Katsoimme komediaa taas vaihteeksi. Tai komediaa ja komediaa. Yleensä komedian määritelmänä pidetään kai sellaista elokuvaa, joka naurattaa katsojaa. Jonesin perhe onnistui siinä kerran.Okei, satiiriksikin elokuvaa voisi kai kutsua. Kantaaottavuushan nyt on aina paikallaan, mutta ei kai itse elokuvan tarvi silti jättää kylmäksi. En muista koska viimeksi olisin katsonut näin hajutonta ja mautonta leffaa. Koko katselukokemuksen aikana ei värähtänyt sisälläni mikään. Ei edes Demi Mooren ansiosta.
Ja aihe, jota elokuva kritisoi. Keeping up with the Joneses -mentaliteetti. Nojaa, kyllä kai sitä itsekin voisi vähemmänkin kuluttaa, mutta kovin vieraaltahan tuollainen jenkki-meininki aidatulla asuinalueella tuntuu. Enkä tiedä oliko leffa edes kovin kriittinen materian suhteen, vai oliko tämäkin lopulta vain amerikkalaisen unelman myymistä katsojille.
Elokuvan juoni on liian yksinkertainen selostettavaksi. Tärkein käänne paljastetaan jo alkumetreillä ja loppu onkin sillä silitelty. Elokuvasta olisi ehkä saanut edes hitusen herkullisemman paljastamatta asetelmaa heti alkuunsa. Sänkysekoilutkin olisi asettunut aivan uuteen valoon, jos katsoja ei olisi tiennyt mistä on kyse. Nyt leffan katsoi loppuun vain odottaen epäuskoisena voiko tapahtumat todella kulkea näin ennalta arvattavaa Hollywood-huttu-polkua pitkin.
En tiedä. Ehkä keskiverto-amerikkalaiset kaipaavat näinkin alleviivattuja kannanottoja näinkin itsestäänselvästä aiheesta. Ja mikä se sitten oikeastaan olikaan? Mammonan haaliminen tosirikkaitten tahdissa on todella vaikeaa? Tai jotain.
Kouluarvosana 5 1/2
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti