keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Neil Hardwick: Hullun lailla (1999)
Siinä missä Elina Tiilikan Myrsky käsitteli maanis-depressivisyyttä fiktion keinoin, Neil Hardwickin vuonna 1999 julkaistu Hullun lailla käsittelee masennusta hyvin henkilökohtaisesta näkökulmasta. Suomen virallinen ensimmäinen ulkomaalainen on ollut tunnettu paitsi legendaarisen taidokkaista tv- ja teatteriohjauksistaan, myös olostaan rehellinen depressiopotilas aikana, jolloin masennuksen diagnosointi oli vielä jokseenkin vaikeaa.1990-luvulla burnout ja masennus alkoivat tulla yhä "suosituimmiksi" sairauksiksi, joita jokainen kynnelle kykenevä ö-luokan julkkis halusi ruotia iltapäivälehtin viikonloppuliitteissä. Työuupumus pukkasi päälle jokaiselle, joten parin viikon Kanarian höllöttelyloma tuli niinku aivan pakolliseen saumaan masennusta hillitsemään. Neil Hardwick pyrki Hullun lailla -kirjallaan purkamaan tuolloista käsitystä masennuksesta trendikkäänä oireiluna pitkiin työpäiviin.Hardwickin kirjan keskeisin opetus on se, että masennus on sairaus, kemiallinen epätasapaino aivoissa, ja siitä paraneminen vaatii ei paitsi lääkitystä ja terapiaa vaan myös rutosti aikaa.
Hardwick alustaa omia masennuksen syitään kirjan puoleen väliin asti, ja vaikka Neil itse kutsuukin pitkää alustuspuhettaan "hölmöksi lätinäksi", on se ainakin minulle mielenkiintoinen osa kokonaisuutta. Hardwickin tv-tuotannot ovat olleet lähtemätön osa sukupolveni kollektiivista lapsuusmuistoa, ja on äärettömän kutkuttava tietää miehen itsensä kertomana syitä siihen, miten median kaupallistuminen ajoi ns. taiteelliset viihteen tekijät marginaaliin. Hillittömän työtahdin, työolosuhteiden muuttumisen, geneettisten taipumusten ja lapsuuden kokemusten keitos kuohahta lopulta Hardwickilla pohjaan. Lopulta Neil erakoituu vuodeksi, makaa vaan ja oksentaa. Lopulta äijä makaa tiputuksessa jouluaattona.
Kirja on hyvää lukemistoa masennuksesta kärsiville ja heidän läheisilleen. Suosittelen. Ja taas tulee todistettua vääjäämättömältä vaikuttava fakta, että parhaimmat huumorintekijät ovat pohjimmiltaan alakuloisia ja itsetunnottomia. Mutta kuten Hardwick moninaisissa yhteyksissä toteaa: show must go on!
Kouluarvosana: 8-
♀
maanantai 24. lokakuuta 2011
Elina Tiilikka: Myrsky (2011)
Elina Tiilikka ei sitten halunnut päätyä yhden hitin(?) ihmeeksi. Nainen kirjoitti viime vuonna kirjan shokeeraavasta aiheesta eli naisen omaehtoisesta valinnasta ryhtyä prostituoiduksi. Punainen mekko oli Tiilikan esikoisteos, jonka suurin arvo taisi olla sen omaelämänkerrallisuus.
Tiilikan toinen teos pamahtaa ulos heti perään. Myrskyä on selvästi hauduteltu pidempään ja Tiilikalla on varmaankin ollut kovemmat paineet osoittaa uudella kirjallaan kyntensä vakavasti otettavana kirjailijana. Enää ei riitä pelkästään keskustelua herättävä aihe, vaan nyt pitäisi osata kirjoittaa myös jotakin fiktiivistä.
Tuloksena on kertomus kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta parikymppisestä Myrsky-neidistä. Nomen est omen on todella pitänyt kutinsa, kun tyttärelle nimeä mietittiin. Myrsky lunastaa nimensä elämällä kuin viimeistä päivää ja sekoittamalla maailman ympärillään.
Päähenkilö käy maakunnissa sijaitsevaa taideopistoa, jossa taulujen maalaamisen sijasta sekoilu ja nukkuminen vie kirkkaan voiton. Myrsky seurustelee väljästi Leean kanssa, mutta pian on aika katsoa totuutta silmään; Myrsky ei voi pysyä paikallaan, ei ihmissuhteissa eikä muutenkaan. Koulu saa jäädä, kun maanista vaihetta elävä Myrsky pakkaa rinkan selkään ja lähtee kulkemaan pitkin maantietä.
Eipä aikaakaan kun Myrsky kohtaa Marekin, puolalaiselta kuulostavan kovaksi keitetyn machon, johon ristiriitoja täynnä oleva päähenkilö oikopäätä ripustautuu. Kaksikko päätyy Marekin kämpille ja Myrsky asettuu taloksi. Pian selviää, että Marekin pääduuni on ryöstellä kauppoja ja pankkeja, diilata huumeita ja toimia paikkakunnan kaikenkirjavan rötösverkoston kivijalkana. Kaikki sopii Myrskyn maaniseen elämänvaiheeseen kuin nenä päähän ja hiljalleen Myrsky alkaa tuntea olevansa rikospuuhissa kuin kala vedessä. Meno yltyy villiksi ja kirjan loppua kohden alkaa lukijallakin hikipisarat kirvota otsalle. Kerran Myrskyllä käväisee mielessä hoitoon hakeutuminen, mutta sitten nainen tajuaakin, ettei lääketeollisuuden kehittämät kemikaalit olekaan terveydelle hyväksi, parempi vain luottaa luonnon omiin parannuskeinoihin. Kotikasvatetut sienet kypsyvät hyvää vauhtia Marekin piilopirtissä. Tällaiselle tavalliselle tassukalle kuin allekirjoittanutkin on, nämä tämän asteen yhtälöt ovat todella paradoksaalisia.
Tiilikka saa Myrskyn kaksisuuntaisen hahmon ihan mukavasti elämään. Välillä maanisuudessaan Euroopan omistajaksi itsensä kokeva pyörre-Myrsky heittäytyy täysin holtittomaksi ja jättää jälkeensä täystuhon. Masennuskausina neito ei pääse pedistään ylös ja hautoo itsemurhaa. Joskus Tiilikan keksimät detaljit meinaavat oikein naurattaa, kun ne ovat niin ilmiselviä mutta näppäriä. Tuntuu kuin Tiilikan tarinat olisivat kuin olisivatkin suoraan elävästä elämästä. Tiilikkka näköjään valitsee kirjojensa aiheiksi hyvin paljon samaan sfääriin kuuluvia asioita. En yhtään ihmettelisi mikäli Myrksyn tunteet olisivat Tiilikallekin jotenkin omakohtaisia.
Myrsky on ihan ok kirja. Aikamoista haipakkaa tarina menee eteenpäin mutta kaiketi se on oivallisesti onnistunut taltioimaan maanis-depressiivisen mielenliikkeet. Jännä nähdä, minkälaisen näkökulman Tiilikka keksii seksiin ja huumeisiin kolmannessa romaanissaan.
Elina Tiilikan kirjoja voisi suositella sellaiselle, joka ei koe Riikka Pulkkisen edustamaa maailmaa täysin omakseen. Nämä kaksi melkolailla saman sukupolven edustajaa elävät täysin vastakkaisissa todellisuuksissa. Tämmöistä tämän päivän Suomesta.
Kouluarvosana: 8
♀
Tiilikan toinen teos pamahtaa ulos heti perään. Myrskyä on selvästi hauduteltu pidempään ja Tiilikalla on varmaankin ollut kovemmat paineet osoittaa uudella kirjallaan kyntensä vakavasti otettavana kirjailijana. Enää ei riitä pelkästään keskustelua herättävä aihe, vaan nyt pitäisi osata kirjoittaa myös jotakin fiktiivistä.
Tuloksena on kertomus kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta parikymppisestä Myrsky-neidistä. Nomen est omen on todella pitänyt kutinsa, kun tyttärelle nimeä mietittiin. Myrsky lunastaa nimensä elämällä kuin viimeistä päivää ja sekoittamalla maailman ympärillään.
Päähenkilö käy maakunnissa sijaitsevaa taideopistoa, jossa taulujen maalaamisen sijasta sekoilu ja nukkuminen vie kirkkaan voiton. Myrsky seurustelee väljästi Leean kanssa, mutta pian on aika katsoa totuutta silmään; Myrsky ei voi pysyä paikallaan, ei ihmissuhteissa eikä muutenkaan. Koulu saa jäädä, kun maanista vaihetta elävä Myrsky pakkaa rinkan selkään ja lähtee kulkemaan pitkin maantietä.
Eipä aikaakaan kun Myrsky kohtaa Marekin, puolalaiselta kuulostavan kovaksi keitetyn machon, johon ristiriitoja täynnä oleva päähenkilö oikopäätä ripustautuu. Kaksikko päätyy Marekin kämpille ja Myrsky asettuu taloksi. Pian selviää, että Marekin pääduuni on ryöstellä kauppoja ja pankkeja, diilata huumeita ja toimia paikkakunnan kaikenkirjavan rötösverkoston kivijalkana. Kaikki sopii Myrskyn maaniseen elämänvaiheeseen kuin nenä päähän ja hiljalleen Myrsky alkaa tuntea olevansa rikospuuhissa kuin kala vedessä. Meno yltyy villiksi ja kirjan loppua kohden alkaa lukijallakin hikipisarat kirvota otsalle. Kerran Myrskyllä käväisee mielessä hoitoon hakeutuminen, mutta sitten nainen tajuaakin, ettei lääketeollisuuden kehittämät kemikaalit olekaan terveydelle hyväksi, parempi vain luottaa luonnon omiin parannuskeinoihin. Kotikasvatetut sienet kypsyvät hyvää vauhtia Marekin piilopirtissä. Tällaiselle tavalliselle tassukalle kuin allekirjoittanutkin on, nämä tämän asteen yhtälöt ovat todella paradoksaalisia.
Tiilikka saa Myrskyn kaksisuuntaisen hahmon ihan mukavasti elämään. Välillä maanisuudessaan Euroopan omistajaksi itsensä kokeva pyörre-Myrsky heittäytyy täysin holtittomaksi ja jättää jälkeensä täystuhon. Masennuskausina neito ei pääse pedistään ylös ja hautoo itsemurhaa. Joskus Tiilikan keksimät detaljit meinaavat oikein naurattaa, kun ne ovat niin ilmiselviä mutta näppäriä. Tuntuu kuin Tiilikan tarinat olisivat kuin olisivatkin suoraan elävästä elämästä. Tiilikkka näköjään valitsee kirjojensa aiheiksi hyvin paljon samaan sfääriin kuuluvia asioita. En yhtään ihmettelisi mikäli Myrksyn tunteet olisivat Tiilikallekin jotenkin omakohtaisia.
Myrsky on ihan ok kirja. Aikamoista haipakkaa tarina menee eteenpäin mutta kaiketi se on oivallisesti onnistunut taltioimaan maanis-depressiivisen mielenliikkeet. Jännä nähdä, minkälaisen näkökulman Tiilikka keksii seksiin ja huumeisiin kolmannessa romaanissaan.
Elina Tiilikan kirjoja voisi suositella sellaiselle, joka ei koe Riikka Pulkkisen edustamaa maailmaa täysin omakseen. Nämä kaksi melkolailla saman sukupolven edustajaa elävät täysin vastakkaisissa todellisuuksissa. Tämmöistä tämän päivän Suomesta.
Kouluarvosana: 8
♀
torstai 13. lokakuuta 2011
Kauko Röyhkä: Kreikkalainen salaatti (2011)
Kauko Röykän Kreikkalainen salaatti (2011) on ollut yksi harvoista kirjoista, jotka ovat pystyneet herättelemään meikäläisen uinuvaa lukuintoa männä aikoina. Röyhkä-fanina olin tietenkin varautunut hankkimaan tämän uutukaisen heti tuoreeltaan.
Kreikkalainen salaatti kertoo kolmen ihmisen, ylläri ylläri, toisiinsa limittyneet tarinat. Ensimmäinen tyyppi on keski-ikäistyvä huumediileri, joka haaveilee ryhtyvänsä kirjailijaksi ja jättävänsä epämääräiset busineksensa. Hänelle aikuistuminen kohtaa vasta oman lapsen synnyttyä. Kirjan toinen henkilöhahmo on juuri naisystävästään eronnut nainen, jonka motiivit ovat koko tarinan ajan kadoksissa. Hermorauniona hän suuntaa luonnollisesti Lesboksen saarelle chillaamaan. Kolmas henkilöhahmo on ikääntyvä massipäällikkö Espoosta, joka haluaa karistaa Westendin tomut jaloistaan ja lähteä harrastamaan irtosuhteita Mykonokselle Kreikkaan.
Röyhkän viimeisimmistä romaaneista huokuu äijän oma eletty elämä, Kreikkalaisesta salaatista jopa liiankin voimakkaasti. Huomiot pikkulapsiperheen arjesta ja toisaalta Captain Beefheartia diggailevan viisikymppisen naistenmiehen tarina antavat osviittaa siitä, mitkä asiat Röyhkän arjessa nykyään vaikuttavat. Ei siinä mitään, mutta tuntuu kuin samat henkilöt seikkailisivat kirjasta toiseen ainoastaan muutamalla uudella nyanssilla höystettyinä.
Mitään järisyttävän nerokasta tästä kirjasta on turha etsiä. Kerronta kulkee mutkattomasti ja seksikohtauksia on tarpeeksi, mutta silti hieman keskinkertainen maku tästä silti jää... Mielelläni vertaisin Röyhkää lempikirjailijoihini, Arto Salmiseen ja Markku Rönkköön, mutta ei näillä kreikkalaisen sillisalaatin ansioilla pysty kirkkaimpaan kärkeen kipuamaan.
Kreikkalainen salaatti on sopivaa lukemistoa, jos a) kumppanisi haluaa katsoa koko illan tv:tä/jalkapalloa, b) kaipaat ajanvietettä hitusella alternatiivisyyttä tai c) diggailet Röyhkää ilman pienintäkään kritiikin häivää.
Kouluarvosana: 7 1/2
♀
Kreikkalainen salaatti kertoo kolmen ihmisen, ylläri ylläri, toisiinsa limittyneet tarinat. Ensimmäinen tyyppi on keski-ikäistyvä huumediileri, joka haaveilee ryhtyvänsä kirjailijaksi ja jättävänsä epämääräiset busineksensa. Hänelle aikuistuminen kohtaa vasta oman lapsen synnyttyä. Kirjan toinen henkilöhahmo on juuri naisystävästään eronnut nainen, jonka motiivit ovat koko tarinan ajan kadoksissa. Hermorauniona hän suuntaa luonnollisesti Lesboksen saarelle chillaamaan. Kolmas henkilöhahmo on ikääntyvä massipäällikkö Espoosta, joka haluaa karistaa Westendin tomut jaloistaan ja lähteä harrastamaan irtosuhteita Mykonokselle Kreikkaan.
Röyhkän viimeisimmistä romaaneista huokuu äijän oma eletty elämä, Kreikkalaisesta salaatista jopa liiankin voimakkaasti. Huomiot pikkulapsiperheen arjesta ja toisaalta Captain Beefheartia diggailevan viisikymppisen naistenmiehen tarina antavat osviittaa siitä, mitkä asiat Röyhkän arjessa nykyään vaikuttavat. Ei siinä mitään, mutta tuntuu kuin samat henkilöt seikkailisivat kirjasta toiseen ainoastaan muutamalla uudella nyanssilla höystettyinä.
Mitään järisyttävän nerokasta tästä kirjasta on turha etsiä. Kerronta kulkee mutkattomasti ja seksikohtauksia on tarpeeksi, mutta silti hieman keskinkertainen maku tästä silti jää... Mielelläni vertaisin Röyhkää lempikirjailijoihini, Arto Salmiseen ja Markku Rönkköön, mutta ei näillä kreikkalaisen sillisalaatin ansioilla pysty kirkkaimpaan kärkeen kipuamaan.
Kreikkalainen salaatti on sopivaa lukemistoa, jos a) kumppanisi haluaa katsoa koko illan tv:tä/jalkapalloa, b) kaipaat ajanvietettä hitusella alternatiivisyyttä tai c) diggailet Röyhkää ilman pienintäkään kritiikin häivää.
Kouluarvosana: 7 1/2
♀
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)