keskiviikko 11. kesäkuuta 2014

Pekka Huotari: Pöljänpojan vakuutus (2014)



Tartuin Pekka Huotarin esikoiskirjaan Pöljänpojan vakuutukseen (2014) takakansitekstistä huolimatta. Se kuului näin:

Kaikki kultani olivat kaukenneet, leijanneet ja tuijanneet maailman tuuliin, jonnekunne kaikkeuden kurkkaukseen, kuiskutuksen kuuluman ulkopuolelle. Sinne kauas kadotin kaikki kalleimpani. Rakkaani puuttuivat kaikista muista sopukoista paitsi syyllisestä sydämestäni.

Voihan pyylevän pyhän jumalaton jysäys mitä mielipuolista mambo-jamboa koko kapinen Kalevalaa kaakottava kirjankimpale. Ei tällaisessa tieten tahtoen tietyntyyppisesti tiristetyssä tarinassa mahda mitään mieltä mielutella. On niin näennäistä näpertää alkusointuja alvariinsa että kirjan killittäjän järki jäätyä jämähtää.

Huotari huohottaa Kalevalaista kaakotusta melkoiseen maallikon malliin. Tarinan tujunen tunne ja sipinen sisältö eivät pääse päällisiin puitteisiinsa, eikä kirja kylläkään kovin kummoista siementä sisimmissään sisälläkään. Teoksessa temmelletään muoto miehen mitan edellä. Kunhan kuulostaa samalla somaisella soinnulla sointuvalta, se vipisen varppisesti riiminrustaajalle riittää. Tyhjät lupsutukset lopahtavat lukijan linsseissä, eikä tämäkään täti-ihminen ja melkoisen mainstreamista mieltymyksensä millittävä kirjojen kuluttaja kauan kestä tarinointia tahkota. Kolme neljäsosaa sipisistä sivuista selattuani, joudun jättämään jässiköimisen kesken. Ei enempää kestänyt tämä tantta kertakaikkista keharikailotusta.

Kouluarvosana: 6

2 kommenttia:

  1. Ihan osuva imitointi Huotarin tyylistä!

    VastaaPoista
  2. Kiitos Jori! Tässä "arvostelussa", kuten kirjassakin, mentiin muoto edellä.

    VastaaPoista