Susanne Bier: Kosto (Haevnen) (2010)

 

Susanne Bierin Kosto (Haevnen) (In a Better World) (2010) on Oscar- ja Golden Globe -voittaja parhaan ulkomaankielisen elokuvan kategoriassa. Elokuva on hyvä, mutta mielestäni toinen tanskalainen Submarino ja meksikolais-espanjalainen Biutiful olivat kyllä parempia leffoja.

Elokuva alkaa Afrikasta, jossa tanskalaismies työskentelee lääkärinä jonkin sortin pakolaisleirillä. Vastaanotolle kiidätetään vähän väliä raskaana olevia naisia, jotka mystinen Big Man on repinyt auki.

Samaan aikaan kotona Tanskassa lääkärismiehen poikaa Eliasta kiusataan kotona, koska tällä on ulkonevat etuhampaat ja tämä on kotoisin Ruotsista. Luokalle tulee uusi poika Christian, joka heti kättelyssä näyttää närhen munat kiusaajille. Elias ja Christian ystävystyvät.

Skitso autokorjaaja läpsii Eliaksen komennukselta palannutta isää ja pojat haluavat kostaa tälle. Myös Eliaksen isä haluaa kostaa omalla tahollaan brutaalille Big manille palattuaan töihin Afrikkaan. Näistä elokuvan nimi siis.

Kosto käsittelee semirankkoja aiheita, muttei aivan yhtä rankkoja kuin jo mainitut Biutiful ja Submarino, joista pidin kyllä enemmän. Hieno on silti Kostokin, mutta jotain jäi puuttumaan omalla kohdallani.


Kouluarvosana: 8 1/2

David Stephen Calonne (toim.): Charles Bukowski - Auringonvalo, tässä olen

Halutessani voisin ottaa lievät paineet kirjoittaa arviota Charles Bukowskista tehdystä haastiskirjasta mutta yritän nyt kuitenkin olla pusertumasta paineen ja aiheen alle. 

Vain vähän kärjistäen voisi sanoa, että Bukowskin kirjallinen tuotanto on juuri se syy, miksi Rakkaus on koira helvetistä -blogi ylipäätään on olemassa. Rakkaus Bukon tuotantoon on alunpitäenkin yhdistänyt blogin pitäjät, ja Bukon kanssa jaettu henkinen taajuus on pitänyt liiton yhdessä jo monta vuotta.

Kummastusta herättänyt blogimme nimi on laina Bukowskin runokokoelmasta, EIKÄ vastoin yleistä luuloa blogin oikeassa sivupalkissa olevassa profiilikuvassa suinkaan poseeraa allekirjoittanut miehensä kanssa, vaan Buko naisystävineen. Kaikki nämä huomioon ottaen onkin suoranainen ihme, että blogin ensimmäinen postaus Bukowskista tulee vasta näin kypsässä 1,5 vuoden iässä.

Sammakko on  Suomen "virallinen" Buko-julkaisija, ja kiitettävästi on kustantamo putkauttanut herran tuotantoa suomennettuna kansan luettavaksi. Tuoreimpana suomennoksena on ilmestyntyt Auringonvalo, tässä olen, joka on alunperin nähnyt päivänvalonsa jo vuonna 2003. David Stephen Calonnen toimittamissa kansissa on haastatteluja ja kohtaamisia Charles Bukowskin kanssa vuosilta 1963 - 1993. Kronologisessa järjestyksessä etenevät haastattelut alkavat Bukon ensimmäisestä, postimiehen kämpällä Hollywoodissa tehdystä kärkkäästä haastiksesta aina viimeiseen, vuonna 1993 tehtyyn säyseämpään turinaan. Kaikki muut vuosien välissä tehdyt jutut kuvaavat Bukon henkistä kasvua underground-kirjailijan sekoilusta hioutuneemmaksi vanhukseksi, jonka San Pedron pihaa koristavat uima-allas ja BMW.

Bukowski Ranksan tv:n keskusteluohjelmassa v. 1978

Jutuissa Bukowski kertoo olevansa alteregonsa Hank Chinaski n. 95 prosenttisesti. Hän valottaa kirjoitusprosesinsa saloja, naisseikkailujensa todenperäisyyden, motiivinsa kirjoittamiseen ym. Kirjan sisältö aukeaa varmaankin vain, jos on edeltä tutustunut Bukon kirjallisuuteen, sillä jollain tapaa uskon, että pitääkseen Bukoa yhtään minään täytyy jakaa anarkistin taajuudet. Vähän tähän tyyliin:

Kaikkinensa Auringonvalo on positiivinen lukukokemus, joka nimensä mukaisesti antaa rennon fiiliksen lukijalleen. Mitään uutta kirja ei varsinaisesti anna, mutta on helpottavaa tietää, että Buko teki elämänsä valinnat itse ja oli tyytyväinen viettämäänsä vaiherikkaaseen elämään.

Hellurei ja hellät tunteet! Hyvä Buk!

Kouluarvosana: 8

Jay & Mark Duplass: Cyrus (2010)

Rakkautta ja anarkiaa -festareilla esitetty Cyrus ei tullut koskaan teatterilevitykseen Suomeen. Elokuvaa on kuvailtu sijoittuvaksi johonkin indie-ihmissuhdeleffojen ja Judd Apatowin hittien väliin.

Itse sijoittaisin sen myös sarjaan "onko tämä nyt komediaa vai draamaa". Koomaksi tai dramediaksiko tällaista voisi kutsua. Valitaan joku tunnettu koomikko (tai tässä tapauksessa kaksi) ja laitetaankin se näyttelemään draamaa. Vähän niin kuin Adam Sandler Punch-drunk-lovessa tai Will Ferrell Stranger Than Fictionissa.

No ei kai siinä mitään, jos osaisi suhtautua elokuvaan oikein. Mutta kun odottaa kuoliaaksinaurattavaa komediaa joutuu kyllä valitettavasti pettymään huomatessaan kaiken olevankin yllättävän vakavaa.

Stoori on seuraava: John (John C. Reilly) tapaa unelmiensa naisen Mollyn (Marisa Tomei) juhlissa. Sitten hän tapaa tämän aikamiespojan (Jonah Hill), joka osoittautuu varsin erikoiseksi tapaukseksi.

Sinänsä Cyrus on ihan kelpo elokuva rakkaudesta. Kyllä siinä joitain hauskojakin kohtauksiakin oli. Näyttelijät osasivat kuin osasivatkin näytellä draamaa. Muun muassa Get him to the Greek -irrottelusta tuttu Jonah Hill näytti osaavan näytellä todella scarya aikamiespoikaa. Toki koko ajan odotin koska saisi nauraa itsensä kipeäksi, mutta tämä nyt oli tälläinen tällä kertaa. Myös Reilly ja Tomei olivat hyviä.


Kouluarvosana: 8 1/2

Niina Hakalahti: Aavasaksa (2010)

Siippani kirjoitti taannoin Jari Järvelän Zombiesta sanotaanko silkkihansikkain. Olemme ennenkin pohtineet blogimme hyvän tavan sääntöjä siinä mielessä, onko oikein dissata kotimaisia kirjailijoita vai voiko kaikesta sanoa rehellisen mielipiteen. Dan Brown tuskin vierailee Rakkaus on koira helvetissä -blogissa tiiraamassa arvioita uutukaisistaan, mutta pienessä kotomaassamme on mahdollista, että julkaiseva kirjailija egogooglettaa nimeään ja löytää enemmän tai vähemmän suorasanaisia arvoita hengentuotteistaan.

Oma lähtökohtani on kirjoittaa kirjoista rehellinen mielipide. En ole juuri koskaan kaunistellut ajatuksiani, vaikka välillä onkin hirvittänyt. En kuitenkaan koskaan tahdo hyökätä kirjailijan "persoonaa" kohtaan, vaan yritän pidättäytyä taidepläjäysten ruotimisessa.

Mitä Niina Hakalahden Aavasaksaan (2010) tulee, teen poikkeuksen sääntööni ja vältän dissauksen. Onhan tänään kuitenkin kesän ensimmäinen hellepäivä, enkä jaksa olla kurttuotsainen. Aavasaksan päähenkilöinä pyörivät hyvin yksiulotteiset sisarukset Seppo ja Sarita sekä heidän äitinsä, kontrollifriikki Marita. Hakalahti osuu omaan huumoripisteeseeni sijoittaessaan vätys-Sepon työskentelemään Ideaparkin Rax-buffettiin, jossa kauppareissullaan olevat lapsiperheet pistäytyvät sikailemassa. Sarita on omista unelmistaan luopunut, Italiaan mahtisuvun vesan kanssa avioitunut personal trainer, jonka elämä menee solmuun lastenhoitajan sairastuttua psykosomaattisesti.

Tarinan jankkaava opetus yksinkertaisuudessaan on se, että onnellisuus ei katso ns. maallista ympäristöä, vaan rupuyksiössään nyhjäävä Seppo voi olla tuhat kertaa tyytyväisempi elämäänsä kuin Sarita-sisko, jonka elämä roomalaisaikaisessa kivilinnassa ei tarjoa naiselle mitään sisältöä. Kirjan aineksista, varsinkin Marita-äidin komplekseista, olisi voinut saada enemmänkin irti, mutta tälläisenään Aavasaksa noudattelee Tammen kultaisten kirjojen yksioikoisia opetuksia.

Kouluarvosana: 6 1/2

Hunter S. Thompson: Suuri hainmetsästys (The Great Shark Hunt) (2010)

Tässä on toinen kirja, jonka arvostelua en ole saanut aikaiseksi. Jos totta puhutaan, en edes saanut koko kirjaa luetuksi loppuun.

En tiedä, ehkä jutut toimisivat paremmin pieninä annoksina, kuten ne on alunperinkin julkaistu. Suuri hainmetsästys on siis kokoelma Hunter S. Thompsonin lehtijuttuja.

Ja niitähän riittää. Kun kysyimme Sammakolta arvostelukappaleita luettavaksi, saimme sieltä kaksi puhelinluetteloakin paksumpaa kirjaa. Huh, varsinainen testi.

Jos Suuressa hainmetsästyksessä riittä juttuja, juttua riittää myös jokaisessa artikkelissa erikseen. Thompsonilta tuntuu vain tulevan ja tulevan juttua. Varsinainen papupata. Kaveri selittää ummet ja lammet ties mistä, kun tehtävänä on kirjoittaa juttu Super Bowlista tai Kentucky Derbyn laukkakisasta.

Enimmäkseen Thompson kirjoittaa tietenkin sekoiluistaan. Ja niissähän riittää. Poloinen britti Ralph Steadman, joka vastasi joissain Thompsonin jutuissa piirroksista, on pää pyörällä laukkakisoissa Thompsonin tutustuttaessa tämän dokaamisen ja muunkin päihteilyn saloihin. Dokaamista harrastaa tietenkin kaikki muutkin laukkakisoja seuraavat, joten siinä mielessä Thompson vain eläytyy yleisön osaan laittamalla kaikkensa likoon.

Asianajaja-kaveri Oscar Acosta puolestaan pärjää Thompsonin tahdissa päihteiden väärinkäytössä. Saatesanat Pelkoa ja inhoa Las Vegasissa -kirjaan ovat mielenkiintoista luettavaa. Joka toiseen väliin Thompson valittelee, että kyseessä on epäonnistunut näyte gonzo-journalismista, sillä kyseisen lajityypin pitäisi pohjautua tositapahtumiin. Toisaalta toiseen hengenvetoon kaveri muistelee trippien täyteistä Vegasin matkaa onnistuneena reissuna.

Super Bowlin aattona taas kiertää huhu, jonka mukaan Thompson on vetäytynyt johonkin murjuun rännittämään heroiinia kolmeksi päiväksi. Thompson ei tietenkään tee elettäkään katkaistaakseen huhulta siivet.

Edellä mainittujen juttujen lisäksi Suuressa hainmetsästyksessä muun muassa kuvaillaan chicanojen asuttaman losangelesilaisen barrion mellakoita sekä pormestarinvaalikampanjaa Aspenissa, jossa 29-vuotias "happopää" Joe Edwards oli asettunut ehdolle.

Sisällysluettelon mukaan juttua riittäisi vielä esimerkiksi Marlon Brandosta, Hemingwaysta ja beatnikeistä. Niitä odotellessa. Sopivina välipaloina muiden kirjojen välissä ne toimivat taatusti. Sellaista tykitystä Hunter S. Thompsonin kirjoitus parhaimmillaan on!


Kouluarvosana: 9

Jari Järvelä: Zombie (2010)

Olen lykännyt ja lykännyt arvostelua tästä kirjasta, sillä olisin halunnut keksiä siitä jotain positiivista sanottavaa. Ei ole kuitenkaan kiva dissata täysin kotimaista kirjailijaa.

Mutta. En osaa sanoa Jari Järvelän Zombiesta oikeastaan mitään, miksi se kannattaisi lukea. Okei, myönnetään, että kirjan avulla pääsee nojatuolimatkalle Sisiliaan, joka on kuvattu kirjassa varsin toden tuntuisesti. Näkee, että kirjailija on paneutunut asiaansa.

Zombiesta puuttuu kuitenkin se jokin. Kirjan lukeminen oli suoraan sanottuna ihan hirveän takkuista. Tiedä sitten johtuiko se lukijasta vai luettavasta.

Kaiken järjen mukaan puitteiden pitäisi olla kunnossa. Takakansi lupaa paljon. Pidän jalkapallosta. Ajatus italialaisesta urheilijatoimittajasta eksoottisessa Suomessa, jossa pitsa ja futis on huonoa, on mielenkiintoisen kuuloinen.

Mutta kun ei niin ei. En tiedä osaanko sanoa mikä kirjassa mätti, mutta näin vain oli. Ehkä, jos sanalla yrittäisi kuvata kirjan puutteita, olisi se lapsellinen. Don Juhon englanninkieliset leffoista lainatut repliikit aiheuttavat pienoisen myötähäpeän tunteen. tiedä sitten oliko se tarkoituskin.

Kuten oli varmaan Härmän näyttäminen sanotaanko ei niin kovin myönteisessä valossa. Sen sijaan murhanhimoisten mafiosojen jahtaaman päähenkilön, Angelon, käyttäytymisen epäuskottavuutta ei voi selitellä millään.

Jotenkin on tullut nyt mitta täyteen näitä semimasentavia Suomi-kirjoja. Taidan siirtyä joksikin aikaa ulkomaalaisen kirjallisuuden pariin.

Kouluarvosana: 7-

Seppo Lampela: Hullu Klovni (2008)

Palataanpas taas sorvin ääreen pienen luovan tauon jälkeen. Jos jotakuta sattuisi vaikka kiinnostamaan.

Rikhardinkadun kirjaston Helsinki-hyllystä tarttui tällainen tekele mukaan. Ja kylläpäs osasi yllättää positiivisesti. Odotukset eivät kirjaa kohtaan olleet kovinkaan kummoiset, mutta, tsiisus sentään, Seppo Lampelahan osaa kirjoittaa! Siis Steen1. Siis proosaa.

Hullun Klovnin päähenkilöllä on jäänyt putki päälle otettuaan loparit mainostoimistosta. Viinaa, piriä ja mitä nyt eteen sattuu tulemaan. Vaimoke näyttää antisankarille ovea sekoilun riistäydyttyä käsistä tämän yhtenä ei niin kauniina iltana lyötyä poikaansa.

Sekoilu jatkuu päähenkilön parhaan kaverin luona, jossa tämä saa nukkua vaatekomerossa. Samalla alkaa sankarin kostotoimenpide entistä firmaansa ja sen nilkkiä pomoa vastaan.

Kaverukset alkavat pyörittää lounaslähettifirmaa, joka tekee eväänsä tien laidalta löytyneistä eläimenraadoista. Appeet he vievät entiseen mainostoimistoonsa, jossa alkaa kummallinen vatsatautiepidemia. Tyyppi murtautuu ex-pomon kotiin ja jemmaa hammastahnatuubeihin ja muihin vastaaviin erilaisia huumehia, minkä seurauksena pomon perhe pelkää olevansa sekoamassa. Perheen pojan dvd:t kaveri vaihtaa eläinpornoon. Pomon vaimolta lypsetään rahaa skientologikultiksi tekeytymällä. Aika kekseliästä. Osansa saa myös kaikesta Metron tekstaripalstalla valittava ämmä. Kostotoimenpiteiden ohella yritetään lämmitellä välejä myös perheeseen.

Juuh, ihan hyvinhän Seppo Lampela näyttäisi osaavan kirjoittaa.

Kouluarvosana: 8

P.S. Kirjan nimi tulee Pelle Hermannista, joka kirjan esittämän teorian mukaan on hullu, joka kuvittelee olevansa sirkuksessa töissä, vaikka sirkus on jättänyt pellen jo ajat sitten.