Jörn Donner: Sixtynine (1969)

"Mies tahtoo rintoja persettä, yhtä onnellista ongelmaperhettä, nyt on myöhä, nyt vaan kaduttaa, ei saa lyödä, ei saa satuttaa." Jörn Donnerin elokuvassa Sixtynine Jukka (Sven-Bertil Taube) tahtoo pitää sekä rakastajattaren että vaimon. Vuonna 1969 toive ei ole mahdoton.


Jukan vaimo Tuula (Ritva Vepsä) tahtoo hänkin oman rakastajansa saatuaan tietää miehensä salarakkaasta. Tuulan naistenlääkärikin (Jörn Donner) suosittelee nuorta oria väljähtäneen avioliiton pelastukseksi. Läheltä löytyykin ei niin nuorikaan kuuden lapsen isä gynekologi itse.

Elokuva on takakannen mukaan myyty 23 maahan. Mahtanut maailmalla ihmetyttää hippikauden huipentuessa Suomessa lumihankeen - alasti tietenkin. Myös rallia ajetaan hangessa ja pelaillaan jääkiekkoa. Eksoottista.

Ääni kuulosti elokuvassa päälle liimatulta. Imdb:stä selvisi, että ruotslainen Taube puhui repliikkinsä ruotsiksi. Joku toinen oli dubannut ne suomeksi.

Kouluarvosana: 6

Risto Jarva: Ruusujen aika (1968)

Silmiini sattui varsinainen helmi Korjaamon tiskillä muita ostoksia maksaessani. Kyseessä on Risto Jarvan elokuva tulevaisuudesta, Ruusujen aika. ”Ensimmäinen Suomessa tehty futurologinen näytelmäelokuva”! ”Tapahtuma-aika on 2012. Historian instituutin virallisen katsauksen mukaan yhteiskunta on 1960- ja 70-lukujen levottomien aikojen jälkeen muuttunut ihmiskeskeiseksi, demokraattiseksi ja liberaaliksi. Luokkarajat ovat hävinneet, avainsana on edistys.”

Käsikirjoitus on Peter von Baghin, Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran käsialaa. Kaverusten käsitys vuodesta 2012 näyttää kyllä suoraan sanottuna kovin 1960-lukulaiselta, mutta mikäs siinä. Onko elokuva kirjoitettu sitten camp-hengessä vai puhtaassa edistysuskossa, mene ja tiedä.

Vuonna 2012 aatteet ovat marxilaisia, kuinkas muuten. Myös seksi, huumeet ja rock'n roll ovat kovaa kamaa. Päähenkilöt Kisse (Ritva Vepsä) ja Raimo (Arto Tuominen) keikistelevät herttaisen 60-lukulaisina edellinen peruukkeineen, minihameineen ja ilkosillaan, jälkimmäinen permanentissaan, pulsareineen ja tyköistuvine housuineen. Nuoren parin rakastelu on kuvattu komeasti kaleidoskoopin läpi. Interiöörit on ihania futuristisia huonekaluja pullollaan hamppupensaiden katveessa seisovine muovituoleineen (jotka osoittautuvat kohtalokkaaksi mahtavassa lopetuksessa) ja järjettömän kokoisine tietokoneineen. Ulkokuvia on harmittavan vähän, mutta tapahtumat sijoittuvat tietysti Pihlajamäkeen, joka kaukaa katsottuna on kyllä tosi komea. Sen tornitalot on saatu näyttämään valtavilta. Suurempia rakennuksia on käyty kuvaamassa varmaan Tukholmassa tai jossain, sen verran vieraan näköisiltä vaikuttivat. Metrokin on täytynyt purkittaa jossain vieraalla maalla. Kaupungin valot Tuomiokirkon portailta nähtynä näyttävät herttaisen vaatimattomilta. Musiikki kuulostaa kovin progressiiviselta ja intialaisvaikutteiselta.

Olihan elokuvassa monessa suhteessa osuttu oikeaankin. Navigaattorit, internet ja taulutelevisio oli ennustettu ihan oikein nykypäivään kuuluviksi. Ja eläähän itse 1960-luvun futurismikin vielä näinä päivinä. Ainakin allekirjoittaneen mieleen leffa oli!

Kouluarvosana: 10