Tiilikan toinen teos pamahtaa ulos heti perään. Myrskyä on selvästi hauduteltu pidempään ja Tiilikalla on varmaankin ollut kovemmat paineet osoittaa uudella kirjallaan kyntensä vakavasti otettavana kirjailijana. Enää ei riitä pelkästään keskustelua herättävä aihe, vaan nyt pitäisi osata kirjoittaa myös jotakin fiktiivistä.
Tuloksena on kertomus kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavasta parikymppisestä Myrsky-neidistä. Nomen est omen on todella pitänyt kutinsa, kun tyttärelle nimeä mietittiin. Myrsky lunastaa nimensä elämällä kuin viimeistä päivää ja sekoittamalla maailman ympärillään.
Eipä aikaakaan kun Myrsky kohtaa Marekin, puolalaiselta kuulostavan kovaksi keitetyn machon, johon ristiriitoja täynnä oleva päähenkilö oikopäätä ripustautuu. Kaksikko päätyy Marekin kämpille ja Myrsky asettuu taloksi. Pian selviää, että Marekin pääduuni on ryöstellä kauppoja ja pankkeja, diilata huumeita ja toimia paikkakunnan kaikenkirjavan rötösverkoston kivijalkana. Kaikki sopii Myrskyn maaniseen elämänvaiheeseen kuin nenä päähän ja hiljalleen Myrsky alkaa tuntea olevansa rikospuuhissa kuin kala vedessä. Meno yltyy villiksi ja kirjan loppua kohden alkaa lukijallakin hikipisarat kirvota otsalle. Kerran Myrskyllä käväisee mielessä hoitoon hakeutuminen, mutta sitten nainen tajuaakin, ettei lääketeollisuuden kehittämät kemikaalit olekaan terveydelle hyväksi, parempi vain luottaa luonnon omiin parannuskeinoihin. Kotikasvatetut sienet kypsyvät hyvää vauhtia Marekin piilopirtissä. Tällaiselle tavalliselle tassukalle kuin allekirjoittanutkin on, nämä tämän asteen yhtälöt ovat todella paradoksaalisia.
Tiilikka saa Myrskyn kaksisuuntaisen hahmon ihan mukavasti elämään. Välillä maanisuudessaan Euroopan omistajaksi itsensä kokeva pyörre-Myrsky heittäytyy täysin holtittomaksi ja jättää jälkeensä täystuhon. Masennuskausina neito ei pääse pedistään ylös ja hautoo itsemurhaa. Joskus Tiilikan keksimät detaljit meinaavat oikein naurattaa, kun ne ovat niin ilmiselviä mutta näppäriä. Tuntuu kuin Tiilikan tarinat olisivat kuin olisivatkin suoraan elävästä elämästä. Tiilikkka näköjään valitsee kirjojensa aiheiksi hyvin paljon samaan sfääriin kuuluvia asioita. En yhtään ihmettelisi mikäli Myrksyn tunteet olisivat Tiilikallekin jotenkin omakohtaisia.
Myrsky on ihan ok kirja. Aikamoista haipakkaa tarina menee eteenpäin mutta kaiketi se on oivallisesti onnistunut taltioimaan maanis-depressiivisen mielenliikkeet. Jännä nähdä, minkälaisen näkökulman Tiilikka keksii seksiin ja huumeisiin kolmannessa romaanissaan.
Elina Tiilikan kirjoja voisi suositella sellaiselle, joka ei koe Riikka Pulkkisen edustamaa maailmaa täysin omakseen. Nämä kaksi melkolailla saman sukupolven edustajaa elävät täysin vastakkaisissa todellisuuksissa. Tämmöistä tämän päivän Suomesta.
Kouluarvosana: 8
♀
