sunnuntai 12. syyskuuta 2010

Ricky Gervais: Valehtelemisen sietämätön keveys (The Invention of Lying) (2009)


Pienen luovan tauon jälkeen ovat bloggaajat back in business. Aiheet eivät parin viikon aikana ole jalostuneet yhtään sen ylevimmiksi, sillä nauruterapialla jatketaan edelleen. Tänään estradi luovutettiin tällä sohvalla täysin tuntemattomalle suurudelle, brittikoomikko Ricky Gervaisille. Hänen ohjaamansa, kirjoittamansa ja tähdittämänsä Valehtelemisen sietämätön keveys kertoo maailmasta, jossa kaikki puhuu totta, kunnes eräänä kauniina päivänä Marc Bellison (Gervais) -niminen kaveri keksii valehtelemisen jalon taidon.

Bellisonin hallussa valehteleminen on nimenomaan jaloa hänen käyttäessä sitä lähes pelkästään hyviin tarkoituksiin. Maailma, jossa hän elää on vain jostain itselleni avautumattomasta syystä paitsi valheeton myös äärettömän pinnallinen. Bellison ei saa tavoittelemaansa Annaa (Jennifer Garner) taivuteltua puolelleen, koska hän on liian lihava, lyhyt ja perunanenäinen. Tätä pyhää kolminaisuutta toistellaankin läpi leffan. Bellison kuitenkin kestää loukkaukset kuin Gautama Buddha eikä hänellä ole pahaa sanottavaa kenestäkään edes ennen kuin oppii olemaan puhumatta mitä sylki suuhun tuo. Tulee mieleen, että Gervaisilla on melko paha kompleksi ulkonäöstään. Ulkoinen ja sisäinen kauneus laitetaan lopussa puntariin, ah niin omaperäisesti, alttarilla.

Elokuva oli jo ennen lällyä loppua sellaista siirappia, että pahastihan tässä joutui pettymään. Okei, odotuksetkaan eivät olleet korkeat, mutta halvalta tuntuneesta alkuasetelmasta oli saatu kokoon silti odottamattoman lattea elokuva, joka ei rehellisesti sanottuna naurattanut pätkääkään. Kaksi nokkelaa vitsiä Jeesuksesta ja Pepsistä eivät riitä elokuvan ansioksi. Cemetery Junctionia on mainostettu miljoona kertaa hauskemmaksi kuin The Invention of Lying, joten katsotaan vielä se ennenkuin annetaan Gervaisille lopullinen tuomio.

Kouluarvosana: 5 1/2

4 kommenttia:

  1. Näin tämän viime keväänä Atlantin päällä lentokoneessa ja olin todella pettynyt. Gervaisilta odotin nimittäin jotain enemmän ja tämä oli vaan tylsä tarina yhdistettynä muka-hauskaan huumoriin. Pöh.

    VastaaPoista
  2. Joo. Onnettoman tylsän ja lattean tarinan olisi voinut vielä pelastaa kuset housuun naurattavat vitsit (tai toisin päin), mutta kun ei niin ei. Todella epäonnistunut tekele.

    VastaaPoista
  3. Aaahh, mukava huomata että löytyy negatiivisia kommentteja elokuvaan liittyen; aivan kamala elokuva!

    VastaaPoista
  4. Meillä ei ole onneksi tarvetta miellyttää ketään, täältä nimimerkin takaa kun huudellaan.

    VastaaPoista