Marja Björk: Puuma (2010)

Marja Björk on tarttunut härkää sarvista ja ottanut kantaaksen suomalaisen puumanaisen viitan. Jonkunhan se täytyy tehdä, ja julkisuus tällä aiheella on taattu. Lehtien palstoilla Björk on paistatellut puumaksi tälläytyneenä koti-Kallionsa kaduilla ja antanut asiantuntijalausuntoja kypsempien naisten seksuaalielämästä poikarakastajiensa kanssa. Kukapa ei haluaisi olla kotomaamme Demi Moore?

Puuma kertoo juristi-Mallasta, elitististä, jonka elämää eivät enää ilahduta minkkiturkit eivätkä uudet Bemarit, vaan nuoret rakastajat, joita Malla keräilee salaa avomieheltään Kaukolta. Mallan ja Kaukon liitto on urautunut intohimottomaksi, ja Malla katsoo olevan kaikkien etu, että hän käy hakemassa virikettä elämäänsä naapurin nuoren poikamiehen syleilystä. Björk kuvaa kuusikymppisen Mallan vartalossa tapahtuneita muutoksia realistisesti ja rehellisesti. Malla ei elä harhoissa, vaan tajuaa tulleensa vanhaksi, eikä myöskään petä itseään kuvitelmilla, että nuoren miehet voisivat ajatella tätä muuna kuin äitihahmona. Nuori rakastaja, Roy, haluaa olla vauva, jota Malla imettää. Että mitenhän se on Demillä ja Astonilla?

Välillä kertomus harhailee Mallan lapsuuden kesiin, joita tämä vietteli maaseudulla ylimystöperheensä kesähuvilalla. Naapurissa asusti mustalaisia, joiden joukosta Malla löysi itselleen Orvokki-tytön sydänystäväkseen, ja Mallan äiti Hemmi-sedän yölliseksi leikkikaveriksi. Mallaa kohti äiti oli tunnekylmä, mutta yöllä Hemmin luokse hiipiessään onnellinen. Puumassa nautiskellaan siitä, että miehet ovat voimattomia aisankannattajia. Äkkiseltään mieleeni tulee vastaava tarina toisinpäin Alpo Ruuthin Tavallisen suomalaisen miehen muodossa. Siitä on 30 vuotta.

Björkin kirjaa ei voi parhaalla tahdollakaan julistaa mestarilliseksi, mutta ajankuluna menihän se. Puuman eri osa-alueet liihottelivat mielestäni irrallisina toisistaan, enkä oikein nähnyt esimerkiksi mustalais-teeman ymppäämistä mukaan kovinkaan perusteltuna. Lanka, jossa käsiteltiin Mallan Riitta-ystävän narsisti-sulhasta oli raadollinen mutta siitä huolimatta huvittava. Mutta ei sillä ollut kokonaisuuden kannalta mitään merkitystä.

Kirjailijan esikoisteosta, Posliinia, en ole lukenut, mutta miksen joskus voisi sitäkin vilkaista. Kiitokset vaan tarttumisesta arkoihin aiheisiin.


Kouluarvosana: 7