Mika Kaurismäki: Haarautuvan rakkauden talo (2009)

Mika Kaurismäen Haarautuvan rakkauden talo oli tarkoitus käydä katsomassa jo teatterissa aikanaan, mutta tuli katsottua vasta nyt. Mika Kaurismäen klassikoista, kuten Zombie ja kummitusjuna, Arvottomat ja Rosso, olen tykännyt kyllä.

Eikä Haarautuvan rakkauden talokaan pettänyt. Hulvatonta komediaa ja kaunista kaupunkikuvaa. Elokuva on älyttömän tyylikäs ja laadukas suomalaiseksi elokuvaksi. Kaurismäkien elokuvia katsoessa ei onneksi tarvitse kokea vaivaannuttavaa myötähäpeän tunnetta.

Syvällisyyttä elokuvassa ei ole juurikaan, mutta kepeänä komediana Haarautuvan rakkauden talo on hyvä. Ainut asia, joka elokuvassa häiritsee on itse stoori (joka tietty on aika merkittävä osa elokuvaa). Juoni on totta puhuen tylsä, arvattava ja epäuskottava. Puolen tunnin jälkeen on puristettu irti kaikki mitä irtoaa avioerosta, jossa puolisot jäävät asumaan saman katon alle kunnes saavat talon myytyä.

Hannu-Pekka Björkman ja Elina Knihtilä, jotka allekirjoittaneelle ovat jääneet aina hieman tuntemattomiksi suuruuksiksi, ovat manioita eroavana pariskuntana. Voisin käydä kyllä nähdyn perusteella katsomassa Kansallisteatterin Idiootin, jossa Björkman näyttelee Myshkiniä. Ja Veskunkin voisi käydä katsomassa Kaurismäeltä.

Myös muut niminäyttelijät ovat hyviä sivuosissa, varsinkin Sakari Kuosmanen ja Kari Väänänen, kuten aina. Kari Heiskasen utelias naapuri on hauska. Parasta antia elokuvassa on kuitenkin tyylikkäät kuvat Helsingistä. Elokuva on kuin vajaan kahden tunnin mainospätkä pääkaupungistamme, joka näyttäytyy varsin tyylikkäänä Kaurismäen ohjauksessa. Hienoina miljöinä mieleen jäivät ainakin merenrantakohtaukset, Kuusisaaren eliittitönö merenrantatontteineen, Ämmässuon kaatopaikka, Terassitalo Pikku-Huopalahdesta, Kallion virastotalo ja öinen Kamppi.

Kouluarvosana: 8- (miinusta stoorista, toteutus hieno)