perjantai 10. joulukuuta 2010

Antti Tuomainen: Veljeni vartija (2009)

En ole juurikaan lukenut rikosromaaneita, joten en tiedä osaanko sellaisesta sanoa mitään mainittavaa. Lähinnä olen lukenut joskus Modesty Blaiseja, ja Agatha Christietä tietty. Mihinkään uusiin mainetta niittäneisiin sarjoihin en jostain syystä ole koskaan päässyt kiinni.

Antti Tuomaisen kirja Veljeni vartija on kuitenkin tuore tapaus ja sijoittuu nyky-Helsinkiin. Siitä ehdottomasti plussaa! Henkilöt on helppo kuvitella Porthaninkadun levykauppaan ja Flemarille varjostuspuuhiin. Todentuntuinen miljöön kuvailu edesauttaa asiaa. Etenkin Porkkalan edustalla sijaitseva saari tuntuu todelliselta.

Miinusta liian tarkoista väkivaltatekojen kuvauksista, mikä toki voitaisiin laskea plussaksikin. Nieluun tunkeutuvat puukot ja otsan lävistävät naulakot jäivät kummittelemaan mieleen etovasti.

Teemana kirjassa on isien ja poikien väliset suhteet. Kuinka paha (vai sittenkin hyvä) siirtyy sukupolvelta toiselle.

Ihan laadukasta luettavaa.

Kouluarvosana: 7-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti