Elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!! Komediat ovat vahvasti myötätuulessa meillä nykyisin. Ollaan oivallettu chillaamisen arvokas taito, joka parhaiten toteutuu laadukkaan hyymöripätkän siivittämänä. Korkeakyldyyri saa odottaa nyt parempia aikoja.
Tällä kertaa nappasi tymäkästi John Hamburgin I love you, man vuodelta 2009. Elokuva kertoo Peter Klavenin (Paul Rudd) pyrkimyksistä löytää itselleen edes yksi hyvä kaveri, jonka kehtaisi pyytää bestmaniksi häihin. Morsiankin on jo alkanut ihmetellä, kun siippa ei tee mitä miehet yleensä tekee, eli dokaa ja uhkapelaa rahojaan. Peter alkaa epätoivoisesti metsästää itselleen platonista miesseuraa, mikä osoittautuukin melko haasteelliseksi.
Peterillä käy kuitenkin hyvä tsägä; hän törmää Sidney Fifeen (Jason Segel), boheemiin rantapummiin, josta ei millään tahdo löytyä mitään pahaa sanottavaa. Sidney viettelee Peterin pauloihinsa pieruhuumorilla (toimii!) ja saa Peterin hölläämään solmiotaan. Miehet ulkoiluttavat Sidneyn koiraa ja puhuvat tunteistaan. Vihdoin he huomaavat diggaavansa Rushista ja alkavat kepittää ja peukuttaa bassoa Sidneyn poikamieskämpillä. Ystävyys vahvistuu ja alkaa kukoistaa. Peterin vaimoa kutittelee mustasukkaisuus ja emäntä alkaakin työntää kapuloita miesten kovaa kiitäviin rattaisiin.
Pakko sanoa, että I love you, man osoittautui ennakkoluulojen vastaisesti todella hyväksi komediaksi. Tarina oli raikas ja uudenlainen, ehdottoman uraaurtava. Miesten välistä ystävyyttä ei ole mielestäni käsitelty näin vilpittömästi pitkiin aikoihin. Judd Apatowin hillittömässä Funny People'ssakin viitattiin Paul Ruddin bromancen kaipuuseen.
Elokuvasta jäi tosi hyvä fiilis päälle pitkäksi aikaa. Mieluummin tällaista katsoo kuin neuvostoliittolaista mustavalkoista kuuden tunnin taideshittiä. Siis, tod!
Nyt ei kehuja säästellä:
Kouluarvosana: 9
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti