Tällä kertaa tutustuin uutuskirjan myötä minulle täysin vieraaseen alakulttuuriin. En ole koskaan kuunnellut kirkonpolttoheviä enkä pukeutunut kuin pyöveli. En oikeastaan tiedä voidaanko puhua edes alakulttuurista, sen verran plajon näitä tuskaa potevia nuoria miehiä ja naisia jossain vaiheessa oli. Nopean taustatutkimuksen jälkeen selviää kuitenkin, että Lopakan bändi Sentenced on näköjään jo lopettanut kun vasta joka kirkonkylällä alkoi olla kolmetoista goottia tusinassa.
Bändin sanoituksista vastasi luonnollisesti soittomuusikon uran jälkeen kirjailijaksi ryhtynyt Lopakka, joka on sitä paitsi suomen kielen maisteri. Sanoituksien keskeisten aiheiden sanotaan Wikipediassa olleen masennus, itsemurha ja kuolema. Onneksi sentään "usein kuitenkin mustalla huumorilla sävytettynä".
Ja kyllähän tuo musta huumori kukkii myös Lopakan esikoiskirjassa. Ehkä kirjavalinta ei sittenkään niin outo ollut meikäläiselle, onhan lempigenreni musta huumori. Sortumatta kliseisiin, Lopakka naurattaa heti alusta asti jäyhien suomalaismiesten olemattomilla kommunikointitaidoilla. Parhaat naurut saa tietysti ripuli- ja oksennushommeleilla. Nämä nyt päällimmäisenä jäi mieleen.
Liskojen yötkin toki nauratti, mutta niitä oli ehkä sittenkin liikaa. Muutenkin kirja tuntui toistavan itseään liikaa. Ongelmalliseksi koin myös sivuhenkilöt, joista ei saanut otetta. Toki kaikkien kuolemaan viittavat nimet oli hauska anekdootti, mutta nimien samankaltaisuus sai minut sekoittamaan kaikki yhdeksi ja samaksi tyypiksi, varsinkin kun heillä ei mielstäni oikein ollut lihaa luitten ympärillä.
Parhaista nauruista vähään aikaan kuitenkin ehdottomasti plussaa!
Kouluarvosana: 8-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti