Blogiuran ensimmäinen arvioni koskee vaatimattomasti parasta näkemääni elokuvaa.Kävellessäni eilen ulos elokuvateatterista tuntui samalta kuin Tarkovskista zeniläisyydessään; sanat eivät riittäneet kuvaamaan mitä sisälläni tunsin. 'Hyvä' ja 'mahtavakin' kuulostivat vain latteuksilta elokuvan jälkeisessä oudossa olotilassa ja kaduinkin heti, että viitsinkin sanoa mitään niin typerää. Nyt olen kuitenkin tilanteessa, jossa olen lupautunut erittelemään kokemuksiani näkemistäni elokuvista. No, toivotaan, että onnistun paremmin kuin tuoreeltaan tapauksen jälkeen.
Myönnettäköön heti kärkeen, että sorruin vetistelemään kahdesti elokuvan aikana. Se kertonee paljon elokuvan luomasta tunnelmasta, joka antoi tilaa erilaisille ajatuksille, joita ehti myös käsitellä kohtuullisen hitaan temmon ansiosta. Ajatukset jotka laittoivat mielen herkäksi eivät suoranaisesti liittyneet elokuvaan ja sisällöltään ne olivat jotakuinkin katkeransuloisia.
Tarkovskin elokuva on visuaaliselta ilmeeltään upea, ja ihme kyllä tuntuu, että elokuvan avulla hän saakin likimain täydellisesti ilmaistua sanottavansa. Tekstiäkin hän toki käyttää ja mieskertojan runoillessa saakin keskittyä silmä kovana kuullakseen sen sisällään pitämät hienoudet. Tarkovski myös lainaa (Godardmaiseen tyyliin peittelemättä sitaatin lähdettä niin, ettei katsojan yleisivistys joudu koetukselle huomatakseen huomaamattomasti viljellyt alluusiot), venäläisten rakastamaa Pushkinia, jonka avulla hän pystyy kritisoimaan valtaapitäviä, mutta se on merkityksetön ulottuvuus elokuvassa, joka tarjoaa katsojille totuuden.
Tarkovski on sanonut Orionin sivujen mukaan Peilistä että “se ei sisällä mitään muuta kuin mitä katsoja voi nähdä valkokankaalla”. Tarkovski pitääkin lupauksensa, vaikka pelkäsinkin, että en pysy mukana Tarkovskin surrealistisessa ilotulituksessa. Ajasta ja henkilöstä toiseen hyppelystä huolimatta sinnittelin loppuun, jossa odotti jotain kaunista; edelleen Orionin sivuilta Ywe Jalanderin sanoin "Peili päättyy kohtaukseen, jossa aika on lakannut olemasta, tai oikeammin sanottuna, jossa elokuvan erilaiset aikatasot ovat olemassa samanaikaisesti, ja olemme saavuttaneet rauhan kaiken kärsimyksen ja hävityksen keskellä".
Elokuvan jälkitohinassa jatkui lopun sanoin kuvailematon tunnelma ajan menetettyä merkityksensä nuorten ja vanhojen törmäillessä toisiinsa pasmat sekaisin yrittäen totuttautua siirtymiseen pimeydestä valoon jotain kaunista jollain tasolla ymmärtäneenä.
Saa nähdä käykö itselleni kuten eräälle imdb:n käyttäjistä, joka syyttää Tarkovskia Peilin jälkeisten elokuvien katsomisen mielekkyyden riistämisestä. Toivotaan ettei, ettei vasta alkanut blogikirjoittelu floppaa elokuvien osalta katkeraksi tilitykseksi elokuvien huonoudesta, vaan vastaisuudessakin löydän vastaavanlaisia helmiä. Ainakin Tarkovskia lisää kiitos.
Kouluarvosana: 10
Kuva Ruslanian sivuilta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti