Korso (2014) on Akseli Tuomivaaran esikoiselokuva, joka kertoo kolmesta Vantaan Korsossa elelevästä ja paremmasta elämästä unelmoivasta nuorukaisesta. Korso on mielentila, sanotaan, ja niin se kai onkin. Radan varressa Vantaan perukoilla nukkuvan lähiön maine ei ole glamourilla pilattu, vaan korsolaisuudelle on aina ollut oikeutettua hymistä. Tässäkin elokuvassa Korsosta piirtyy ennalta pureskeltu kuva paikkana, joka ei tarjoa mitään muuta kuin harmaata betonimaisemaa ja kapakan rähinää.
Markus (Mikko Neuvonen) on parikymppinen työtön juippi, jonka opiskelut ammattikoulussa ovat tyssänneet ja jonka päivät kuluvat koripalloa pomputellessa hylätyssä teollisuusrakennuksessa. Unelma koristähteydestä New Yorkissa saa Markuksen jaksamaan päivästä toiseen, ja Markuksen kaverit, Vänä ja Hartikainen (kliseiset nimet päähenkilön kavereille), auttavat bestistään parhaansa mukaan tämän yrityksissä saavuttaa unelmansa. Pirtun ja kaljan kittaus, syrjäytyneisyys, rasismi ja rikollisuus ovat elokuvan kantavia teemoja ystävyyden lisäksi. Mielestäni elokuvassa ei oikeastaan ole mitään ainutkertaista tai muistettavaa, vaan kaikki mainitut teemat on käsitelty useasti ennenkin.
Lähiöelämän toivottomuus vai unelmista kiinni pitäminen? Mikä on tämän elokuvan sanoma? Draama ja konfliktikohdat jäävät mielestäni latteiksi, ja loppuratkaisu on ennalta helposti arvattavissa. Korso on elokuva, jonka voi katsoa irvistelemättä, ei se huono ole, mutta helvetisti parempaa lähiökuvausta voi hakea mieluummin Pirjo Honkasalon Betoniyöstä tai vaikka Aku Louhimiehen Vuosaaresta.
Kouluarvosana: 6,5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti