Jay & Mark Duplass: Cyrus (2010)

Rakkautta ja anarkiaa -festareilla esitetty Cyrus ei tullut koskaan teatterilevitykseen Suomeen. Elokuvaa on kuvailtu sijoittuvaksi johonkin indie-ihmissuhdeleffojen ja Judd Apatowin hittien väliin.

Itse sijoittaisin sen myös sarjaan "onko tämä nyt komediaa vai draamaa". Koomaksi tai dramediaksiko tällaista voisi kutsua. Valitaan joku tunnettu koomikko (tai tässä tapauksessa kaksi) ja laitetaankin se näyttelemään draamaa. Vähän niin kuin Adam Sandler Punch-drunk-lovessa tai Will Ferrell Stranger Than Fictionissa.

No ei kai siinä mitään, jos osaisi suhtautua elokuvaan oikein. Mutta kun odottaa kuoliaaksinaurattavaa komediaa joutuu kyllä valitettavasti pettymään huomatessaan kaiken olevankin yllättävän vakavaa.

Stoori on seuraava: John (John C. Reilly) tapaa unelmiensa naisen Mollyn (Marisa Tomei) juhlissa. Sitten hän tapaa tämän aikamiespojan (Jonah Hill), joka osoittautuu varsin erikoiseksi tapaukseksi.

Sinänsä Cyrus on ihan kelpo elokuva rakkaudesta. Kyllä siinä joitain hauskojakin kohtauksiakin oli. Näyttelijät osasivat kuin osasivatkin näytellä draamaa. Muun muassa Get him to the Greek -irrottelusta tuttu Jonah Hill näytti osaavan näytellä todella scarya aikamiespoikaa. Toki koko ajan odotin koska saisi nauraa itsensä kipeäksi, mutta tämä nyt oli tälläinen tällä kertaa. Myös Reilly ja Tomei olivat hyviä.


Kouluarvosana: 8 1/2

Adam McKay: Velipuolet - Step Brothers (2008)

Harvemmin on keskiverto ja tasapaksu komedia onnistunut jakamaan tämän kotikatsomon mielipiteitä niin kuin Adam McKayn Velipuolet. Will Ferrell esittää nelikymppistä peräkammarin poikaa, jonka sinkkuäiti rakastuu vielä kypsemmällä iällä hurmaavaan mieheen, jonka omissa nurkissa pyörii... yllätys yllätys, myös keski-ikäinen naimaton poikamies-poika (John C. Reilly). Vanhusten muodostaessa uusioperheen Ferrellin ja Reillyn hahmot joutuvat reviiritaisteluun muuttaessaan saman katon alle asumaan. "Velipuolten" yhteiselo ei lähde alkuun ruusuisesti mutta jaetut vastoinkäymiset auttavat löytämään yhteisen sävelen.

Absurdi juoni-idea ei kanna elokuvaa kovin pitkälle, vaikka se tavallaan onkin suht "omaperäinen" tämän tyypin genressä. Allekirjoittaneen odotukset leffalle olivat: tyypilliseen tapaan katsojaa aliarvioiva mutta harmiton nollaukseen sopiva sontapläjäys. Kansikuvan perusteella olin valmistautunut 6 arvosanaan yltävään tekeleeseen. Ja vaikka tällä kotisohvalla on taide-elokuvat lentäneet romukoppaan (kutakuinkin heti tämän blogin avaamisen jälkeen) muiden sivistyshankkeiden kanssa, ja aivot huutavat komediaa, oli Velipuolet silti alhaisiakin odotuksia p*skempi.

Toinen kotikriitikkomme taas katsoi Velipuolet ihan mielihyvällä tietäen, että kun ei odota mitään, ei voi vaatia mitään. "Oli tää silti parempi kuin Hot Tub Time Machine". Mikä pitänee paikkansa.

Kouluarvosana: 5 1/2