Sitten sitä paljon parjattua neuvostoliittolaista taide-elokuvaa. Kampesin itseni Orioniin katsomaan Tarkovskin Solarista, kuten muutama muukin. Näytös vaikutti nimittäin yllätyksekseni loppuunmyydyltä. Kyseessä siis Klassikko isolla Koolla.
Solaris alkaa luonnon kuvauksella järvimaisemassa. Tarkovskille tuttuun teemaan luontoa kuvataan ruohonjuuritasolla. On kieltämättä flipauttavaa kelailla, että maasta sitä on tultu ja maaksi tuleman.
Sitten lähdettiin auton kyytiin varsin futuristiselle matkalle johonkin Aasian(?) suurkaupunkiin. Ja sitten kävi niin kuin tällaisissa elokuvissa on vaarana - aloin pilkkimään ja torkahtelinkin tuon tuosta.
No, sitten alkoi onneksi tapahtumaan. Ryhdistäydyin. Kris Kelvin -niminen kaveri (Donatas Banionis) lähtee Solaris-nimiselle avaruusalukselle, joka on tutkimassa avaruudesta löytynyttä valtamerta. Kris on psykologi ja jokin hämäräksi jäänyt missio hänellä kaiketi aluksella on.
Psykologi joutuu heti alkuunsa tarkistamaan käsityksensä mielen syövereistä nähdessään millaista peliä aluksella pelataan. Valtamerestä nousee alukselle vähän väliä miehistön muistista materialisoituneita hahmoja.
Alkaa ankarat filosofiset väittelyt ja pohdinnat. On vaikea pysyä kolmea tuntia skarppina. Repliikitkin tuntuvat välillä vilahtavan turhan nopeasti kankaalla. Paljon jätetään kertomattakin. Loppu antaa kuitenkin onneksi paljon anteeksi, mutta sitä olisi kait turha yrittää alkaa tässä selittää.
Elokuvan loputtua joku huusi jihaa! Ja joku muistutti Tarkovskin kuolleen samana päivänä 24 vuotta sitten. Melko fanaattista.
Kouluarvosana: 10 Neroutta! (vaikka yli hilseen menikin)
Olen täysin samaa mieltä, että Solaris on neroutta, vaikka en osaakaan kunnolla sanoiksi pukea että miksi.
VastaaPoistaJotkut vain ovat.
Joo, pitäisi varmaan itsekin olla nero, että tajuaisi miksi. Mutta sekin on varmaan ihan hyvä, että tunnistaa sellaisen.
VastaaPoistaEi tämä niin vakuuttanut. Stalker ja Andrei Rublev ovat kyllä asiaa, myöskin Peili toimi.
VastaaPoista