torstai 8. huhtikuuta 2010
Woody Allen: Annie Hall
Viime aikoina Jerry Seinfeldin tehtävänä on ollut hoitaa naurattaminen tässä perheessä, mutta eilen päätimme kokeilla vaihteeksi jotain muuta päivän komedia-annoksena. Woody Allen tuntui tähän tehtävään varmalta valinnalta eikä klassikko vuodelta 1977 pettänyt tälläkään kertaa. Jos ei nyt aivan kuoliaaksi naurattanut, niin monet hyvät naurut elokuva onnistui kirvoittamaan.
Elokuva kertoo kahdesta neuroottisesta intellektuellista, jotka eivät osaa päättää ollako rakastavaisia vai ystäviä vai ollako ollenkaan. Tapahtumapaikkana on New York, välillä käydään myös länsirannikolla vääntämässä vitsiä LA:n huonommuudesta New Yorkiin verrattuna.
Viimeisimmässä elokuvassaan Woody Allen palasi neuroottisen pessimistisen miehen kuvaukseen Vicky Christina Barcelonoiden ja Match Pointien jälkeen. Onneksi. Pidin myös Whatever worksista paljon, vaikka Allen ei itse näytellytkään pääosaa, vaan joku Allenin maaneereita toisteleva äijä. Ilmeisesti ikä tai itsekriittisyys alkaa painaa Allenia.
Toivottavasti vastaavanlaista tavaraa tulee jatkossakin, tai sitten on tyytyminen Allenin aiempaan tuotantoon, jota muuten riittää. Kaveri on tehnyt 30 vuotta elokuvia elokuva per vuosi tahtia. Huh, hatunnosto siitä. Ja elokuvien laadusta tietty. Päähenkilöiden neuroottinen kohellus on vain jotain todella nautittavaa. Annie Hallin päähenkilön Alvy Singerin elämänkatsomus oli sitä paitsi vertaansa vailla: Elämä on kamalaa ja kaikenlisäksi liian lyhyt.
Kouluarvosana: täysi 10
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ihana kuva! Muistoni Annie Hallista kiteytyy juuri tuossa.
VastaaPoistaMielenkiintoinen blogi teillä. :)
VastaaPoistaTykkään Allenin leffoista, ja tämän arvostelun perusteella olisi kiva nähdä Annie Hall.
Kiitos kommentista! Teilläkin näyttäisi olevan samanaiheinen blogi, täytyypi seurailla edesottamuksianne :-)
VastaaPoistaAnnie Hall on ehdoton katsottava, eikä vähiten Diane Keatonin ansiosta.
Ahh, lempielokuvani, loppuun asti. Koska niitä munia vain tarvitsee ^_^. Olemme niin samaa mieltä tästä!
VastaaPoistaWoodyn monista viisauksista käyttökelpoisimpia on kyllä tässä elokuvassa heitetty miserable-horrible-jako. Joko ihmisten elämä on kamalaa tai surkeaa <3.
Se toistuu muuten sivulauseessa yhtä lailla upeassa Hannah and Her Sistersissa (1986). Ah, siihen saakka melkein mikä tahansa mihin Woody koskikin muuttui kullaksi.
90-luvulla meno jo heikkeni. Matchpoint, VCB ja Whatever Works ovat toki paluuta ruotuun.