Markku Pääskynen: Enkelten kirja (2010)

Kirjoista ja elokuvista bloggaamisessa on se hieno puoli, että nykyään mitään kirjaa/elokuvaa ei viitsi jättää kesken, vaan sitä pakottaa itsensä kahlaamaan sellaisetkin teokset läpi, jotka tekisi mieli jättää kesken. Tosin se voi olla myös huonokin asia.

Markku Pääskysen Enkelten kirja teki mieli jättää vielä puolessa välissäkin kesken. Se oli niin masentavaa luettavaa. Kirja kertoo Tuomaksesta, joka on menettänyt vaimonsa ja menettää tulipalossa tyttärensäkin, vai menettääkö sittenkään? Joka tapauksessa, Tuomaksen sielunelämän synkkyyttä kuvataan niin raadollisesti, että tekee oikein pahaa.

Mutta. Kirjan takakannessa luvataan Tuomaksen vanhan kaverin, Okon, ottavan tehtäväkseen pelastaa Tuomas takaisin elävien puolelle. Tämän ansiosta jaksan lukea kirjan loppuun. Odotan synkkyyden vaihtuvan toivoon jossain vaiheessa, mutta vaihtuuko se sitten koskaan? Kyllä kai, mutta odotin jotain tajuntaa räjäyttävämpää. Nyt kirjasta taisi jäädä päällimmäiseksi tunteeksi paha olo. Tai en ole varma, kirja on kyllä todella hämmentävä.

Hämmentävää kirjassa on myös tyylilaji. Koko kirja on ikään kuin runoa. Se tekee kirjan todella raskaaksi lukea. Jossain vaiheessa annoin itselleni luvan lukea vauhdilla. En jaksanut enää jäädä maistelemaan jokaista säettä. Näin kirja oli paljon helpompi lukea ja uskon tehneeni oikean valinnan.

Toinen hämmentävä seikka on kertoja. Jossain vaiheessa kertoja ottaa etäisyyttä ja alkaa elää omaa elämäänsä ja puhuu itsestään minänä. Alussa kertoja on jotenkin erilainen, taisin luulla jopa, että se on itse Tuomas. Kaikkitietäväksi muuttuva kertoja ei kuitenkaan aina tiedä kaikkea, eikä halua kertoa jotain juttuja, jotka ovat kuulemma yksityisasioita.

Kaikesta hämmentävyydestä, raskaudesta ja synkkyydestä huolimatta ehdottomasti suosittelun arvoinen kirja!

Kouluarvosana: 8 1/2

P.S. Plussaa miljöökuvauksesta. Oli kiva lukea talsimisesta tutuilla kulmilla. Tallinnassa sekoilukin oli ihan virkistävää.