Elokuvat julkkiksista noudattavat usein samaa kaavaa: kuvataan elokuva-, rock- tai country-tähden syntymä, uurastus, tähdenlento ja ryminä alakastiin muiden kaltaistensa kokkelivekkulien pariin. Sofia Coppolan Somewhere (2010) lähtee ilahduttavasti liikkeelle eri suunnasta, josta katsottuna julkimona paistattelu ei ole pelkkää ruusuilla tanssimista ja pintaliitoa, vaan suorastaan... hm, tylsää! Entinen nuorisoidoli, Stephen Dorff, esittää elokuvassa action-leffoissa maineensa ansainnutta tähteä, Johnny Marcoa, jonka elämä kulkee ohjaamattomasti ei mihinkään. Elokuvassa on vahvasti läsnä samanlainen tatsi kuin Lost in Translationissakin, molemmat kertovat "ei mistään".
Johnny Marcon elämä on yltäkylläistä, eikä mitään puutu (näennäisesti). Huippuhotelleissa oleskelu ja matkustelu ympäri maailmaa promokiertueilla eivät sykähdytä tähteä, joka on kaiken jo nähnyt. Leffan alkukuvassa Johnny ajelee autollaan ympyrää uudestaan ja uudestaan erämaalta näyttävässä maisemassa. Mies ei todellakaan ole keksinyt suuntaa elämälleen.
Somewhere on taas yksi niistä leffoista, jonka arvon ymmärtää vasta lopputekstien aikaan tai niiden jälkeen. Tosin täytyy sanoa, että loppuratkaisu oli nolostuttavan kökkö. Meinasi ihan suututtaa moinen kliseisyys.
Mutta miksi pidän leffasta? No esimerkiksi siksi, että alusta loppuun elokuvan kohtaukset ovat pitkiä ja hiljaisia, juuri niin kuin Sofia Coppolalta osaa odottaakin. Kaikkea leimaa esteettisyys à la Coppola. Erilaisia kauneuden lajeja elokuvassa edustavat muun muassa Johnny Marcon makuuhuoneessa iltaisin tankotanssivat Playboy-puput ja toisessa ääripäässä Johnnyn 11-vuotiaan Cleo-tyttären taidokas taitoluistelunumero. Coppolalla on rönsyilevät mieltymykset. Suosikkikohtaukseni oli melkeinpä se, missä Johnny Marco lojuu uimapatjallaan hotellin uima-altaalla, ja pikkuhiljaa lipuu pois kuvasta niin, että enää jalat näkyvät. Nauratti.
Itselleni Coppolan silmäkarkit toimivat. Minusta välillä voi luottaa pelkkään esteettisyyteen.
Kouluarvosana: 8
Coppola poseeraa suvereenisti näyttelijöidensä kanssa.
Factory settings on samoilla linjoilla. Hyvä leffa. Ja se ympyräajo oli aivan mahtavan hauska.
VastaaPoistaNiin oli minunkin mielestäni. Meidän koiraspuolinen kriitikko tosin kyllästyi elokuvan hitaaseen tempoon jo alkumetreillä. Olisi kuulemma pitänyt tapahtua enemmän.
VastaaPoistaSomewhere muistutti rytmiltään ja vireeltään jonnin verran Darren Aronofskyn Wrestleriä. Sekin kuvasi julkimon tyhjää sielunelämää ja suhteen jälleenrakentamista vieraantuneeseen tyttäreensä.
Kiinnostuin tästä elokuvasta juuri tuon hitaan tempon takia, mistä arviossa puhutaan. :)
VastaaPoistaSitten suosittelen myös Kangastuksia-elokuvaa, joka on aika samantyylinen hidastempoinen leffa.
VastaaPoista