Liebster Award

Rakkaus on koira helvetistä -blogiin tupsahti historiamme ensimmäinen tunnustus! Kiitokset siitä kuluvat Ketjukolaaja-blogin Tahattomalle lueskelijalle! Tack, Danke, Thank you ja mitä näitä nyt on.

Tunnustukseen liittyy myös haaste vastata 11 kysymykseen sekä jakaa haaste taas eteenpäin seuraaville.

Haasteen säännöt:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse. 

Vastaaminen on meiltä hieman venähtänyt, mutta viikonlopun kunniaksi pistetäänpä nyt vastaten Ketjukolaajan kysymyksiin.

1. Ostatko kirjoja divareista vaikka et oikeasti niitä kirjoja tarvitse ja lukemattomia kirjoja on jo hylly pullollaan?
♂: Tämä on tuttu ilmiö.
♀: Tulee toisinaan ostettua. Samalla kyllä tulee vietyäkin kirjoja divariin myyntiin.

2. Tarvitseeko ihmisen nykyään ylipäätään lukea kirjoja?
♂: Lukeminen kannattaa aina.
♀: Kirjojen lukeminen on aina hyvästä.
 
3. Naiset lainaavat Kuopion pääkirjastosta arviolta kolme kertaa niin paljon kirjoja kuin miehet. Ovatko Kuopion miehet suuressa vaarassa? Pitäisikö meidän huolestua miesten vähäisistä lainaamisista?
♂: Naisten enempi lukeminen näkyy jo heidän menestyksessä. Työpaikoissani on aina ollut sen kolme kertaa enemmän naisia kuin miehiä.
♀: Ehkä pitäisi. Miesten aika kulunee liiaksi tietokoneen edessä. Tuskin ne siellä mitään e-kirjoja lukevat.
 
4. Mitä kirjoja pitäisi lukea sellaisen mieshenkilön, joka ei ole lukenut elämänsä aikana yhtään kirjaa?
♂: Haaveilen kirjoittavan sellaisen kirjan joka toimisi Bukon tavoin porttina kovempaan kamaan.
♀: Charles Bukowskin tuotannosta voisi aloittaa. Juha Vuorinen näyttää myös kuuluvan ”ei lukevien” miesten kirjahyllyyn.
 
5. Voiko kirjasta oppia miten elämään pitää suhtautua tai mitä siitä pitäisi ajatella?
♂: Olen oppinut kirjoista paljon elämään suhtautumisesta. En tosin tiedä muistanko toteuttaa niitä arjessa.
♀: Todellakin voi. Usein kuitenkin luemme kirjoja, jotka pönkittävät entuudestaan olemassa olevaa maailmankuvaa.
 
6. Arvaapa kummanko valitsisin: eurokossun vai sen hintaisen kirjan?
♂: Käytetyn kirjan ja pimeän pullon saa molemmat.
♀: Varmaankin kirjan, sillä eurokossu löytyy jo kaapista.
 
7. Jos kirjallisuus voi toimia mielipidejohtajana eikö se voi toimia myös harhaanjohtajana?
♂: Jotkut ymmärtävät väärin nietzschensä (onpa vaikea nimi).
♀: Väärissä käsissä mahdollisesti. Isot ongelmat kuitenkaan ovat harvoin kirjoista johtuvaa.
 
8. Jos sinun pitäisi suostua siihen, että selkääsi tatuoitaisiin jokin teksti, mitä haluaisit siinä lukevan?
♂: Katso myös parempi puoliskoni.
♀: Rakkaus on koira helvetistä
 
9. Jos tammukat osaisivat lukea perhokalastuksesta, jossa kiinnisaadut kalat päästetään vapaiksi, miten ne mahtaisivat lukemaansa suhtautua?
♂: Perustaisivat uuden uskonnon.
♀: Toivottavasti epäillen.
 
10. Onko kunnollisessa romaanissa oltava jokin selkeä sanoma?
♂: On.
♀: Ei välttämättä. Jotkut kirjat jättävät ymmälle, mikä voi olla tarkoituskin.
 
11. Puhutteleeko Sinua kansanomaisen kirjoittajan teksti vai pitääkö lukemasi kirjan olla kirjallisuuden maisterin tekstinkäsittelyohjelmalla laadittua?
♂: Kansanomainen voi olla jopa parempi kuin salonkikelpoinen kirja.
♀: Puhuttelee. Mutta jotkut standardit täytyy täyttää. Kielen pitää olla hyvää, jotta jaksan sitä lukea.

Lähetämme tunnustuksen ja haasteen seuraaville, mielestämme ansioituneille bloggaajlle.

Kingiä, kahvia ja empatiaa

Pariskunnat:

Kirjallisia

Opus eka

Leffafriikit:

noir

Sinin leffablogi

+ Kaikki muut, jotka haluavat ottaa tämän haasteen vastaan.

Seuraavat kysymykset lähtevät haasteen vastaanottajille. Nämä eivät kaikki liity kirjallisuuteen, koska joukossa myös elokuvabloggaajia. Olkaapa hyvät:

1. Mille hyllylle astelet kirjastossa ensimmäiseksi?
2. Lähikirjastot vai isot keskuskirjastot?
3. Jos pääsisit tapaamaan jotakuta kirjallisuuden henkilöä, kenet haluaisit tavata?
4. Luetko koskaan kirjoja toiseen kertaan? Miksi / miksi et?
5. Pokkarit vai kovakantiset kirjat?
6. Mikä on ollut mykistävin elokuvakokemuksesi? Miksi?
7. Mikä on elokuvista ”guilty pleasuresi”?
8. Minkälaisen arvon annat elokuvien tekstitykselle?
9. Häiritseekö sosiaalisen median käyttö keskittymiskykyäsi?
10. Onko tietokirjoilla tulevaisuutta?
11. Onko järkeä antaa kirjaa/elokuvaa joululahjaksi?

Koira helvetistä messuaa - Huonolaatuinen kuvareportaasi Helsingin Kirjamessuilta

Ööö, tämän valokuvan ottamiseen ei liity mitään sivumerkityksiä....
Jos joku tarvitsee lahjaideoita poikaystävälle, tämä löytyy Sammakon osastolta.

Siisteimmän osaston tittelin vei WSOY. Koira helvetistä onnittelee.

Risuaitakirja.

Jossain jaettiin ilmeisesti ilmapallojakin.

Keittokirjoja hipstereille. Tykkään!

Supisen kirja kiinnostaisi...

Teoksen osasto on aina mukavan kodikas.

Eikä siellä eksy.

Koira helvetistä totesi, että Siltalan osastolta löytyvät tämän hetken kiinnostavimmat kirjat.

Siellä se Saunders on.

Koira ja kissa sovussa. Toimii myös täällä koirankopissa.

Coffee table bookeja 3 kilon kappalehintaan.

John Nurmisen Säätiön uutuus.

Bazarin osasto kera Stonerin.

Pieni mutta komea osasto.

Tatua ja Patua massoittain.

Mäkelän osastolta löytyy kiitettävä määrä lastenkirjallisuutta.

Ostakaa, kirjoja, eurolla ja kahdella jo paljon saa.

En muista, mikä osasto tämä oli...

Kirja Futuro-talosta. Todellakin kiinnostaa!

Messut ovat samalla myös Antikvaariset messut.

Täältä voi tehdä löytöjä.

Kirjamessujen suosituin alue. Kirja kuin kirja 2 euroa.

Myös kirjaostoksilla kuluttaja on hintatietoinen.

Ensi vuonna täältä löytyvät ne kirjat, joita nyt juhlitaan uutuuksina.

(Lähes) kirjojen loppusijoituspaikka.

Etsivä löytää.

Tämä 2 euron alue on messujen nopeiten kasvava alue. Se leviää kuin elanto.

Nämä myyjät tehnevät messujen myyntiennätyksen.

Ryysis ei ole vielä pahimmillaan. Messut jatkuvat sunnuntaihin saakka.

Koira helvetistä saalisti tällä kertaa nämä kirjat.

Karoliina Timonen: Kesäinen illuusioni (2015)

Kuva täältä

"Jees, no nyt kaipaan kunnon hömpänpömppää.. ja kas, Timosen Karoliinan Kesäinen Illuusioni nököttää kirjaston hyllyssä ihan minua varten. Tämän lainaan ja luen vihellellen."

Tällaisella ennakkoajatuksella tartuin tähän kirjaan ja heittäydyin lukemaan. Tunnustettakoon, että olin silmäillyt joistakin blogeista ylisanoja tästä Timosen toisesta romaanista mutta en tarkoituksella halunnut pilata omaa lukukokemusta haravoimalla blogiarvosteluja liikaa etukäteen.

Toinen ennakkoajatukseni (jopa hieman pahansuopainen?) oli se, että totta hemmetissä kaikki bloggaajat nyt kehuvat tämän kirjan, koska ovat tuttuja Kirjava kammari -blogia pitävän Timosen kanssa. "Kyllähän nyt kaverin kirjaa täytyy vähän buustata, vaikkei se ihan lemppari olekaan."

Kaikesta ennakoinnista huolimatta onnistuin aloittamaan lukemisen puhtaan harmonisesti ja avoimin mielin. Eikä tarvinnut kuin muutama sivu edetä, niin kirja imaisi mukaansa kuin voimakas imuri. Kirja on tahditettu hienosti niin, että kesken ei vain voinut jättää. Lyhyet luvut ja cliffhangerit ovat niin taiten tehty, että luin kirjan yhdeltä istumalta.

Ja siis se tarina! Vau! Kannen aurinkorasvalta tuoksuva kesäinen kuva ei ihan mätsännyt sisällön kanssa, mutta väliäkö hällä, ehkä kansitaidekin oli tietoisen harhaanjohtavasti valittu. Kyseessä ei siis ole kirja hiekkarannalla käydyistä citysinkkujen parisuhdekeskusteluista ja seksihurjasteluista, vaan tarina onkin psykologinen trilleri!

Kirjan päähenkilö on keski-ikäinen perheenäiti Klarissa, joka vetäytyy kesäloman ajaksi Saimaan Piiliniemi-nimiseen saareen kirjoittamaan romaaniaan ja ottamaan aikalisää rakoilevasta avioliitosta. Vuokrattu kesähuvila on kaunis ja viehättävä, kesä helteisen kuuma, ja... viereisessä saaressa, Variskalliossa, näyttää käyskentelevän sivistynyt herrasmies Olavi.

Kirjanpäähenkilöinä Klarissan ja Olavin lisäksi ovat mystiset saaret Piiliniemi ja Variskallio. Klarissa ja Olavi ovat saarien ainoat kesäasukkaat, vai ovatko.... Tästä kummallisesta jännitteestä Timonen onnistuu ammentamaan jännitystä tihkuvan mutta hellävaraisesti viettelevän trillerin.

Tarina jättää kysymyksiä auki, mikä on mielestäni onnistunut valinta. Kirja on kompakti, rönsyilemätön ja se pysyy hyvin koossa tässä mitassa. Tarinan venyttäminen olisi tuntunut turhalta. Toisaalta kirja jäi sellaiseen kohtaan, että siitä voisi kehitellä jatkumoa jatko-osaa ajatellen.

Kesäisellä illuusiolla on monia hyviä ansioita. Tietty yksinkertaisuus, jännitys ja tiiviys. Lukijalle se on helppo mutta palkitseva.

Minunkin on siis liityttävä muiden bloggaajien jatkoksi ylistyskuoroon. Kesäinen illuusio olisi höpsöä jättää lukematta.

Kouluarvosana: 9

Elmo Nüganen: 1944 (2015)

Elmo Nügasen 1944 taitaa olla ensimmäinen arvostelu virolaisesta elokuvasta tässä blogissa. Samalla se on muistaakseni myös ensimmäinen arvostelu sotaelokuvasta.

Viro ja sotasaavutukset eivät ehkä ensimmäisenä tule mieleen. Rakkautta & Anarkiaa -näytöksessä vieraillut tekijäkaarti tuntuikin olevan häpeissään sodan alun antautumisesta ilman vastarintaa ja toisteli elokuvan tärkeyttä virolaisille.

1944 muistuttaa, että myös virolaiset tarttuivat aseisiin hulluina vuosina, vaikkei heillä olekaan talvisodan torjuntavoiton kaltaista legendaa kerrottavanaan. Sen sijaan heillä on ehkä yksi karuimmista tarinoista maailmalle. Kun suurvalta toisensa jälkeen pyyhkäisi maan läpi, värvättiin virolaisia taistelemaan vuoroin kummallekin puolelle.

Vuonna 1944 tilanne oli se, että veljet taistelivat toisiaan vastaan. Sattui tilanteita, että vasta kun koko joukko vihulaisia oli kaadettu huomattiin heidän olleen virolaisia myös. Myös rakkaudessa sattuu elokuvassa skitsofreenisiä koukeroita naapureiden välille.

Pääparia näytelleet nuorukaiset olivat kovin kauniita ja komeita. Heille sodan mielettömyys ja turhuus oli tärkein sanoma elokuvassa kyynelten kera. Kun kysyttiin Venäjän suhtautumista elokuvaan, kuultiin ehkä hämmentävin vastaus. Käsikirjoittaja ylisti nettipiratismia, jonka ansiosta elokuva on levinnyt sellaisiin maihin, joissa sensuuri muuten kieltäisi katselun. Totta, myös tässä blogissa on toivottu Kim Jong-Unin häpäisevää The Interview -elokuvaa piraattien levitettäväksi suljettuun dikatuuriin.

Yhdyn päätähden toiveeseen maailmanrauhasta.

Kouluarvosana: 9-

Rosa Liksom: Väliaikainen (2014)

Jos jokaisen maahanmuuttokriittisen tulisi katsoa Dheepan, jokaisen punavuorelaisen pitäisi lukea Rosa Liksomin Väliaikainen. En tiedä tarvitseeko tätä roskasakkia suvaita, mutta ainakin Rosa Liksomin henkilöhahmot auttavat ymmärtämään miksi maallamme on nykyisenkaltainen hallitus.

Väliaikainen vie lukijansa tietysti pöndelle lampaan- ja Lappiin poronnussijoiden kelkkaan, mutta myös etelän miehet ja naiset saavat osansa. Vihervassareiden ydinalueella asuvalle saattaa tulla yllätyksenä, ettei tarvitse ottaa edes Onnibussia Kehä III:n taakse löytääkseen näitä kummajaisia, vaan sushirajan taakse saattaa eksyä jo oman kaupungin sisällä.

Sinänsä Väliaikainen ei tuo Rosa Liksominsa lukeneille mitään uutta, mutta onhan 2010-luvulle päivitetty valkoinen roskaväki tutustumisen arvoinen. Itse asiassa Liksomia voisi pitää viime aikoina löytämieni amerikkalaisten mestareiden, Foster Wallacen ja George Saundersin suomalaisena vastineena. Niin terävällä otteella Liksom maalailee suomalaisen white trashin maailmoja.

Kouluarvosana: 8 1/2

Jacques Audiard: Dheepan (2015)

Dheepan on elokuva, jonka jokaisen eurooppalaisen tulisi katsoa. Miksi ja miten tänne tulvii turvapaikanhakijoita on viiltävän ajankohtainen ja tärkeä aihe juuri nyt. Dheepanin tarina kertoo kaiken mitä olet aina halunnut tietää siirtolaisen menneestä, nykyisestä ja tulevasta elämästä.

Elokuva alkaa pakolaisleiriltä. Nainen kiertää kiireessä leiriä kysyen äideiltä ovatko tyttäret heidän omiaan. Lopulta löytyy orpotyttö, jonka avulla Yalini pääsee Eurooppaan. Mieheksi tekaistaan joku äijä.

Perillä "perhe" huomaa päätyneensä Ranskaan, vaikka salakuljettajat lupasivat viedä Englantiin. Kielikin olisi ollut hallussa.

Alkaa välitön kotouttaminen. Itsekin maahanmuuttaja hoitaa Dheepanille ja Yalinille töitä talkkarina ja henkilökohtaisena avustajana. Tytär aloittaa koulussa. Pitäisi opetella olemaan perhekin. Pitääkö saman katon alla nukkuvia rakastaakin? Entä tutustuminen paikallisiin?

Menneestä saadaan viitteitä Dheepanin painajaisessa. Olkoonkin surkea slummi Pariisin laidalla, menneeseen ei taida tehdä mieli. Ranskassa rikolliset ovat pikkutekijöitä Tamilien kauhuun nähden.

Tulevaisuus siintää unelmina Iso-Britanniasta. Onko Dheepanin tartuttava vielä kerran aseisiin päästäkseen perheensä kanssa turvaan?

Paitsi, ettei Dheepan ole oikea henkilö. Elokuvaa katsoessa unohdin, etten katso dokumenttia, vaan puhdasta sepitettä. Kuka ikinä antoikaan Kultaisen Palmun Audiardille, olisi pitänyt sanoa hänelle, kuten Tarantino Michael Moorelle: "Valinta ei ollut politiikkaa."

Kouluarvosana: 9 1/2

Christiane F. (Felscherinow) & Sonja Vukovic: Minun toinen elämäni (2015)

Blogi on päivittynyt melko verkkaisesti, vaikka elokuvia ja kirjojakin on tullut nautiskeltua samaan tapaan kuin ennenkin. Itse olen aloitellut montaakin eri kirjaa, mutta kun näin teen, en juuri saa mitään loppuun asti. Yhdestä kirjasta on kuitenkin pakko blogata, joten palataanpa vielä hetkeksi Christiane F:n maailmaan ja tämän Huumeasema Zoon jälkeisiin elämänvaiheisiin.

Huumeasema Zoo teki 18-vuotiaasta Christianesta julkkiksen niin Saksassa kuin ulkomailla. Nuorta tyttöä pyöritettiin taide-, musiikki- ja elokuvapiireissä, ja hänelle tipahteli muutama rooli Ö-luokan leffoissa ja jopa levylaulajan uraa viriteltiin. Erityisen hyvän ystävän Christiane sai Nina Hagenista. David Bowien kanssa yhteistyö jäi pinnalliseksi ja yhden elokuvan mittaiseksi. Christiane ei kokenut tarvetta suihkuseurapiireissä keekoiluun, vaan hän pysytteli lähinnä indieympyröissä ja heilasteli erikoisten muusikonplanttujen kanssa.

Luulisi, että nuorena koetut karmeudet ja niillä repostelu saisivat kenen tahansa pään sekaisin ja tuhokierre eskaloituisi hautaan päätymiseen viimeistään muutaman vuoden sisällä. Näin ei kuitenkaan käynyt tässä tapauksessa. Kirjasta ja elokuvasta saamillaan rahoilla "Saksan kuuluisin narkkari" on selvinnyt läpi vuosikymmenten ilman normielämään kuuluvia vaikeuksia. Niin sanottua normaalia elämää Christiane ei ole viettänyt päivääkään, vaan elämänmenoa ovat siivittäneet heroiiniriippuvuus ja vankilatuomiot. Lukuisista vieroituksista huolimatta Christiane ei ole onnistunut voittamaan huumeiden houkutusta.

Kirjan tärkein teema on Christianen suhde vuonna 1996 syntyneeseen poikaansa. Elämäntavastaan huolimatta Christiane on pyrkinyt järjestämään pojalleen mahdollisimman hyvän ja turvallisen lapsuuden ja elämän. On selvää, että äidinrakkaus on vahvaa, eikä Christiane ole tarkoituksella tehnyt kenellekään pahaa, mutta jostakin syystä poika otettiin huostaan 2000-luvun alkupuolella.

Christianen tie on kulkenut rakkauksien perässä minne mihinkin. Kyvyttömyys sitoutua ihmissuhteisiin tai päihteettömyyteen on tuhonnut häneltä monta yritystä. Christiane muistelee kauniisti Sveitsissä asuvia ystäviään, joiden tuki on pelastanut sekoilevan naisen monesta vyyhdistä. Zürichissä 1980- ja 1990-luvuilla rehottanut Platzspitz-huumepuisto oli Christianelle paikka, jossa sai toteuttaa itseään ilman kenenkään tuomitsevia katseita. Media on seurannut Christianen tekemisiä suurennuslasilla. On varmasti tuntunut epäreilulta, ettei kotiovelta ole voinut poistua ilman, että paparazzit ja muut perskärpäset ovat raportoineet kaikki liikkeet sensaatiolehdistölle.

Minun toinen elämäni antaa Christianelle suunvuoron. Se kuitenkin selkeästi jättää kertomatta joitakin asioita, joista Christiane on päättänyt vaitea. Kummastusta jää herättämään muun muassa suhde äitiin, siskoon ja isään. Asenne isään on anteeksiantava ja ymmärtävä, kun taas äitiä syytetään heitteillejätöstä ja mediahuoruudesta. Asia ei Huumeasema Zoosta välittynyt aivan samalla tavalla.

Jossakin määrin Christianea vastaan kääntyy se, ettei kirjassa kerrota toisen osapuolen syitä pojan huostaanottoon. Tapahtuneeseen johtaneita asioita ei kerrota, mutta oletettavasti Christianen ja pojan elämä ei ole ollut aivan niin idyllistä kuin mitä Christiane antaa kirjassa ymmärtää. Myöskään kummalliseksi mainitun poikaystävän edesottamuksia ei valoteta lyhyitä mainintoja lukuunottamatta.

Kirjasta jää tunnelma, että Christiane on omalla tavallaan vahva ja lämmin ihminen, jolla on todella paljon inhimillisiä heikkouksia. Lapsuuden kokemukset hylätyksitulemisesta ajoivat herkän tytön heroiinikoukkuun, jonka seurauksena hän ei ole koskaan saanut viettää turvattua elämää. Hän on sen sijaan suhtautunut kaikkeen taisteluasetelmista ja itsekkäästi, myöhemmällä iällä syrjään vetäytyen.

Metadonihoidon pelastamalle, kipujen keskellä elävälle Christianelle jokainen hengissä säilytty päivä on voitto. On selvää, että Christiane rakastaa poikaansa maasta taivaaseen ja tärkeintä hänelle on pysyä yhdessä poikansa kanssa. Sen hänelle soisi mielellään.

Kouluarvosana: 7,5

Nancy Myers: Harjoittelija (The Intern) (2015)

Kuva täältä

Nancy Myersin elokuvassa Harjoittelija (2015) liippaa moni asia läheltä: muuttuva työelämä, digitalisaatio, online-kauppa, yrittäjyys... ja tietysti Robert DeNiro. En aktiivisesti seuraa Bobin tekemisiä, mutta onhan legendan uraa vähän pidettävä silmällä. Ennakoin Bobin lähteneen tällä(kin) kertaa mukaan draamakomediaan, johon on räätälöity rooli naamaansa vääntelevälle seniorimafiosolle.

Ennustukseni ei onneksi käynyt toteen, vaan DeNiron roolihahmo osoittautuikin suorastaan vähäeleiseksi ja kohteliaan sympaattiseksi. Ben Whittaker on 70-vuotias toimeton leski, joka haluaa vielä vanhoilla päivillään tehdä jotakin ja tuntea olevansa tarvittu. Päiväkävelyllään pappa törmää ilmoitukseen, jossa Anne Hathawayn roolihahmon luotsaama online-muotiyritys etsii riveihinsä senioriharjoittelijaa. Ben taklaa tekniikan, tekee videohakemuksen ja tulee valituksi muodikkaan ketterään uuden ajan yritykseen.

Elokuvassa hörähdellään tietenkin vanhan koulukunnan ja diginatiiviuden yhteentörmäykselle, kiireiseen startupiin liitetyille yleistyksille ja seniorikansalaisten eroottiselle potentiaalille. Ben ei osaa käyttää tietokonetta mutta ymmärtää syvemmin muita perusasioita työelämästä ja työyhteisössä toimimisesta. Hathawayn roolihahmo on koppava startup-yrittäjä, jonka kovan pinnan alle Ben pääsee vähän kuin vahingossa ja jonka kehitys naisjohtajana, vaimona, äitinä ja ystävänä on elokuvan kantava teema. Ben osoittaa, että alaiset eivät ole vain työmuurahaisia vaan ihan ihmisiä myös, joskus jopa parhaita ystäviä.

DeNiro välttää pahimmat maneerinsa ja tekee roolihahmostaan perusjämäkän ja luotettavan vanhan ajan miehen. Kun firman muut urokset laahustavat töissä tennareissa ja t-paidassa, Ben sonnustautuu aina pukuun ja istuu konttorilla aina siihen asti, kun pomo lähtee iltamyöhällä töistä kotiin. Ben on firman mies loppuun asti, mikä ei tietenkään jää huomaamatta toimitusjohtajaa firmalleen etsivältä yrittäjältä.

Elokuva on ihan ok, harmiton puolustuspuhe ystävyydelle ja lojaaliudelle. DeNiro ja Hathaway pelaavat yhteen mukavasti, kumpikaan ei varasta show'ta toiselta. Itselleni oli yllätys nähdä kasari-ysäritähti Rene Russo elokuvan seniorivampirellana. Niin se aika vain menee.

Kouluarvosana: 7