Tom Hooper: Kuninkaan puhe (The King's Speech) (2010)

Kuninkaan puhe on elokuva, jonka alkuasetelmat eivät kuullosta hääppöisiltä. Ohjaaja Tom Hooper on kuitenkin taikonut käytännössä tyhjästä esiin ihan kelvollisen tekeleen. Colin Firthin esittämä Yorkin herttua, Bertie, (tuleva kunkku Yrjö IV) kärsii karmeasta änkytyksestä, ja julkiset puheet ovat Bertielle verrattavissa mestauslavalle astelemiseen. Koko valtakunta ja Brittein alusmaat kuuntelevat Bertien röhkintää myötähäpeää tuntien. Onneksi Bertiestä ei olisi perimisjärjestyksen mukaan vaarassa tulla kuningasta, sillä isoveli hoitaisi homman tulevaisuudessa.

Bertien vaimo, prinsessa Elizabeth (Helena Bonham Carter), passittaa miehensä puheterapiaan australialaislähtöisen vale-puheterapeutin luo. Erikoisia metodeja käyttävän aussin (Geoffrey Rush) ja Bertien välille syntyy vahva ja mehukas bro-mance, ja Bertie alkaa pikkuhiljaa saada änkytyksensä aisoihin.

Suuri koetinkivi on kuitenkin vasta edessä, sillä Bertiestä leivotaan kuin leivotaankin briteille seuraava kuningas vasten tämän tahtoa, ja tervehdyspuheessa pitäisi vielä pystyä ottamaan kantaa maailmansotaankin. Ei siis mitään kevyttä small-talkia. Elokuvan huipennus on siis tuo ko. kuninkaan puhe, suoritus, jonka onnistumisen jokainen voi arvata ennaltakin.

Vaikken mikään Colin Firth -entusiasti olekaan, on C.F. elokuvassa karismaattinen ja miehinen mies. Bertien ja terapeutti-Lionelin epätasapainoiset kemiat toimivat hyvin. Geoffrey Rush'han on tunnetusti mies, joka muuttaa kaiken koskemansa kullaksi, eikä Kuninkaan puheen rooli ole poikkeus säännöstä. <3

Helena Bonham Carteria en pysty sietämään tässä(kään) elokuvassa. Rouva Burton on mielestäni täysin hampaaton, vaikka julkinen image yrittää väittää toista. Ihmeellinen heinähattu. :@



Kouluarvosana: 8




"Kuorolaulu kun lauletaan, tässä kumpikin oksallaan..."

Tim Burton: Liisa Ihmemaassa 3D (Alice in Wonderland)

Viikonlopun ainoa leffakokemus oli Tim Burtonin uusin eli Liisa Ihmemaassa, Alice in Wonderland, ja samalla se oli itselleni ensimmäinen kolmiulotteinen katselukokemus. Elokuvan odotus oli melkeinpä jännittävämpää kuin itse 1h50min visuaalinen sessio. Leffaa ennen tulleet trailerit olivat kaikki 3D-filmeistä, joten sain sellaisen fiiliksen, että uusi teknologia kohta jyrää meitin. Vanhana jääränä penään kyllä edelleen 2D-elämyksiäkin. Sitä paitsi Finnkino ryöväsi lipuista muistaakseni 13 euroa, aika suolaista, sanoisin.

Elokuva kertoo 19-vuotiaasta Liisasta, jota esitti minulle aikaisemmin tuntematon mutta fantastiseksi osoittautunut Mia Wasikowska, joka palaa Ihmemaahan tehdäkseen selvän Herttarouvasta (Helena Bonham Carter) ja tämän hirmuvallasta. Ärsyynnyin joka kerta, kun H.B.C. astui läskipäineen ruutuun suoltamaan yhtä ja ainutta repliikkiään. Häävalat eivät kuulu elokuvan tekemiseen, Mr. Burton. Huh, se siitä ja loput kirjeessä, en vain jaksanut.

Näyttelijäsuorituksista odotetuin lienee ollut Johnny Depp Hulluna Hatuntekijänä. On se ollut ihqumpikin joskus, mutta ihan hyvin se veti. Digitaalisia trikkejä oli sen verta paljon, että perinteisestä näyttelijäntyöstä oli jäljellä vain muisto. Edellä mainittujen lisäksi elokuvassa esiintyi vain kourallinen ekstroja, ja loput tarinan hahmot oli suollettu digitekniikalla. Visuaalisesti elokuva oli varsinaista ilotulitusta, johon 3D-tekniikkaa ei välttämättä olisi edes tarvittu. Burtonmaiset taianomaiset maisemat olivat taas läsnä ja Ihmemaan fiilis totaalisesti taltioitu. Välillä vain havahduin hokemasta itselleni "tästä on nyt pakko digata, tää on Burtonia", mutta todellisuudessa kuka tahansa asialleen vihkiytynyt ohjaaja olisi osannut ohjeistaa alaisensa digi-ihmiset luomaan saman tatsin leffan taustaksi. Eipä silti, lopputulos oli todella taidokas, Burtonilta nyt aina odottaa lisäksi "sitä jotain" ekstrahöystettä, joka tästä filmistä mielestäni jäi uupumaan.

Juoni oli yksioikoista hyvän ja pahan välistä taistelua, mikä tietysti sadunkerrontaan suotanee. Sadut ovat yleensä aika pelottavia, niin myös tämäkin. En todellakaan veisi ihan pientä serkunkaimanpoikaa mukanani tätä pläjäystä katsomaan. Välillä räiskintä ja pelottelu alkoi jo ottaa päähän, antakaa nyt edes hetki armonaikaa ja näyttäkää jotain kaunista, kun kerrankin päästään 3D:nä näkemään. Anne Hathawayn Valkoinen kuningatar oli kyllä lumoava "hyvän" roolissaan. Jokainen kai osaa arvata kummat voitti, hyvikset vai pahikset.

3D-ulottuvuuden vuoksi rainalle tulisi kai antaa mojovat pisteet. En kuitenkaan lähtenyt teatterista ällikällä lyötynä eikä elokuva edes kirvoittanut kummemmin mielipiteitä tuoreeltaan. Olihan se komea ja kaunis, hyvä ja paha, kaikki elementit olivat kasassa, mutta tekijä X puuttui. Miinustahan siitä rapsahtaa. Pelkillä tehosteilla ei saa parasta mahdollista tarinaa. Harmittaa kyllä. Olikohan liian kovat odotukset?

Kouluarvosana: 8