Elina Tiilikka: Punainen mekko

Tulipahan luettua tämmöinenkin; esikoiskirjailija Elina Tiilikan sensaationhakuinen Punainen mekko (2010). Tiilikka ammentaa kirjansa sisällön omista kokemuksistaan prostituoituna, jollaisina yleensä on tavattu ymmärtää ihmiskaupan uhrit ja muut omaan kohtaloonsa osattomat naiset. Tiilikan teoksen päähenkilö Noora kuitenkin aloittaa maksullisen naisen päiväduunin ihan vain siksi, että se on helpoin tapa tienata paljon rahaa.

Tietäessäni Elina Tiilikan pärstän kevään mittaan lukemistani kirja-arvosteluista, ja kun kirjailijan habitus vilahteli jatkuvasti esiin painokseni kansiliepeissä olleesta valokuvasta, en voinut olla tyypittelemättä naista jo ensisilmäisyllä. Kirjan sisältö vain vahvisti ennakkokäsityksiäni (vaikka Noora ja Elina Tiilikka ovatkin kaksi eri henkilöä). Noora on parikymppinen, kämppiksensä kanssa majaileva työttömäksi valmistunut nuori. Kotona hengailu käy raskaaksi ja Noora kokeilee koulusiivoojan duunia, joka ei yhden päivän kokemuksella kiinnostakaan kauempaa. Seuraavaksi Noora bongaa strippiluolan työpaikkailmoituksen ja päättää ryhtyä strippaamaan. Yksi keikka, ja Nooran kiinnostus lopahtaa, parempi löhöillä himassa ja viedä hakemus sossuun kerran kuussa. Mikään ei niinku kiinnosta. Seinät niinku kaatuu päälle, tai silleen. (Tähän asti kertomus on ollut sanalla sanoen toteavaa. Tiilikka ei livertele Nooran sielunmaisemasta juurikaan mitään, tokkopa sitä edes oli olemassa.) Nooran kämppis muuttaa pois, ja akuutti rahapula iskee.

Sieluni silmin kuvittelen Nooran apaattiset kasvot, joilla ei värähdä ilmekään, kun hän netissä surffatessaan laittaa seksi-ilmoituksensa asiaankuuluville nettisivuille. Noora on kuin pystyyn kuollut puu kohdatessaan ensimmäisen asiakkaansa. Sehän kävi helposti. "Helpoiten ikinä tienaamani satanen", miettii Noora ja alkaa kahmuta asiakkaita ammattimaisin ottein. Sikasiistii. Nooran asiakaskunta koostuu naimisissa olevista miehistä ja luusereista, joille hygienia on vieras käsite. Kohta voi tuplata puolituntisen hinnan satasesta kahteen. Uudet stereot ois kivat ja olohuone kaipais uutta sisustusta. Kerrankin on rahaa ruokaan.

Puoleen väliin kirjaa Nooran ahdistus on luettavissa vain rivien välistä. Yksinäisyys ja häpeä alkavat vaatia veronsa ja Nooran elämä supistuu vain neljän seinän sisälle. Hän ei liiku ulkona kuin öisin, eikä hänellä ole ketään juttukaveria. Noora hiippailee huppu päässä ja pilvessä lähiönsä ruokakauppaan ostamaan karamellejä, pää on ajeltu kaljuksi. Pitäisköhän ottaa lemmikkikissa?

Tiilikka maalaa Noorasta syrjäytyneen ihmisen arkkityypin. Tämänkaltaisia haamuja on metro illalla pullollaan. Käsitys prostituutiosta saa Tiilikan myötä uudenlaisen suunnan; suurin osa kotomaamme prostituoiduista on suomalaisia, seikkailunhaluisia naisia, jotka kaipaavat lisätiennestiä esim. opiskeluiden ohessa. Seksinmyynnissä hyötyvät molemmat osapuolet, asiakas saa hetken hurmion, myyjä helpon satasen. Se on win-win situation. Molemmat voittaa.

Kirjailija Elina Tiilikka kuitenkin korostaa: yksikään nainen ei säily prostituutiossa kokonaisena. Noorakin hajoaa täysin palasiksi. Lemmikkikissa Nuppu lentää seinään, jonka jälkeen Noora vielä kuristaa katin hengiltä. Raato on helppo nakata taloyhtiön roskalaatikkoon. Tasapainoista ja eheää meininkiä...

Alkuun en pitänyt Tiilikan tyylistä pätkääkään. En tajunnut hienoutta siinä, että päähenkilön henkinen kapasiteetti oli ameeban tasoa. Luettuani urhoollisesti puoleen väliin kirjaa, alkoi Nooran maailma aueta samalla kun se tarinassa sulkeutui omaan kuoreensa. Nyt kun kirjan takakannen sulkemisesta lopullisesti on noin viikko, tarina palautuu mieleeni yhä uudelleen ja uudelleen. Lähiö-angsti ja psykoottisen mielenterveyspotilaan kuvas oli sittenkin osunut Tiilikalta nappiin.

Latvassa ei liikahda lehtikään...


Kouluarvosana: 8