Barry Levinson: Rock the Kasbah (2015)

Kuva täältä

Tämän elokuvan katsominen menee yksin ja ainoastaan Bill Murrayn ansioksi. Toki ennakoimme jo edeltä, että Bill Murray esittää varmaankin omaa itseään, ja oikeassahan me olimme. Ja mikäs siinä, vanha velmu sopii väljähtyneen rock-managerin rooliin kuin nyrkki silmään. 

Barry Levinsonin ohjaama Rock the Kasbah (2015) kertoo tarinan parhaat päivänsä nähneestä musiikkutuottajasta, Richie Lanz, jonka tallissa esiintyy vain yksi karaoketähti (Zooey Deschanel). Richie innostuu hyvästä ideasta lähteä kiertämään lavoja, joilla yleisö osaa arvostaa laulajatarta: solttujen viihdykkeenä Afganistanissa.

Kabuliin saavuttuaan Richien päätähti päättää ottaa hatkat parivaljakon rahat ja passit mukanaan, ja rockmanagerin seikkailu rahattomana sota-alueella voi alkaa. Richie päätyy asekauppaa käyvien jenkkien verkkoon ja lopulta autiomaassa sijaitsevaan pataanikylään. Kuin salamaniskusta uransa aallonpohjassa rämpivä Ritcie kohtaa öisin luolaan laulamaan pakenevan tytön. Tämä on enne, ja Ritchie päättää nostaa kultakurkun maineeseen ja samalla uransa uuteen nousuun. Afganistanissa vaan ei sallita naisen laulavan (ei tietenkään!!), joten Ritcien uusi kiinnitys uhmaa kuolemaa noustessaan lavalle lurittelemaan. 

No joo, elokuvahan ei sinänsä ole kummoinen, mutta viihdyttävä se toki on. Bill Murray esittää itseään, mikä siis sopii meille, ja elokuvassa naureskellaan vieraassa (ja brutaalissa) kulttuurissa temmeltäville jenkeille ja hassulla aksentilla posmottaville, asetta heiluttaville afgaaneille. Murrayn hahmo kokee moraalisen opetuksen, Kate Hudsonin esittämä luksushuora osoittautuukin yllättäen sydämelliseksi ja älykkääksi ja vanhoillinen afgaanipappa ei käännykään tytärtään vastaan. Muutos on mahdollista. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

Kohellusta ja naurettavia tilanteita leffassa piisaa, ja ainakin allekirjoittanut nauroi useasti ääneen. Toisaalta pelkän Murrayn naaman näkeminenkin olisi siihen riittänyt, mutta anyway, harmiton matinea oli ihan ansaittu.

Kouluarvosana: 7-

Marc Webb: (500) Days of Summer (2009)

Tuli katsottua kehuttu (500) Days of Summer, joka olikin ihan hyvä romanttiseksi komediaksi. Leffa kuvasi ehkä hieman särmikkäämpiä ihmisiä kuin rakkaustarinat yleensä. Pariskunta oli ihanan kreisi sekoillessaan Ikeassa ja muuta kivaa. Niin no, ainakin sekoili Ikeassa. Paljon oli hyvää musiikkia, joka liittyi aina tarinaankin. Oli kai elokuvassa jotain muutakin, mutta ei tämä nyt mikään mestariteos ollut sentään.

Juoni oli kuten rakkaustarinassa yleensä (vaikka elokuva kiistääkin olevansa rakkaustarina). Poika rakastuu tyttöön (tai mies naiseen, mutta elokuvassa heitä kutsutaan pojaksi ja tytöksi), he alkavat tapailla, tyttö ei tykkääkään pojasta, sitten poika meinaa saada tytön takaisin, mutta lopulta tyttö ei rakastakaan poikaa, mutta onneksi poika tapaa lopussa jonkun yhtä upean tytön ja myös tyttö numero 1 on jo onnellisesti naimisissa eli loppu on kuin onkin onnellinen.

Viihdyttävä elokuva

Kouluarvosana: 8-