Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mark Duplass. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mark Duplass. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Charlie McDowell: The One I Love (2014)



Se tunne, kun katsoo elokuvan ilman ennakkotietoja ja -odotuksia, suorastaan vain otsikon perusteella, ja yllättyy sataprosenttisen positiivisesti näkemästään! Se tunne valtasi allekirjoittaneen tämän elokuvan kohdalla. Charlie McDowell on IMDB:n mukaan noviisi ohjaaja, jolla ei ennen The One I Lovea (2014) ole pohjalla muuta kuin lyhytelokuva ja satunnaisia näyttelijänpestejä. Ensimmäiseksi pitkäksi ohjaukseksi tässä elokuvassa on onnistuttu tuurilla tai taidolla harvinaisen hyvin.

The One I Love kertoo Ethanista (Mark Duplass) ja Sophiesta (Elisabeth Moss), parista, jonka avioliitto narisee liitoksissaan. Pari saa terapeutiltaan suosituksen lähteä pidennetylle viikonlopulle maaseudun rauhaan piilopirttiin, jossa aiemmin käyneet avioparit ovat uudistuneet ja palanneet arkeen uudelleen rakastuneina. Ethan ja Sophie haluavat tehdä kaikkensa pelastaaksen liittonsa, joten he pakkaavat kimpsunsa ja ajavat kohteeseen avoimin mielin.

Se, mikä pariskuntaa odottaa, yllättää kaikki. Kuvankauniissa pihapiirissä kelpaa elvyttää rakkauttaan ja nauttia illallista hyvän viinin kera. Vapaa-ajantalon lisäksi puutarhan toisella puolella sijaitsee viehättävä vierastalo, johon Sophie ja Ethan tutustuvat heti ensimmäisenä iltana. Pari kohtaa toisensa stressittömässä ja rennossa ilmapiirissä ja kokee avioliittonsa olevan vielä pelastettavissa. Kun aamu koittaa, Ethan kuitenkin kieltää muistavansa mitään koko illasta vierastalossa, hänhän oli nukahtanut jo alkuillasta päätalon sohvalle. Ihmetys ja närkästys on suuri. Kenet Sophie sitten tapasi vierastalossa? Ethanin vai jonkun Ethanin näköisen miehen?


Elokuvan alkupuolisko on komediallista romanttista elokuvaa parhaimmillaan. Toisiaan rakastava mutta alkukipinän menettänyt pariskunta kohtaa yhteisen haasteen selvittäessään, mitä vierastalossa tapahtuu. Sophie käy vierastalossa tapaamassa ihanneversiota Ethanista, ja Ethan vierailee vierastalossa tapaamassa täydellistä Sophieta. Tilanne on arkijärjen tavoittamattomissa. Ketä Ethan ja Sophie oikeasti rakastavat? Toisiaan vai ideaaliversioita toisistaan? Voiko täydellistä hologrammiaviomiestä rakastaa ja onko se edes oikeaa rakkautta?



Puolivälin jälkeen elokuvassa koittaa ahdistavampi osuus, kun liiton kipupisteet nostetaan käsittelyyn. Romanttinen dramedia saa mustia ja maagisia sävyjä, eikä elokuva suoraan paljasta, mistä vierastalon kiemuroissa on oikeasti kyse. Elokuvan lopetus on täysin erilainen, millaiseksi olin esimerkiksi itse sen ennakoinut. Juonen kaari ei todellakaan noudattanut perinteistä dramedian kaavaa.
Kaikki kuvat IMDB:sta.

Elokuva on ilmeeltään jotenkin minimalistinen. Tapahtumapaikkana on kaksi taloa ja puutarha, olkoonkin, että miljöö on runsas ja kaunis, ja näyttelijöitä on käytännössä vain kaksi. Vähemmän on kaunista, ja tunnelma säilyy intensiivisenä, sillä Mark Duplass ja Elisabeth Moss tekevät uskottavat roolisuoritukset.

The One I Love on elokuva, jota en osannut odottaa näkeväni. Se on pieni ja vaatimaton pinnaltaan, sisältään kuitenkin monisyinen ja -tulkintainen. Tällaiset elokuvat ovat juuri oikeanlaisia, posiitiivisia yllättäjiä omaan makuuni.

Kouluarvosana: 10




lauantai 30. kesäkuuta 2012

Jay & Mark Duplass: Jeff Who Lives at Home (2011)


Jason Segel on yksi Koirien kestosuosikeista. Judd Apatowin leffoista tuttu koomikko on esiintynyt edukseen muun muassa Forgetting Sarah Marshall -nimisessä kuoliaaksinaurattajassa. Jay & Mark Duplasskin ohjaajina pääsevät tällä menolla Koirien helvettiin. Aiemmin heiltä on arvosteltu Cyrus arvostetussa blogissamme. Cyrus oli ihan ok leffa. Siinä ei vain tiennyt oikein itkeäkö vai nauraa.

Jeff Who Lives at Home jatkaa osin samalla linjalla, jossain komedian ja draaman häilyvässä rajamaastossa, sillä erotuksella, että tässä uusimmassa Duplassien leffassa saa ehkä nauraa enemmän kuin itkeä.

Jason Segel esittää hivenen vajakkia pilvipäätä, jolla tosin sydän on paikallaan. Hän opastaa hieman mulkkua veljeään, Kaameasta kankkusesta tuttu Ed Helms, kuinka tunteitaan kuuluu ilmaista, kun avioliitto on vaarassa kariutua kylmyyteen.

Välillä Jeff on turhankin hyväsydäminen ja sinisilmäinen. Hän menee muun muassa veljeilemään ghettoon mustien miesten kanssa ja joutuu tietysti ryöstetyksi (been there, done that, siksi kai sympatiseeraankin Jeffiä).

Tällaiseen tilanteeseen Jeff joutuu lähdettyään seuraamaan kaveria, jonka korispaidassa lukee Kevin. Hänelle kun on soittanut aamulla joku väärään numeroon ja kysynyt Keviniä. Kyllä, tämä saattoi olla merkki jostain. Jeff kun on nähnyt monta kertaa elokuvan Signs. Isänsä kuolemasta asti hän on elokuvan innoittamana etsinyt merkkiä elämänsä tarkoituksesta pienimmistäkin vihjeistä.

Tänä kyseisenä päivänä häntä johdattelee siis Kevin-niminen vihje. Tämä saattaa kuulostaa pilviveikon paranoialta, mutta kuinkas sitten kävikään. Jeff löytää itsensä pelastavana enkelinä paikasta jos toisesta ja löytää lopulta täyttymyksen enteiden etsimisestään.

Viihdyttävää sontaa futiksen välipäiville.

Kouluarvosana: 8 1/2

keskiviikko 8. kesäkuuta 2011

Jay & Mark Duplass: Cyrus (2010)


Rakkautta ja anarkiaa -festareilla esitetty Cyrus ei tullut koskaan teatterilevitykseen Suomeen. Elokuvaa on kuvailtu sijoittuvaksi johonkin indie-ihmissuhdeleffojen ja Judd Apatowin hittien väliin.

Itse sijoittaisin sen myös sarjaan "onko tämä nyt komediaa vai draamaa". Koomaksi tai dramediaksiko tällaista voisi kutsua. Valitaan joku tunnettu koomikko (tai tässä tapauksessa kaksi) ja laitetaankin se näyttelemään draamaa. Vähän niin kuin Adam Sandler Punch-drunk-lovessa tai Will Ferrell Stranger Than Fictionissa.

No ei kai siinä mitään, jos osaisi suhtautua elokuvaan oikein. Mutta kun odottaa kuoliaaksinaurattavaa komediaa joutuu kyllä valitettavasti pettymään huomatessaan kaiken olevankin yllättävän vakavaa.

Stoori on seuraava: John (John C. Reilly) tapaa unelmiensa naisen Mollyn (Marisa Tomei) juhlissa. Sitten hän tapaa tämän aikamiespojan (Jonah Hill), joka osoittautuu varsin erikoiseksi tapaukseksi.

Sinänsä Cyrus on ihan kelpo elokuva rakkaudesta. Kyllä siinä joitain hauskojakin kohtauksiakin oli. Näyttelijät osasivat kuin osasivatkin näytellä draamaa. Muun muassa Get him to the Greek -irrottelusta tuttu Jonah Hill näytti osaavan näytellä todella scarya aikamiespoikaa. Toki koko ajan odotin koska saisi nauraa itsensä kipeäksi, mutta tämä nyt oli tälläinen tällä kertaa. Myös Reilly ja Tomei olivat hyviä.


Kouluarvosana: 8 1/2