Elina Loisa: Julkeat (2010)

Elina Loisan esikoiskirja Julkeat ilmestyi samaan mediamyllytykseen kuin Elina Tiilikan Punainen mekko, ja mielenkiinnosta halusin lukea molemmat. Siinä missä Punainen mekko jaksoi kiinnostaa loppuun asti, Julkeat ei tahtonut kantaa ensimmäistä sivua pidemmälle. Jatkoin kuitenkin sitkeästi lukemista ihan vain saadakseni päiviteltävää. Joka ilta palasin takaisin kirjan pariin, enkä todellakaan muistanut, mitä olin edellisenä päivänä lukenut. Kirja oli täysin yhdentekevää lässytystä.

Kirja kertoo kahdesta röyhkeästä tapatyöttömästä; nimettömänä pysyvästä minäkertojasta, naisesta, joka on kuinkas muuten kuin "kaupungin seksikkäin bisse (=biseksuaali)" ja Maxista, supermuodikkaasta homosta. Parivaljakko valloittaa pintaliitomestat ja ovat edelläkävijöitä siinä, mikä on milloinkin SE juttu.

Kertoja ei nöyrry Kelan tai sossun luukuille, vaan tienailee rahansa pokaamalla varattuja heteronaisia ja kiristämällä näiden epätoivoisia miehiä. Kertoja ja Max kierrättävät samoja miehiä, nainen hoitaa etupuolen, Max takapuolen (I know, I know.... mutta tämä sanonta on oikeasti suoraan kirjasta).

Loisa on kai yrittänyt kirjoittaa kriittisen pamfletin nyky-yhteiskunnasta, mutta tuloksena on todella nolo mahalasku suoraan sontakasaan, jota jokainen kolmekymppinen esikoiskirjailija nykyisin hämmentää. Työnvieroksujista ja pummeista pystyisi takuulla kirjoittamaan nasevastikin, mutta Loisan raapustelu on enemmänkin seiskaluokkalaisen kunnianhimotonta ainekirjoittelua. Kirjaa lukiessa tuntemani myötähäpeä tulvahtaa mieleeni vielä nytkin kun vilkaisen nidettä hyllyssä. En kehtaa myöntää lukeneeni sitä. Siitä pitäisi päästä nopeasti eroon. En halua lasteni joskus löytävän sitä ja menettävän kunnioitustaan minuun.

Julkeista ei ole mitään positiivista sanottavaa. Hyi.


Kouluarvosana: 4