Huoh, mitä hömpänpömppää vanhat ystäväni, Carrie, Samantha, Miranda ja Charlotte, eilen tarjosivatkaan! Sinkkuelämää 1:sen jälkeen en edes tohtinut ajatella kakkososan mahdollisuutta, niin huono ensimmäinen pitkä elokuva Nykin sinkkuneliköstä oli. Siirtyminen TV-sarjan kompakteista puolen tunnin jaksoista 2,5 tunnin elokuvamuotoon ei käynyt kivuttomasti; tuloksena oli todella kökköä väkisinvääntöä. Silti ahmin sitäkin satua innosta hysteerisesti hykerrellen.
Odotukseni Sinkkuelämää 2:sta olivat... ...niitä ei ollut! Ainoastaan tiesin saavani rehellistä huttua 9 eurolla. Elokuva käynnistyi nelikon homoystävien Stanfordin ja Anthonyn häillä, joissa Liza Minelli esitti eurohumppa-esityksen niin vaivaannuttavalla tatsilla, että meinasin pakahtua myötähäpeästä ja pettymyksestä. Ihan näin p*skaa en uskonut saavani.
Elokuva pyörähti käyntiin oikeastaan vasta sitten, kun vanhat (ja siis oikeasti todella vanhat) ex-sinkut pääsivät jälleen saman pöydän ääreen, jossa Samantha kertoi hankkineensa poppoolle viikon luksus-loman Abu Dhabissa. Kun junttura-Charlotte oli taivuteltu hankkeeseen mukaan, sakki pakkasi pakaasinsa täyteen rättejä ja sähelsi tiensä arabivaltioon. Sanomattakin oli selvää, ettei kulttuurien yhteentörmäyksiltä voisi välttyä (ex-)seksipapitarten saapuessa maahan, jossa naiset on tavattu hunnuttaa päästä varpaisiin.
Sinkkuelämää 2:ssa ei ollut juonesta tietoakaan. Missä ykkösosassa kohkattiin kuitenkin Carrien ja Kihon häistä, kakkosessa kipinää yritettiin iskeä Carrien ja Aidanin pienestä suudelmasta. Paukut olivat todella vähissä. Entisestä hehkeästä Carrie Bradshaw'sta oli jäljellä vain kurttuinen luuranko. Muutkin rouvat olivat kuivuneet kasaan nälkäkuureillaan, ja edesmenneestä sähäkkyydestä oli muisto vain. Vaatteet, ah, olisivat näyttäneet huomattavasti paremmilta oikeasti ikäistensä näköisten naisten päällä. Vielä kun Samanthalle oli kirjoitettu kaksi pakollista panokohtausta, olisin halunnut laittaa kädet silmille. Ei enää, juna meni jo!
Vielä yksi miinus ennen kehuja. Sinkkisten kaksi pääosaesittäjää, kaupunkimuoti ja New York, loistivat poissaolollaan. Aavikolla korkokengissä ja liehuhelmoissa taapertaneet tantat olivat todella kaukana kotoa. Sydämeni pomppasi siinä kohtaa, kun Carrie avasi oven entiseen kämppäänsä; muistoja, muistoja 90-luvulta. New York, New York.
Kaikesta huonosta huolimatta, odotin jopa huonompaa. Sinkkuelämää 2 oli loppujen lopuksi ihan viihdyttävä, höttöinen aikuisten satu. Olihan nelikko raahattu ihan lentävien mattojen maahan. Elokuvaa katsoessa tuntui siltä, kuin olisin ahminut mansikkakermakakkua kaksin käsin. Kaikki näkemäni oli täynnä ei mitään, kaikki oli sisällyksetöntä ja häpeilemätöntä pröystäilyä ja yltäkylläisyyttä. Aivot narikkaan. Tällaista nollausta osaa arvostaa sitä enemmän mitä enemmän ikää tulee mittariin. Kunpa sitä vaan ei enää tehtäisi raiskaamalla jotain, joka joskus oli hyvää, ts. ei enää kolmatta osaa, pliiiis!
Vaikeaa sanoa ystävistään mitään pahaa, mutta nyt saa riittää. Tehkää vaihteeksi elokuva vaikka Frendeistä.
Kouluarvosana: 6 1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti