Siitä näkökulmasta naisten hömppäkirjallisuuden lukemista ja arvostamista ei pitäisi tunnustaa avoimesti lukeneen sivistyneistön edessä. Toisaalta Rakkaus on koira helvetistä -blogi arvostaa myös välitöntä viihdyttävyyttä, eikä se pelkää myöntää antavansa arvon kirjoille ja elokuville, joiden ainoa tarkoitus on puhtaasti viihdyttää ja tarjota pakomatkaa todellisuudesta. Näin ollen blogin linjana voidaan pitää sitä, ettei varsinaista linjaa ole, ja siksi kirjoitamme ihan mistä itse haluamme.
Tällä kertaa allekirjoittanut on heittäytynyt ihanan sankarittaremme, Bridget Jonesin, matkaan kirjasarjan kolmannessa osassa Mad About The Boy (2013). Luin kirjan lähtökielellä ja olen antanut itseni ymmärtää, että suomennoksessa kirjan nimi on jätetty alkuperäiseen muotoonsa. Varma en asiasta ole enkä muutenkaan koko ratkaisusta, mutta tämä vain tiedoksi niille, jotka yrittävät googlettaa suomennoksen perään.
Helen Fieldingin luoma, elämääkin suurempi, Renée Zellweggerin lihaksi tuoma brittineito, Bridget Jones, palaa pimennosta nyt viisikymppisenä kahden lapsen yh-äitinä. Bridgetin ihana aviomies, herra Darcy, on suruksemme kuollut työkomennuksella Darfurissa. Täydellisen ihmisoikeusasianajaja-aviomiehen kuolemasta on vierähtänyt neljä vuotta, eikä leskirouva ole suonut ajatustakaan muille miehille. Mutta nyt kun lapset ovat kasvaneet ja selvinneet kriittiset alkuvuotensa sählä-äidin huomassa, äidin on aika löysätä pipoa ja alkaa ajatella myös itseään, ihan kuin se olisi näissä chick lit -kirjoissa jotenkin ongelma.
Olen katsonut Bridgetin elämästä tehnyt elokuvat, mutta kirjoihin en ole tätä ennen koskenut. Jotkut kirja-arvioista ovat pitäneet tätä kolmatta osaa tylsähkönä kahteen edelliseen kirjaan, mutta itse ainakin pidin tätä viihdyttävänä ja jossain määrin jopa uskottavana. Tietenkään viisikymppisen yh-äidin elämä ei voi olla yhtä lennokasta kuin kolmikymppisen sinkun, joka harrastaa baarikierroksia sinkkuystäviensä kanssa. Totta kai kirjassa on paljon ylilyönnin makua, mutta toisaalta se, että viisikymppinen nainen on siirtynyt metsästämään kaksilahkeisia netin seuranhakupalstoille ja kirjoittaa kuulumisiaan Twitteriin pakonomaiseen tahtiin, tuntuu luonnolliselta kehitykseltä edelliseen.
Bridget säheltää nettimokailujensa kanssa, metsästää itseään nuorempaa nahkatakkimiestä, pyydystää lopulta toyboyn itselleen ja sekoilee työtehtävissään odotettavaan tyyliinsä. Ilmeisesti herra Darcyn perintösummat eivät olleet pienimmästä päästä, sillä laskujeni mukaan Bridget ei missään vaiheessa voivotellut elämän perusasioiden kuten lainanlyhennyksien tai kauppalaskujen äärellä. Bridget ei myöskään missään vaiheessa saanut palkkaa mistään. Mistä olisikaan; päivät kuluivat Twitteriä päivitellessä. Pientä liioittelua tämän genren kirjoihin aina tarvitaan, jotta todellisuudesta pakeneminen olisi mahdollista.
En koe tehtäväkseni perata kirjan tarkoitusta syvämerkitysten löytämiseksi. En lukenut kirjaa oppiakseni uutta tai kokeakseni valaistumista, sellaiseen viihdekirjallisuus ei toimi. Olen silti sitä mieltä, että nyt kun olen päässyt vauhtiin chick litin lukijana, en enää häpeä myöntää voivani tarttua rentouttavaan, nopealukuiseen, huonolle paperille painettuun hattaranmakeaan mössöön. Se on uskoakseni feminismin peruslähtökohta: valinnan vapaus, lupa tehdä mitä itseä huvittaa.
Lähempää pohdintaa ja yksityiskohtaisempia huomioita tästä kirjasta löytyy mm. täältä.
ja täältä:
Kouluarvosana: 7
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti