lauantai 18. syyskuuta 2010

David Gordon Green: Pineapple Express - Pilvinen pakomatka (2008)


Mahtavaa! Aivotonta komediaa yhdistettynä aivottomaan actioniin! Koirat helvetistä jatkavat Seth Rogen -linjalla Paksuna ja Funny People -leffojen rohkaisemina. Tällä kertaa Rogen on pääosan lisäksi vastuussa tekstistä.

Paksuna -elokuva antoi jo osviittaa Rogenin mieltymyksistä, joten mikään yllätys ei ollut, että Rogenin käsikirjoittaman leffan pääosaan nousee pilven pössyttely. Jo leffan nimi Pineapple Express viittaa pääosapariskunnan Dale Dentonin (Rogen) ja Saul Silverin (James Franco) polttelemaan marijuana-lajikkeeseen, joten kyllä, kyseinen pätkä voidaan luokitella puhtaaksi stoner comedyksi. Puolustukseksi sanottakoon, että leffaa katsoi kyllä parin punaviinilasin voimallakin, toisin kuin lajityypin aiempia edustajia, vaikkapa Half Baked, Dude, Where's my Car? tai Pilvessä -elokuvia, joita ei tiettävästi kukaan vähäisimmänkään aivotoiminnan vallitessa ole pystynyt katsomaan kokonaan.

Pineapple Expressin juoni on kaikessa yskinkertaisuudessaan seuraavanlainen. Dale Denton elää amerikkalaista unelmaansa. Hän on unelma-ammatissaan, jossa saa päivät pitkät olla tekemättä mitään pilveä poltellen. Tyttöystävä on elämäntavan salliva lukiolaisnuorukainen, jonka luokkatovereiden seurassa Dale tosin tuntee olevansa vanhempi, rumempi ja läskimpi kuin Angien ikätöverit. Tuoreen pilvidiilerin kanssa synkkaa hyvin ja Saulilta saa laatutavaraa. Kunnes eräänä kauniina päivänä Dalen elämä muuttuu katastrofiksi hänen joutuessa todistamaan pilvidiilerinsä diilerin diilerin tekemää murhaa. Siitä alkaa Dalen ja Saulin yhteinen pakomatka, jolla on aikaa bondailla bromance-hengessä ja poltella pajareita tietenkin.

Leffa kirvoitti muutamatkin hyvät naurut ainakin meikäläisessä ja lopun kieli poskella toteutettu action-pläjäys oli piristävä lisä komediaan. Pineapple Express on kyllä taattua Apatow Productions -laatua, ja Seth Rogen yksi mielenkiintoisimmista nuorista koomikoista elokuvan ala-arvoisesta (joskin joissakin fanaattista suhtautumista aiheuttavasta) aiheesta huolimatta.

Kouluarvosana: 7 - (Olisi moraalitonta antaa pistettäkään enempää, vaikka kyseessä ihan hauska revittely onkin)

2 kommenttia:

  1. Jessus sentään! Mihin suuntaan ROKH on menossa?! Terveisin, huolestunut kulttuurin kuluttaja!

    VastaaPoista
  2. Ällös huoli. Lääkitystä fiksaillessa täytyy kaamosta torjua näinkin dramaattisin keinoin.

    ROKH:n kurssi kääntyy, kun sen aika on; kaikki ajallaan!

    Josko joskus päästäisi korkkaamaan tuo Timo Koivusalo -dvd-boksi niin sitä nannaa riittäisi 5 arvostelun verran ;-)

    VastaaPoista