Lisa Cholodenko: The Kids Are Alright (2010)

Tuli männä viikolla katseltua Lisa Cholodenkon uusi The Kids are Alright (2010). Elokuva kertoo Nicin (Annette Bening) ja Julesin (Julianne Moore) perheestä, jossa kahden äidin lisäksi vaikuttavat teini-ikäiset lapset Joni (Mia Wasikowska) ja Laser (John Hutcherson). Perhe elää normaalia perhearkea: Nic on neuroottinen kontrollifriikki, Jules veltompi pätkäduunari, ja lapset perusnörtti ja urheilusankari.

Elämä soljuu lämpimän perheenjäsenten välisen näsäviisastelun siivittämänä, kunnes kuvioon astuu Paul (Mark Ruffalo), tuntematon spermanluovuttaja ja Jonin ja Laserin biologinen isä. Paul elää elämänsä etsikkoaikaa ja alkaa heti tuntea kiintymystä siittämiinsä lapsiin. Lasten äidit puolestaan suhtautuvat Pauliin tyyleilleen ominaisesti; Nic vastustamalla tätä ja Jules hyppäämällä tämän kanssa sänkyyn. No niin, aika epätodennäköiseltä juoni kuulostaa jo paperilla..

The kids are alright on kahdella sanalla kuvattuna lämmin ja inhimillinen pieni elokuva. Bening ja Moore näyttelevät todella hyvin antamatta ikääntymisen merkkien haitata suoritusta (tosi rohkeaa miten läheltä naamaryppyjä kuvattiin)(kyynikkona aistin tässä tarkoitushakuisuutta, nuuh, nuuh). The kids are alright on tämän syksyn hyvän tuulen elokuva, josta jokaisen on tykättävä. Kaikki itsensä vapaamielisiksi tuntevat haluavat hehkuttaa tätä elokuvaa. Jännää nähdä elokuva tavallisista lesboista ja sanoa tykkäävänsä siitä!!! Hihi hih! *Tirskututtaa*

Lesbo-teemalla ratsastava kolme tähden elokuva on säännöllisesti kerännyt arvostelijoilta neljää tähteä. Mielestäni elokuva oli ihan jees, mutta ei missään nimessä niin maailmoja mullistava, kuin mitä meedioissa annetaan ymmärtää.


Kouluarvosana: 8- (miinuspisteet Mark "repertuaarissa yksi ilme" Ruffalosta)

P.S. Ilmeisesti lapset voi olla ihan alright kahdenkin äidin kasvattamina

Tim Burton: Liisa Ihmemaassa 3D (Alice in Wonderland)

Viikonlopun ainoa leffakokemus oli Tim Burtonin uusin eli Liisa Ihmemaassa, Alice in Wonderland, ja samalla se oli itselleni ensimmäinen kolmiulotteinen katselukokemus. Elokuvan odotus oli melkeinpä jännittävämpää kuin itse 1h50min visuaalinen sessio. Leffaa ennen tulleet trailerit olivat kaikki 3D-filmeistä, joten sain sellaisen fiiliksen, että uusi teknologia kohta jyrää meitin. Vanhana jääränä penään kyllä edelleen 2D-elämyksiäkin. Sitä paitsi Finnkino ryöväsi lipuista muistaakseni 13 euroa, aika suolaista, sanoisin.

Elokuva kertoo 19-vuotiaasta Liisasta, jota esitti minulle aikaisemmin tuntematon mutta fantastiseksi osoittautunut Mia Wasikowska, joka palaa Ihmemaahan tehdäkseen selvän Herttarouvasta (Helena Bonham Carter) ja tämän hirmuvallasta. Ärsyynnyin joka kerta, kun H.B.C. astui läskipäineen ruutuun suoltamaan yhtä ja ainutta repliikkiään. Häävalat eivät kuulu elokuvan tekemiseen, Mr. Burton. Huh, se siitä ja loput kirjeessä, en vain jaksanut.

Näyttelijäsuorituksista odotetuin lienee ollut Johnny Depp Hulluna Hatuntekijänä. On se ollut ihqumpikin joskus, mutta ihan hyvin se veti. Digitaalisia trikkejä oli sen verta paljon, että perinteisestä näyttelijäntyöstä oli jäljellä vain muisto. Edellä mainittujen lisäksi elokuvassa esiintyi vain kourallinen ekstroja, ja loput tarinan hahmot oli suollettu digitekniikalla. Visuaalisesti elokuva oli varsinaista ilotulitusta, johon 3D-tekniikkaa ei välttämättä olisi edes tarvittu. Burtonmaiset taianomaiset maisemat olivat taas läsnä ja Ihmemaan fiilis totaalisesti taltioitu. Välillä vain havahduin hokemasta itselleni "tästä on nyt pakko digata, tää on Burtonia", mutta todellisuudessa kuka tahansa asialleen vihkiytynyt ohjaaja olisi osannut ohjeistaa alaisensa digi-ihmiset luomaan saman tatsin leffan taustaksi. Eipä silti, lopputulos oli todella taidokas, Burtonilta nyt aina odottaa lisäksi "sitä jotain" ekstrahöystettä, joka tästä filmistä mielestäni jäi uupumaan.

Juoni oli yksioikoista hyvän ja pahan välistä taistelua, mikä tietysti sadunkerrontaan suotanee. Sadut ovat yleensä aika pelottavia, niin myös tämäkin. En todellakaan veisi ihan pientä serkunkaimanpoikaa mukanani tätä pläjäystä katsomaan. Välillä räiskintä ja pelottelu alkoi jo ottaa päähän, antakaa nyt edes hetki armonaikaa ja näyttäkää jotain kaunista, kun kerrankin päästään 3D:nä näkemään. Anne Hathawayn Valkoinen kuningatar oli kyllä lumoava "hyvän" roolissaan. Jokainen kai osaa arvata kummat voitti, hyvikset vai pahikset.

3D-ulottuvuuden vuoksi rainalle tulisi kai antaa mojovat pisteet. En kuitenkaan lähtenyt teatterista ällikällä lyötynä eikä elokuva edes kirvoittanut kummemmin mielipiteitä tuoreeltaan. Olihan se komea ja kaunis, hyvä ja paha, kaikki elementit olivat kasassa, mutta tekijä X puuttui. Miinustahan siitä rapsahtaa. Pelkillä tehosteilla ei saa parasta mahdollista tarinaa. Harmittaa kyllä. Olikohan liian kovat odotukset?

Kouluarvosana: 8