James Ponsoldt: The End of the Tour (2015)

Kuva: Indiewire.com

Rakkautta & Anarkiaa -festareilla oli yllätyksekseni elokuva David Foster Wallacesta, James Ponsoldtin the End of the Tour. Huomattuani vielä Jason Segelin näyttelevän Foster Wallacea, innostuin toki leffasta heti.

Segel FosterWallacena epäilytti kuitenkin, vaikka olenkin ktsonut paljon hyviä leffoja, joissa hän näyttelee. Osasin ehkä odottaa tiettyjä maneereita, joista kävisi ilmi kyllä että valkokankaalla heiluu Jason Segel eikä David Foster Wallace.

Toinen odotuksia laskenut tekijä oli Jesse Eisenberg, josta en ole koskaan löytänyt mitään sympaattista. Hän on ehkä roolinsa vanki nihkeinä tyyppeinä kuten Mark Zuckerberg.

Eisenberg ei pettänyt odotuksia, hänen esittämänsä toimittaja-kirjailija oli kenties vielä epämiellyttävämpi kuin sosiaalisesti rajoittunut Facebookin perustaja. Segel sen sijaan onnistui hetkittäin uskottelemaan olevansa edesmennyt kulttikirjailija.

Jokin leffassa jäi kuitenkin vaivaamaan, ja tavoistani poiketen googlailinkin mitä mieltä muut leffasta olivat. Wallacen ystävä kirjoittikin Guardianissa, ettei leffassa ollut hänen ystävänsä. Segel oli ymmärtänyt kohteensa väärin, mikä saattoi johtua oikeasti Wallacea haastatelleen David Lipskyn näkökulmasta. Tyyppi väitti Wallacea leffassakin teeskentelijäksi, ja on varmasti keskiluokkaistanut kateuden kohteuttansa.

Vaikka silmiin pistikin Jason Segelin maneerit ja pöllämystyin arkisena kuvatusta nerosta, ja vaikka epäilyt tulivatkin todistetuksi Wallacen oikean ystävän kirjoituksesta, jäi leffasta kuitenkin hyvä maku. Leffan katsoi jo sen ansioista, että joinain hetkittäisinä välähdyksinä uskoin Foster Wallacen juttelevan haudan takaa siinä edessäni.

Kouluarvosana: 8 1/2

Ruben Fleischer: Zombieland (2009)

Elämä on ihmisen parasta aikaa, ja ihminen voi silloin hyvin, kun voi rehellisen työpäivän päätteeksi tuntea itsensä loppuunpalaneeksi ja voimattomaksi. Mikä sen parempaa kuin aivotonna laittaa pyörimään etukäteen p*skaksi aavistamansa elokuvantekele ja antaa itsensä nukahtaa sen tahtiin. Näin päätimme tehdä eilen. Mitään liian hyvää ei olisi tullut mieleenkään katsoa; tietoisen aivotoiminnan olikin tarkoitus loppua viimeistään puolivälissä katselunautintoa.

Ruben Fleischerin Zombieland on jostain käsittämättömästä syystä saanut yllätyksellisen positiivisen vastaanoton jenkeissä. Itseltäni meinaa henki pakahtua muistellessani miten sysipaska se oli. Elokuvan ainoa positiivinen piirre on sen lyhyt kesto, 88 min., mutta minuuttiakaan enempää en halua rainalle elämästäni tuhlata, joten lyhyestä virsi kaunis. Arvosteluunkin tuhrattu aika on jo haaskoille heitetty.


Kouluarvosana: 4- (miinuspisteet Bill Murrayn cameo-roolista. Ei ois kantsinnu...)