Jatketaan ruotsalaisella lapsuuden ja nuoruuden kuvauksella. Vuorossa tällä kertaa Torbjörn Flygtin Alakynnessä (Underdog) vuodelta 2001. Siinä missä Åsa Linderborgin oli tyytyminen vain ehdokkuuteen kaunokirjallisuuden August-palkinnon saajaksi, Torbjörn Flygt voitti tuon Finlandia-palkintoa vastaavan palkinnon vuonna 2001.
Alakynnessä kertoo Johan Kraftin tarinan ala-asteikäisestä lukiolaiseksi. Johan asuu malmöläisessä kerrostalolähiössä 1970-luvulla, jolloin kotien sisustukseen kuuluivat Che-julisteet ja eteisen puhelinpöytä-istuin -yhdistelmät. Jokainen, joka on kasvanut betonilähiössä, saa tästä kirjasta haikeita/karmeita viboja muistoista naapuruston namusedästä, ostarista, kioskista, jalkapallosta, pihojen nokkimisjärjestyksestä yms. kollektiivisista kokemuksista. Kaupungin laidalle on nousemassa pakettitaloalueita, joihin aikuiset haikailevat mutta joihin lapset eivät muuttaisi kirveelläkään. Pihojen kaveripiirit ovat tiiviitä yhteisöjä, hyvässä ja pahassa.
Johanin perheeseen kuuluu isosisko Monika, The Brain, koulukiusattu multilahjakkuus, joka on Johanille korvaamaton tukipylväs, sekä tietysti yksinhuoltaja-äiti, Bodil, sukkatehtaan selkävaivainen työntekijä. Bodil on pilatusta selästään huolimatta perheen selkäranka, maailman paras äiti, joka luotsaa lapsiaan vahvalla mutta empaattisella kädellä. Jossain vaiheessa soppaan sotkeutuu Johanin kauan sitten kadonnut isä, Folke, joka päätyy taas pettämään perheen. Bodil ei murennu vaan jatkaa elämäänsä määrätietoisesti, eikä vaivu epätoivoon edes saadessan potkut sukkatehtaalta. Hän näkee tilaisuutensa tulleen opiskella itselleen konttorityöntekijän pätevyys. Kaikki perheenjäsenet taistelevat pyrkimyksessään sosiaaliseen nousuun. Teini-ikäinen Johan haikailee bisnesmiehen tulevaisuudesta ja päätyy eliittilukioon. Luokkaerot (Ruotsissakin) näyttäytyvät ylitsepääsemättömiltä, kun Johan ei halua enää hengailla vanhan lähiö-jenginsä kanssa mutta ei silti tunne itseään kotoisaksi lukiokavereidensa kermapylly-seurapiireissäkään. Isosisko Monikankin lääketieteen opinnot keskeytyvät tosi proletaarisesti - raskaaksituloon. Bodil onneksi porskuttaa ja nousee haasteellisiin tehtäviin uudessa firmassa.
Johan Flygt osaa kirjoittaa vaivattomantuntuisesti ja elämänmakuisesti. Yksittäisiäkin lauseita makustellessa ymmärtää perusteet August-palkinnon ansaitsemiseksi. Luettuani nyt kaksi ruotsalaista kirjaa lähiölapsuudesta voin vain kummastella, millä lämmöllä menneisyyttä muistellaan. Riku Korhosen Kahden ja yhden yön tarinat ja Sami Etelälahden Piilopolku antavat ymmärtää aika paljon traagisemmat traumat elämästä suomalaisissa lähiöissä. Toki myös sekä Flygt että Linderborg muistivat mainita ruotsinsuomalaisten maineen rupusakkina 70-luvun Ruotsissa. Ehkä suomalaiset ovat olleet vähän ruokkoattomia lahden molemmin puolin.
Pidin kirjasta vaikka paikoitellen se vaikuttikin hieman pitkitetyltä. Mitään suuria juonikuvioita tarinassa ei ollut, mutta arjen pienistä tapauksista saatiin paljon irti. Lukijalle annettiin myös vihjeitä Johanin elämän myöhemmistä käänteistä, jotka vaikuttivat ihan positiivisilta. Ehkä ruotsalaisesta lähiöstä on (ollut) mahdollista ponnistaa vanhempiaan korkeammalle, joskin melko paljon se vaatii, kun mikään ei tule ilmaiseksi. Kumman luokkatietoisempia nämä ruotsalaiset teokset kotimaiseen lähiömässäilyyn verrattuna. Siitä lisäpisteitä.
Kouluarvosana: 8 1/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti