maanantai 5. huhtikuuta 2010

Anssi Kela: Kesä Kalevi Sorsan kanssa

Kirjallisuusblogin perustaminen silloin kun allekirjoittaneita vaivaa vakava reader's block on melko hassua, mutta ihan kohta täältä pesee. We're back in business!

Aloitetaanpa Anssi Kelan vuonna 2008 ilmestyneellä esikoisteoksella Kesä Kalevi Sorsan kanssa. Ihan tähän kärkeen mainittakoon, että minulle tähän kirjaan tarttuminen oli hyvin ristiriitainen sisäinen kamppailu, en nimittäin lukeudu Anssi Kelan monipäiseen fanilaumaan niin musiikillisesti kuin sanoittajanakaan. Haaste kirjan lukemisesta tuntui vuoren valloittamiselta, kaatopaikan jätevuoren. Toivottavasti joku ymmärtää, mitä tarkoitan...

Kirjan otsikko ja se vähä mitä etukäteen tiesin kirjasta eivät avanneet vielä mitään itse sisällöstä. Lähdin liikkeelle avoimin mielin ja kieltämättä jännittyneenä siitä, mitä tuleman piti. En voinut olla huomaamatta ja selaamatta kirjan keskivaiheilla ollutta valokuvaliitettä, jossa oli humoröösejä pilakuvankaltaisia valokuva-asetelmia kirjan henkilöiden tekemisistä ja mielenliikkeistä. Valokuvien katselu muutti ennakkoasetelmaani aloittaessani itse tarinan lukemisen. Orientoiduin siis hassutteluun, selvä pyy!

Kirjan päähenkilöksi osoittautui kolmekymppinen lakimies Johannes Palorinne Punavuoresta. Kirja alkaa pienellä pakollisella täkyllä, jossa lukijalle annetaan osviittaa Johanneksen tulevaisuudesta. Aukeamanmittaiseen fiilistelyyn palataan, yllätys yllätys, kirjan viimeisellä aukeamalla. Itse tarinassa Johannes on juuri kokenut onnettomuuden, josta hän ei itse muista mitään (ja joka paljastetaan lukijallekin vasta tuonnempana), toisin sanoen Johanneksen lähimuistista on pyyhkiytynyt kaksi viikkoa taivaantuuliin. Tästä lähtökohdasta siis ponnistetaan. Johannes kohtaa Ruttopuistossa Kalevi Sorsan (tähän naurua), edesmenneen entisen pääministerin, joka osoittautuu Johanneksen päänsisäiseksi hahmoksi, mentoriksi, tunteiden tulkiksi, life coachiksi tms. Yhdessä Kalevi Sorsan kanssa Johanneksen on määrä palauttaa muistista kadonneet kaksi viikkoa.

Toisin kuin kirjan otsake antaa ymmärtää Kalevi Sorsan rooli tarinassa jää melko pieneksi. Suurempi merkitys on Johanneksen parhaalla kaverilla, Markuksella, vääräleualla ja patologisella valehtelijalla, joka järjestää Johanneksen elämään jäynää ja säpinää (Juha Vuorisella täysin vastaava henkilö oli nimellä Kristian). Ennen Markuksen astumista tarinan estradille, olin lukenut kirjaa vain lievän kiusaantuneisuuden vallassa, mutta Markukseen tutustuttuani ymmärsin pelin hengen. Kela yritti hengentuotteellaan ängetä Pussikaljaromaanin ja Juoppohullun reviirille.

Kirjan parivaljakko, Johannes ja Markus, olivat henkisiltä avuiltaan noin +17 -ikäisiä, älytöntä läpyskää heittävä luuserimagneetti. Punavuoren kolmekymppiset tosielämän roolimallit eivät ole kaukana kuvaillusta, mutta en sentään ihan Johanneksen ja Markuksen kaltaisia vajakkeja ole nähnyt. Koko lukukokemuksen ajan vatvoin ajatusta siitä, että Kela pyörii nyt väärällä raiteella. Miksei hengentuotosta oltu markkinoitu nimenomaan nuorisokirjana? Sitä se eittämättä oli. Juha Vuorisella on aika vahva oma genre, Kela ei sinne nyt päässyt, vaan jäi rimpuilemaan puolitiehen. Hän ei edes laittanut päähenkilö Johannesta petipuuhiin vaikka selvästi kirjailija aiheen ympärillä pyörikin. Tuhmaa!

Kela olisi voinut kasata hahmoistaan hieman kokonaisemmat, perusteettomia aukkoja koko henkilögalleria täynnä. Teini-ikäisen henkisellä kapasiteetilla varustettu etelähelsinkiläinen lakimies sekoilee lihavan ja räävittömän pikkupojaksi jääneen ystävänsä kanssa, rakastuu goottityttöön (eh, Kelan omat fantasiat pelasivat aivan liian isoa roolia taas tässäkin), katsoo dvd:ltä Magnumia, ja oppii "elämänviisauksia" päässään asuvalta Kalevi Sorsalta. Kela marssittaa omat pelimerkkinsä vahvasti pöytään, tarinassa vilahtelevat Keski-Uusimaan ralliradat ja soramontut, markku alenit ja ari vataset. Tietämättä mitään Kelan lapsuudentraumoista, voisin väittää, että Kela on järjestellyt kaikki kokemansa ja kuulemansa hillittömät anekdootit parhaaseen katsomaansa järjestykseen tähän teokseen. Siis armottoman nostalgiatripin ja aivoriihen jälkeen. Mitähän jäi jäljelle mahdolliseen jatko-osaan?

Taustalla lienee ollut hyvä tarkoitus mällätä 80-luvun nostalgialla, Kalevi Sorsalla (jonka anti tähän kirjaan oli siis lähes nolla), tv-sarjoilla ja muulla kansakunnan yhteisestä muistista ammentavalla, mutta poukkoilu ajassa (mikä kylläkin toi jännitettä ja laittoi lukemaan eteenpäin) ja luuserimaiset päähenkilöt ovat niin tätä aikaa, että lopulta mahdollinen upea luomus lässähti pannukakuksi.

Viihdyttävähän tämä kirja oli, en voi kieltää. Mutta jotenkin kiusallisen raakilemainen. Pohdinnat ja viittaukset olivat niin juurta jaksain selitetty, että teki mieli mennä peiton alle myötähäpeämään. Ei Anssi, olet fiksu, anna lukijankin olla, please! Tämäkin piirre oli omiaan korostamaan teoksen nuorisokirjamaisuutta, eihän Kelan olisi aikalaiselleen tarvinnut kaikkea kirjoittaa alleviivaten.

Avainsanoiksi tästä kirjasta voisi laittaa melkein mitä tahansa: nostalgia, nykyaika, naivismi, valheet, tyhmyys, fiksuus, onnellisuus, surullisuus, lapsuus, nuoriso, aikuisuus, huumori, vakavuus, filosofia, romantiikka. Melkoinen sillisalaatti siis.

Kirjasta on melkein mahdotonta sanoa juuta tai jaata. Hyvä yritys, mutta paikattavaa olisi ollut niin paljon, että arvioijakin on ihan hukassa, mistä päästä edes aloittaisi.

Lisää Anssi Kelan kirjasta käytyä pohdiskelua löytyy esim. täältä.

Kouluarvosana: 7- (ja jotenkin tuntuu että yläkanttiin)

4 kommenttia:

  1. Hei Koira!

    En minäkään sitä Anssi Kelaa oikein jaksaisi. Mutta jos hänen kirjoistaan kirjoitetaan näin nautinnollisia arvosteluita, kannustan häntä jatkamaan omalla 7- tiellään ja julkaisevan lisää materiaalia josta taas kirjoitetaan täällä uutta asiallista kritiikkiä! Jihuu. Susanna

    VastaaPoista
  2. Vvuh, Susanna!

    Kiitos kommentista, mukava kuulla, että kritiikkimme on herättänyt sinussa positiivisia tuntemuksia. Varmuudella en voi luvata arvostelua Mr. Kelan seuraavasta teoksesta (levystä nyt en ainakaan), mutta katsellaan mitä ilmestyy. Kirjoitatko muuten omaa blogia? Jos, niin missä?

    t. dog eat dog

    VastaaPoista
  3. Hei hoi hau Koira!

    Joo, me säädetään se blogi kuntoon ja linksu tulee sitten koirankoppiin pikavauhtia.

    naapurin Susanna

    VastaaPoista