Jann S. Wenner & Corey Seymour (toim.): Gonzo - Hunter S. Thompsonin elämä (2010)

Hunter S. Thompsonista (1937-2005) on mahdotonta kirjoittaa mitään ryydittämättä tekstiä runsaalla ja sekalaisella kuvasaasteella. Äijän habitus kertoo niin paljon enemmän kuin tuhat tai edes miljoona sanaa. Tsekkaa nyt tätäkin:

Mikä kettu!

Urotyön tehnyt Sammakko julkaisi viime vuoden puolella Gonzo - Hunter S. Thompsonin elämä -nimisen elämänkerran tuosta gonzoilevasta madmanista. Jann S. Wenner ja Corey Seymour ovat tehneet järkälemäisen urakan toimittaessaan vanhan ystävänsä hurjasta elämästä kokoelman muistoja ja katkelmia näihin yksiin kansiin. Gonzo on yksinkertaisesti must-read materiaalia kaikille Hunterista diggaileville. Ei voi mitään, se on vaan luettava. Tee se heti! Piste.

Kirjan 422 sivua ovat täynnä tilkkutäkkimäisiä puheenvuoroja Hunterin ympärillä häärineiltä ystäviltä ja perskärpäsiltä. Aivan heti luku-urakka ei näytä houkuttelevalta, mutta kas! Ensimmäiseltä sivulta lähtee vyörymään sellainen tykitys, että ekstaattinen lukelämys on taattu. Vauhti ei lakkaa hetkeksikään. Järkäleen lukee oikeasti päivässä (tai kahdessa), jos on oikein maaninen.

Nuori muttei viaton.

Kirjan toimittaneet Wenner ja Seymour olivat kumpainenkin Hunterille tuttuja Rolling Stone -lehden toimituksesta. Lehden perustaja Wenner näyttäytyy kirjassa ehkä läheisimpänä luottohenkilönä monipäisessä olalletaputtelijoiden katrassa, joka Hunterin ympärillä jatkuvasti huseerasi. Hunterin ilmiömäiset gonzoreportaasit eivät irronneet mieheltä helposti saati ilmaiseksi, vaan Wennerin (epä)kiitollisena tehtävänä oli mukautua neron oikkuihin ja tasapainotella eräpäivien ja vapaasti riehuvan hullun toimittajan välimaastossa. Sekä onnistunein että epäonnistunein tuloksin. Thompsonin kirjoitukset eivät pysyneet sovinnaisuuden rajoissa, mutta kynäniekka itse oli kirjoittajana pedantti pilkunnussija, joka pyrki aina parhaaseen tulokseen. Wenner tosin mutisee joutuneensa toimittamaan ja möyhimään Hunterin myöhässä lähettämiä juttuja aina pikkutunneille asti. Hunter oli Wennerille ja tämän lehdelle kuitenkin korvaamaton kultakaivos, josta oli pidettävä hyvää huolta. Tohtori oli käytännössä holhouksenalainen koko ikänsä kehdosta hautaan. Siis kuvainnollisesti; äijähän halusi tuhkansa laukaistavan tykillä taivaan tuuliin, ja näin myös tehtiin.

Kyseistä elämänkertateosta täytyy kiittää monestakin asiasta. Ensinnäkin se on täydellisesti päähenkilönsä näköinen, jopa siinä määrin, että pelkäsin kirjaan piilotetun dynamiittia. Meno yltyy päätähuimaavaksi, ja monesti aloin jo epäillä, liekö osa stooreista sepitettyjä. Hunterin ystävä, eversti Johnny Depp, joka muuten on kirjoittanut kirjan esipuheenkin, vannoo kuitenkin kaiken Hunterista sanotun pitäneen paikkansa. Yksi hauskimmista kohdista kirjassa oli selostettu tapaaminen Hunter S. Thompsonin ja Keith Richardsin välillä. Kukaan ulkopuolinen ei kuulemma saanut happojen keskustelusta pätkääkään selvää, mutta äijillä oli riittänyt keskenään hauskaa.

Tohtori Thompson ja Eversti Depp

Hunter S. Thompsonin koneisto toimi alkoholilla ja monenkirjavalla valikoimalla mietoja ja kovia huumeita. Uskomattomia määriä roinaa vetänyt ukko pysyi kuosissa sellaisissa latingeissa, että kuka muu tahansa olisi heittänyt lusikan nurkkaan vastaavaa yrittäessään. Äijän sisuskalut olivat timanttia, ja onkin ironista, että mikä lopulta kaatoi mestarin niin fyysisesti kuin lopulta henkisestikin, oli lonkkaviat ja muut tukirakenteisiin kohdistuneet iskut. Sydän ja maksa olisivat vielä jaksaneet. Liikuntakykynsä menetyksestä pelästynyt jäärä ampui itsensä helmikuussa 2005 kotonaan Coloradossa, poikansa ja pojanpoikansa leikkiessä viereisessä huoneessa.

Asehullu Thompson paukutteli mennen tullen aikaa ja paikkaa katsomatta. Tontillaan isäntä järjesti näyttäviä räjähdyksiä. Allaolevassa Youtube-pätkässä Conan O'Brien on kutsunut itsensä vierailulle Hunterin ranchille ja äijät alkavat ammuskella. (Youtube on muuten mahtava runsaudensarvi kaikelle Thompsoniin liittyvälle videomatskulle)



Hykerryttävä veijari!? No, ainahan näissä infantiileissa alkkiksissa (jollainen Hunter siis myös eittämättä oli) on jotain eläimellistä hoivavietin laukaisevaa. Kirja ei salaile Hunterin hutejakaan, vaan kertoo rehellisesti asioiden molemmat puolet ja jos asioilla on usemapiakin puolia, niin nekin. Esimerkiksi Hunterin ensimmäinen vaimo, Sandy, kertoo avoimesti Hunterin huonoatekevästä vaikutuksesta tämän elämään. Ihanneaviomieheksi Hunteria ei voi sanoa, isänäkään Hunter ei onnistunut (todistaa poika, Juan). Sandyn ja Juanin todistajalausunnoista päätellen epävakaan Thompsonin arvaamaton käytös todella pirstaloi läheisten henkisen terveyden.

Toimittaja työssään

Nyt voisi olla aika verestää muistoja Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -filmin parissa. Johnny Depp ja Benicio del Toro tekevät suvereenit tulkinnat Thompsonista ja tämän asianajajasta (orig. Oscar Zeta Acosta), joka oli tiettävästi sellainen narkkari, jota Hunterkin pelkäsi.

Samat karaktäärt häärivät myös vuonna 1980 tehdyssä Where the Buffalo Roam'issa. Bill Murray ja Peter Boyle yrittävät eläytyä rooleihinsa, mutta epäonnistuvat siinä täydellisesti. Leffa on niiiin nöösi.

Rakkaus on koira helvetistä -blogissa on aikaisemmin käsitelty Thompsonin Rommipäiväkirjaa. Sepustukseen voi käydä tutustumassa täällä. Kirjan elokuvaversiota odotellessa.

Vaikka tietäisit Thompsonin elämänvaiheista jo kaiken, suosittelen silti lukemaan vielä tämän elämänkertateoksen. Saa aikaan energisen fiiliksen! 


Kouluarvosana: 10