Jos elokuva-arviot alkoivat ylisanoillla parhaasta koskaan näkemästäni elokuvasta, niin kirjallisuuden puolella lähdetään liikkeelle nobelistin teilaamisesta. Yksinkertaisesti sanottuna Kertomus sokeudesta on huono kirja. Saramago on ehkä taitava tarinankertoja, mutta kun ympäristön ja tapahtumien kuvailun rinnalla ei kuvata rivilläkään henkilöiden sielunelämää, toivoo kirjan loppuvan jo ennen kuin on päässyt puoleenväliin saakka (ja sivuja kirjassa on melkein 400!).Saramago on niin fiksoitunut kuvailemaansa dystopiaan, että jatkaa ja jatkaa retostelua ihmisten eläimellisestä käyttäytymisestä. Voitte varmasti kuvitella mitä tapahtuisi, jos kaikki ihmiset maan päällä (Saramagon kirjassa yhdessä valtiossa, mikä on kuitenkin mielestäni epäuskottava skenaario) sokeutuisivat ja sokeutuneet ahdetaan täpötäyteen laitokseen keskenään, eikä ruokaa riitä kaikille, ja syttyy tulipalo, ja sokeat pääsevät tuhoutuneesta laitoksesta ulos, mutta koko kaupunki on sokeutunut, eikä kukaan kerää jätteitä, eikä ruumiita, ja ruoka on loppu jne., enempää en kirjan tapahtumista vaivaudu kertomaan.
Mitään muuta kirjassa ei kuitenkaan ole, joten mistäs tässä sitten jatkaisi... Koko kirjan ajan odottaa takannen lupausta "antaa uskoa yhden ihmisen mahdollisuuksista parantaa maailmaa, jossa muut ovat sokeutuneita". Tällä siis viitataan päähenkilöön, lääkärin vaimoon, jota nimitetään näin läpi kirjan (ei siis esim. omalla ammatillaan, feministit huom.). Yksi mukahauskuus kirjassa onkin se ettei kellään ole nimeä, vaan henkilöt kulkevat nimityksillä kuten mustalappuinen vanha mies ja tummalasinen tyttö. Toinen kirjoittajan mielestä kovin hauskalta tuntunut ajatus on sanonnoilla hassuttelu, mihin hän palaa aina parin sivuin välein, jolloin se ei toki naurata enää, vaan aiheuttaa vain myötähäpeää ja turhautuneisuutta, varsinkin kirjailijan yhdistäessä sen filosofiaan jollain perin kummallisella logiikalla (kyllä, sivunnumeroa ja siten suoraa lainausta en muista, mutta Saramago vertasi vanhojen sanontojen hullunkurisuudelle hihittelyä filosofiaan!).
Päähenkilö lääkärin vaimo siis ei jostain selittämättömästä syystä sokeudu (jolle odottaa selitystä läpi kirjan, mutta sitä ei anneta), mutta hän nyt ei vaan hyvällä tahdollakaan lunasta takakannen lupausta yhden ihmisen mahdollisuuksista vaikuttaa mielettömässä maailmassa. Takakansi jääkin teoksen parhaaksi osaksi, kun edellisen lisäksi siinä suitsutetaan, että "jos ylipäätään lukee kirjoja on rikos jättää tämä lukematta". Siksi nappasinkin kirjan kovin toiveikkaana Korjaamon (joka on muuten ehdottomasti käymisen arvoinen paikka) hyllystä, ja valtavan pettymyksen vuoksi en pysty kirjaa kenellekään suosittelemaan.
Kouluarvosana: 6 1/2
Haa, Saramago saa kenkää kaikilta. Epäilemättä se on vaan niin suurta taidetta, että amatöörikriitikot ei sitä voi ymmärtää.
VastaaPoistaMutta kiitos vinkkauksesta, pitää tuo Pietarin mestari tosiaan etsiä luettavaksi. Kuulosti jännältä.
Kannattaa pysytellä helpommissa kirjoissa, jos ei vaikeita ymmärrä. Et kai tosissasi luullut että nimettömyys on "mukahauskuus"? Sillä pyritään ilmaisemaan, että kirjan tapahtumat voivat tapahtua kenelle tahansa. Eikä kirjassa missään vaiheessa mainita, että sokeus rajoittuisi yhteen valtioon.
VastaaPoistaOlen pahoillani, jos mielipiteeni on aiheuttanut sinulle mielipahaa.
VastaaPoistaYleensä olen kyllä edes jotain ollut ymmärtävinäni vaikeista kirjoista, jollaiseksi en tätä kyllä laskisi (paitsi siltä osin että sen lukeminen on yhtä itsensä kiduttamista).
Voihan toki olla enemmän kuin mahdollista, että minulta on jäänyt jotain kirjan hienouksista ymmärtämättä (onhan kyseessä nobelisti herran pieksut!). Ilmeisesti nyt ainakin se, että itsekin voisin sairastua salaperäiseen tautiin, joka vie näkökyvyn koko maailmalta. Tsiisus!
Niin ja kirjassa ei tosiaan mainita sokeuden rajoittuvan yhteen valtioon. Itse asiassa se rajoittuukin yhteen kaupunkiin ainakin "Kertomus näkevistä" -kirjan arvostelujen mukaan.
Tällaisissa maailmanloppuja maalailevissa tarinoissa onkin usein mielestäni jotain epäuskottavuuksia, kuten miksi alienit hyökkäävät aina Jenkkeihin. (Okei, en tunne kovin hyvin genreä, koska en ole koskaan ollut sen suurin ystävä)
Mutta, kuten sanottua, kyseessä on vain kirja-arvostelijaksi kouluttautumattoman harrastelijan mielipide, josta ei kenenkään kannata suuttua. Ja mielipiteethän ovat tunnetusti kuin p*****nreikiä, jokaisella on omansa.
Ja herra Saramagolle haluaisin vielä toivottaa Rest In Peace, koska sitä ei vielä näillä sivuilla ole toivotettu, kuten jokaisen itseään kunnioittavan kirjallisuusblogistin olisi kuulunut tehdä.
Jos et pidä jostain kirjasta, tarkoittaako se, että kirja on silloin ''huono''? Jännä juttu, että yksittäinen arvioija kykenee määrittämään, mikä on hyvää ja mikä huonoa (taidetta).
VastaaPoistaMinä taas pidin kovasti Saramagosta ja hänen impersonoivasta otteestaan - pääpaino ei ole ihmisissä itsessään, vaan siinä mitä tapahtuu ja miten se koetaan. Sivistys on vain ohut kerros. Lukiessani havahduin tajuaamaan, kuinka suuri ja merkittävä asia näkeminen todella on ja kuinka kiitollinen siitä saa olla.
Hehhee, Saramago jakaa mielipiteet, hyvä niin!
VastaaPoistaEn toki aio muuttaa lukupäiväkirjaani kollektiiviseksi kertomukseksi täyttääkseni kriteerisi oikeudesta määrittää mikä on hyvää ja huonoa taidetta, vaan pitäydyn jatkossakin oikeudessani kirjoittaa lahjomattoman mielipiteeni kirjoista vailla minkäänlaista koulutusta siihen.
Kiitos kuitenkin kommentistasi, harkitsemme jokaisen palautteen perusteella blogimme kehittämistä lukijaystävällisempään suuntaan!