Edgar Wright: Scott Pilgrim vastaan maailma (2010)

Scott Pilgrim vs. the World on viihdyttävämpi, mutta teinimpi kuin (500) Days of Summer näistä uusista indie-elokuvista. Täytyy myöntää, että tykkäsin silti, vaikka leffan kohderyhmä taisikin olla vähän nuorempaa polvea kuin meikäläinen.

Scott Pilgrimissä rakastuvat hiukan nuoremmat ihmiset kuin Summerissa. Myös musiikki on nuorempaa polvea. Kun (500) Days of Summer nojasi hyväksi todettuun old school musaan, The Smithsiin, Joy Divisioniin ja sen sellaiseen, soitetaan Scott Pilgrimissä tuoretta indierockia, joka käy elokuvassa Scottin ohella omaa kamppailuaan elektroa ja muuta musiikkia vastaan.

Käsite indie alkaa kyllä totta puhuen hämärtyä sen saavuttaman megalomaanisen suosion ja kaupallisuuden myötä. Haistankin vahvasti indien lopun olevan lähellä. Tai sitten kyseessä on kuiva huoneilma ja pakkaset, jotka ovat tehneet tepposet muutenkin erehtyväiselle vainulleni.


No, Scott Pilgrim vastaan maailma on joka tapauksessa tosi hip ja cool, vaikka sortuukin vähän turhaankin erikoisuuden tavoitteluun ja ei sittenkään niin omaperäisiin hahmoihin. Michael Cera nyt on tietysti ihq, mutta moneskohan kerta Scott Pilgrim on sitä samaa roolia mitä mies on vetänyt Junosta lähtien. Mary Elizabeth Winstead on toki ihanan dekadentti ja cool viikottain hiustensa väriä vaihtavana Ramonana, mutta niin oli Kate Winsletkin aikanaan. Välillä huomasin leffan tempaavan oikein kunnolla mukaansa, mutta välillä tuntui tylsältä. Vieläkö noin monta tietokonetappelua jäljellä? Huoh!


Leffassa vähän jokainen on hipsterimpi kuin toinen tai liian cool jollekin. No, kaippa hipsteritkin elävät siinä samassa kilpailuyhteiskunnassa kuin kaikki muutkin.

Tietokonepelejä pelanneena ja indiemusaa kuunnelleena tykkäsin.

Kouluarvosana: 8 1/2 (Plussaa Seinfeld-tunnarista)

Judd Apatow: Funny People (2009)

En tiedä miksi, mutta Adam sandler on aina edustanut itselleni sitä nihkeämpää versiota Ben Stilleristä. Kaikki johtuu varmasti tietämättömyydestä. Kyllähän Sandler ainakin Punch-Drunk Lovessa todisti näyttelijänlahjansa. Ja varmaankin kyseessä on aivan hillittömän hauska koomikko.

Koomikoista kertoo myös elokuva Funny People. Siinä Sandler näyttelee jo ikääntynyttä menestyskoomikkoa (ja hienosti näytteleekin) George Simmonsia. Seth Rogen esittää Ira Wrightia, uudeksi Seinfeldiksi hamuavaa aloittelevaa stand up -koomikkoa (as if! - "kramer was my nigga", kuten Iran musta työkaveri patonkitiskillä toteaa) (Seinfeld on blogin pitäjien all time favorite, joten myös meillä kaikki komediat vertaantuvat tähän ysäriklassikkoon). Iran kämppiksiä, myös wanna be -koomikkoja (itseään?), näyttelevät Jonah Hill ja Jason Schwartzman, joista jälkimmäinen on vastannut myös elokuvan musiikista. Lisäksi elokuvassa esiintyy koko liuta koomikkoja omana itsenään.

Iran koomikon ura ei ota oikein sujuakseen kämppisten vähäpätöisiin menestyksiin nähden. Kaikki kuitenkin muuttuu yhtenä iltana hänen päästessä lavalle legendaarisin Simmonsin jälkeen. Kuolemaa tekevä Simmons palkkaa Iran assistentikseen kirjoittamaan vitsejä hänelle. Ajan hengessä vitsaillaan MySpacen ja Nintendo Wiin kustannuksella. Elokuvan alkupuolisko seurataan vitsien kirjoittamista ja laukomista. Joidenkin mielestestä flopannut jälkipuolisko keskittyy Simmonsin ihmisssuhteisiin.

Funny People on siis elokuva amerikkalaisista stand up -koomikoista. Draamaa komediasta, mikä Judd Apatowin aiemmalle hauskanpidon ystäville on kaiketi ollut järkytys. Vaan ei meikäläiselle. Elokuva oli vallan mainio komediallinen draama The Royal Tenenbaumsin tapaan.

Kouluarvosana: 8 1/2

David O. Russell: I Heart Huckabees

David O. Russellin ohjaama ja käsikirjoittama I Heart Huckabees on varsinainen helmi vuodelta 2004. Tuolloin toinen Koirista on ilmeisesti viettänyt hiljaiseloa elokuvarintamalla missattuaan moisen tapauksen. Toisen Koiran jauhettua vuosikaudet elokuvan erinomaisuudesta, saa eilisestä lähtien vihdoin tämäkin rakki levittää Huckabeesin ilosanomaa.

Asetelma elokuvassa on herkullinen. Albert (Jason Schwartzman) haluaa vastauksen isoon kysymykseen eli selvittää olemassolonsa tarkoituksen. Tähän hän palkkaa avuksi "etsivätoimiston", joka on erikoistunut ratkaisemaan ihmisten ekstistentiaalisia ongelmia vakoilemalla asiakkaitaan ja selvittämällä teorioitaan elämän tarkoituksesta. Elokuvan nerokkuus ei suinkaan jää herkulliseen alkuasetelmaan, vaan tästä alkaa varsinainen tykitys, joka on käsittämätöntä kohellusta ja sekoilua, hengästyttävää dialogia ja toinen toistaan herkullisempia hahmoja. Tyyliltään elokuvan voisi kai yhdistää Charlie Kaufmanin ja Wes Andersonin irrotteluihin.


Elokuvan juoni kulkee lyhykäisyydessään seuraavanlaisesti. Albertin vaatiessa kärsimättömänä tuloksia etsiväpariskunnalta Bernandilta ja Vivianilta (Dustin Hoffman ja Lily Tomlin), tutustuttavat he Albertin toiseen maaniseen asiakkaaseensa, Tommyyn (loistava Mark Wahlberg). Vaan tästäkös soppa syntyy ja elokuva sen kuin paranee. Maailman (ja jenkkien hallituksen) julmuudesta flipannut Tommy jauhaa öljynkulutuksen mielettömyydestä ja tutustuttaa Albertin ranskalaiseen toisinajattelijaan Caterine Vaubaniin (Isabelle Huppert). Tämä johdattaa tuoreet ystävykset olemassaolon arvoituksen mysteerissä täysin vastakkaiseen suuntaan kuin Bernard ja Vivian, jotka silti jatkavat itsepintaisesti tutkimuksiaan. Asiakkaakseensa he ovat saaneet myös Albertin inhokin Bradin (Jude Law), joka on syrjäyttänyt Albertin kansalaisjärjestössä. Bradin ja tämän vaimon (Naomi Watts) täydellinen pinnallinen maailma romahtaa kaikkien edellä mainittujen yhteistyön tuloksena ja samalla antisankareidemme Albertin ja Tommyn palaset loksahtavat kohdalleen.


Elokuvan loppu on jotain aivan parasta mitä äkkisältään muistan nähneeni. Kaverukset tapaavat uuvuttavien vaiheiden jälkeen. On tullut petettyä toista ja jos jonkinlaista, mutta päämäärä on saavutettu. Molemmat ovat nähneet totuuden. "It's so fantastic", "And it's also nothing special".

Tuntuu, että puolet on jäänyt sanomatta. Tämä täytyy nähdä itse, niinkuin kaikki elokuvat tietysti. En voi muuta kuin suositella lämpimästi elokuvaa. Jostain syystä varsinkin Mark Wahlbergin näyttelemä Tommy oli mieleeni ja nauroin joka kerta hänen ilmestyessä kuviin. Hyvin oli leffa kestänyt mielestäni aikaakin, vaikka nykyään ei kai podetakaan maailmantuskaa niin voimakkaasti kuin 2000-luvun alussa Jenkkien sotaretkien aikaan.

Kouluarvosana: 10