Oksasen kirjallinen tuotanto on itselleni ollut täysin tuntematonta, ja olisi varmasti ollut vielä tähänkin asti, ellei Tryffelikoiria olisi keksitty sijoittaa kirjastossa hyllyyn, johon kirjastotädit ovat keränneet Helsinki-aiheisia romaaneja. Pyörin hyllyllä lähiöfetissini saattamana ja toivoin löytäväni uuden tuhannen ja yhden yön tarinat. Sellaisen sijaan kouraani tarttui tämä Kallion kaupunginosaan hetkittäin sijoittuva varttuneemman naisen tarina.
Joskus tulee luettua kirjoja, joiden päähenkilö ei kosketa tunteitani missään määrin. Tryffelikoirien Inni on sellainen henkilö. Itsesääliin taipuvainen Inni tuo mieleeni Rimmisen Nenäpäivän Irman, siis ihan vain sillä tasolla, että molemmat ovat kuusikymppisiä yksinäisiä naisimmeisiä ja kumpikaan ei pystynnyt tenhoamaan meikäläistä mukaan tarinaansa.
En jaksa kirjoittaa tästä kirjasta edes kunnon blogipostausta, sen verran haaleaa vettä se minulle oli. Ei siis totaalisen p*skakaan, mutta ei missään nimessä mikään tajunnanräjäyttäjäkään. Selkeän mielipiteen muodostaminen Tryffelikoirista käy liikaa työstä, ja koska tästä ei makseta minulle mitään, niin heitän hanskat tiskiin. Siirryn suosiolla seuraaviin haasteisiin.
Kouluarvosana: 6 1/2
P.S. Tätä kirjaa voisi suositella eläköitymistä harkitseville naisille, antiikinkeräilijöille ja Kalliossa asustaville yksinäisille sieluille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti