Viime aikoina onkin laiskotuttanut, enkä ole saanut kirjoitettua raporttia tästä muutama ilta sitten katsomastani rainasta. Muistan lukeneeni aikanaan leffan ollessa teatterilevityksessä (2008), elokuvan tarkoituksen jäävän hieman arvailujen varaan ja Kusturican nostavan kummasti itseään esille.Ja niinhän siinä sitten kävikin. Jo elokuvan nimestä (Maradona by Kusturica) voi päätellä ohjaajan sopivan ylimielisen otteen. Jos Kusturica nostaa jo leffan nimessä ja posterissa itsensä Maradonan rinnalle jatkuu sama meno itse leffassakin. Miehen on muun muassa päästävä potkimaan Maradonan perässä komeita ylänurkkalaukauksia. Ja päälle mies valittaa vielä kenkävalintaansa. Ilman kävelykenkiä olisi lähtenyt kuulemma vielä taidokkaampia kuteja. Huh, kenen pallistintaidoista tässä oltiinkaan puhumassa! Ja kyllähän ohjaaja esitellään heti kärkeen elokuvien Maradonana. Itsetunto kohdillaan kaverilla.
Eipä silti, että Kusturican käytös jotenkin pistäisi vihaksi. Enhän ole edes tutustunut pätkän vertaa miehen tuotantoon (jonossa katseluvuoroaan odottaa kyllä Arizona dream), jotta osaisin sanoa onko kyseessä todella elokuvamaailman virtuoosi. Ja hyvin itse aiheellekin jää tilaa elokuvassa, ei siinä. Maradonan karismalla ei toki siitä ole huolta.
Elokuvaa muutaman päivän sulatelleena ei siitä siis tuntuisi olevan mitään pahaa sanottavaa. Maradonan uralta kerrataan ansiokkaasti niin huippuheteket kuin pohjanoteerauksetkin. Näyttävimpiä maaleja (joita riittää!) kelaillaan Sex pistolsin God save the queenin tahdissa varsin ryhdikkäällä otteella. Vuosisadan maali (jossa mies kuljettaa mm-finaalissa pallon omalta kenttäpuoliskolta vastustajan maaliin!) näytetään noin neljäkymmentä kertaa, mikä ei toki ole kertaakaan liikaa.
Toisaalta näytetään Maradonan avointa tilitystä kokaiiniaddiktiostaan, joka vei hyvän miehen muassaan. Mies katuu missattuaan tyttäriensä lapsuuden kokaiinipöllyssä. Sellainen jumala kuitenkin on kyseessä, että kaikki tuntuvat antaneen hänelle anteeksi. Kuten lopun liikuttavimmissa kohtauksessa, jossa Maradona kärrätään katsomaan kahden katusoittajan upeasti revittelemää Maradona-biisiään, jossa annetaan kaikki tähdelle anteeksi. Diegon mustat lasitkaan eivät onnistu peittämään miehen liikutusta.
Äärimmäisyyttä edustaa Maradonakirkko, joka vihkii elokuvassa hääparin. Uskontunnustuksena pari joutuu julistamaan uskovansa Maradonan kaikkivaltiuteen pelikentillä. Huh. Vielä tänä päivänäkin Maradonan osakseen saamat kannustuslaulut saavat nekin kylmät väreet aikaiseksi. Mies liikuttaa kansanjoukkoja myös maanosan vasemmistoliiderien rinnalla esiintyeessään Evo Moralesin, Hugo Chavezin ja Fidel Castron tukena Bushia ja imperialismia vastaan. Mieletön maailma tuo latinalainen Amerikka, pitäisi joskus päästä sisälle siihen.
Kouluarvosana: 8-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti