Evan Goldberg & Seth Rogen: The Interview (2014)

Ensimmäiset ajatukseni saatuani Seth Rogenin uusimman käsiini (näitä ei suomessa näe isolta kankaalta, ug-kamaa siis): Nyt pelataan kovilla panoksilla. Ei vähemmillä kuin ydinaseilla ja maailman naurettavimman diktatuurin kustannuksella. Tähtinä miesrakkautta puhtaimillaan edustavat Rogen ja James Franco. Ohjaajina edellinen ja useiden Judd Apatow -genren revittelyiden takaa löytyvä Evan Goldberg (Superbad, Pineapple Express, This is the End).

Ensimmäinen ajatus leffaa hetken katsottuani oli häpeä: Näidenkö moloista ja essoista hauskuuden ammentavien antisankareiden takana olen seisonut koko blogini historian? No, annoin kavereille aikaa, ehkä tämä tästä muuttuu kun päästään itse asiaan.

Ja kohtahan oltiinkin jo Pohjois-Koreassa Kim Jong-Unin vieraana (varoituksen sanana aion tässä ja seuraavissa kappaleissa spoilata ensimmäisen kerran harrastelijakriitikon urani aikana). Dave Skylark (kerrassaan hieno nimi James Francolla) nimittäin isännöi suosittua talk show'ta, itse asiassa niin suosittua, että jopa maailman suljetuimman valtion diktaatoori rakastaa sitä. Ja niinhän siinä käy, että Skylark yhdessä tuottajansa Aaron Rapaportin (Rogen) kanssa lähtevät Pohjois-Koreaan haastattelemaan Kimiä tämän kutsumana.

Salainen palvelu kiinnostuu mahdollisuudesta murhata pahansuopa dikaattori ja niin kaverukset lähtevät Aasiaan myrkyn kanssa. Pahaksi onneksi Kim sattuu olemaan Skylarkin häneen tutustuessaan mitä mainioin länsimainen mies ja Daven sielunkumppani. Skylark ei siksi suostukaan tappamaan häntä.

Kim Jong-Unin allihoopit kipeine nilkkoineen olivat jo sinänsä tarpeeksi keskinkertaisen, mutta viihdyttävän komedian aineksiksi. Loppu äityy kuitenkin suorastaan nerokkaaksi Skylarkin käyttäessä vallankumouksen laukaisemiseen kahta maailman tehokkainta asetta: sanaa ja kameraa.

Skylark kun on julkkiksia haastatellessaan tottunut lypsämään näistä irti mitä tahansa, kuten Eminemin tunnustumaan homoutensa. Skylark saakin Kimin itkemään ja paskomaan housuunsa kansansa edessä, kansan, joka on uskonut, ettei heidän johtajallaan edes ole peräaukkoa!

Silkkaa neroutta!

Kouluarvosana: 10

Nicholas Stoller: Naapurit (Neighbors) (2014)

Mac (Seth Rogen) ja Kelly (Rose Byrne) ovat astumassa keski-ikäisten maailmaan. He ovat juuri saaneet vauvan ja ostaneet oman talon idylliseltä esikaupunkialueelta.

Heti kohta viereiseen taloon muuttaa kuitenkin naapuri helvetistä: läheisen collegen veljeskunta. Nuoripari päättää pysyä lujana heti alusta alkaen. Opiskelijoille on sanottava, ettei äänekästä juhlimista suvaita heidän naapurissaan, toki mahdollisimman rennosti, eihän tässä mitään kalkkiksia olla.

Veljeskunnan puheenjohtajat ovat kuitenkin mitä miellyttävimpiä ihmisiä ja pyytävät naapurit mukaan juhliin. Mac ja Kelly pääsevät nauttimaan nuoruuden hullutuksista ja naapurukset tekevät verivalan: kusevat ristiin. Elokuvassa pelataan siis säälimättä alapäävitseillä. Tuntuikin oudolta kun isoäiti oli tuonut hädin tuskin kymmenvuotiaat lapsenlapset katsomaan elokuvaa viereisille paikoillemme. Tai lapset tuoneet mummonsa, kuinka vaan, kumpikaan ei oikein tuntunut olevan kohderyhmää.

En osaa sanoa mikä sitten olisi tällaisten leffojen kohderyhmää. Dildojen tekemisen, rintojen lypsämisen ja palleista puristelujen lomassa näissä sethrogen-, juddapatow-, nicholasstoller -leffoissa on aina jotain aikuismaistakin mukana. Naapureissakin pohditaan onko elämä pilalla kun vapaus bilettää on lapsen mukana mennyttä vai onko lapsiperheellisen elämä sittenkin itsessään juhlaa.

Aluksi tuntui, ettei leffassa ole aineksia American Pieta kummemaksi tapaukseksi, mutta jossain vaiheessa Rogen, Byrne, Efron ja kumppanit riisuivat tällaisen 30+ kalkkiksenkin aseista ja tempauduin mukaan viihdyttävään komediaan. Naapurit tietenkin riitautuvat ja alkaa hillitön koston kierre, joka karkaa lopulta totaalisesti käsistä. Rakennellaan draaman kaari kaikkine jännitystihentymineen ja hyvän ja pahan välisine taistelukohtauksineen.

Kaikesta pinnallisuudestaan huolimatta lopulta tosi hyvän mielen komedia.

Kouluarvosana: 8

P.S. Robert de Niro -imitoinnit olivat parhautta!

Michel Gondry: The Green Hornet 3D (2011)

Halusin kovasti uskoa, että Michel Gondryn (Tahraton mieli, The Science of Sleep) nerokkuus ja Seth Rogenin (Paksuna, Funny People, Pineapple Express) hauskuus on mennyt ohi surkeita arvosanoja The Green Hornetille antaneilta arvostelijoilta, mutta pettymyksekseni olin väärässä. The Green Hornet on huono elokuva. En ymmärrä miten Koira Helvetistä -suosikit Gondry ja Rogen ovat onnistuneet lyömään viisaat päänsä yhteen näin heikolla menestyksellä.

The Green Hornet on niinkin omaperäinen idea kuin yritys tehdä sarjakuvaan perustuva elokuva. Kuka tietää kuinka kauan näitä oikein riittää? En ole koskaan edes erityisemmin tykännyt koko genrestä. Sitä paitsi Green Hornetista on jo 60-luvulla tehty versio, jossa Bruce Lee näytteli ja suoritti kaikki tappelukohtaukset oikeasti. 2000-luvun Katona heiluvan aasialaisen pop-tähden Jay Choun suurimmaksi ansioksi jää onnistuneen espresson tekaisu.

Seth Rogen on elokuvassa siis Britt Reid, joka perii isänsä lehti-imperiumin. Sattuman kautta hän rupeaa naamiosankariksi yhdessä isänsä autonkuljettajan, luonnottoman hyvän tappelijan, auton tuunajaan ja kahvinkeittäjän, Katon kanssa. Cameron Diaz on parivaljakon välejä hämmentävä Lenore Case ja Inglorious Basterds -elokuvasta tuttu Chrostoph Waltz pahis Chudnofsky.

Nimet antoivat odottaa paljonkin, mutta ei tästä paljon jälkipolville jäänyt kerrottavaa.

Kouluarvosana: 5

David Gordon Green: Pineapple Express - Pilvinen pakomatka (2008)

Mahtavaa! Aivotonta komediaa yhdistettynä aivottomaan actioniin! Koirat helvetistä jatkavat Seth Rogen -linjalla Paksuna ja Funny People -leffojen rohkaisemina. Tällä kertaa Rogen on pääosan lisäksi vastuussa tekstistä.

Paksuna -elokuva antoi jo osviittaa Rogenin mieltymyksistä, joten mikään yllätys ei ollut, että Rogenin käsikirjoittaman leffan pääosaan nousee pilven pössyttely. Jo leffan nimi Pineapple Express viittaa pääosapariskunnan Dale Dentonin (Rogen) ja Saul Silverin (James Franco) polttelemaan marijuana-lajikkeeseen, joten kyllä, kyseinen pätkä voidaan luokitella puhtaaksi stoner comedyksi. Puolustukseksi sanottakoon, että leffaa katsoi kyllä parin punaviinilasin voimallakin, toisin kuin lajityypin aiempia edustajia, vaikkapa Half Baked, Dude, Where's my Car? tai Pilvessä -elokuvia, joita ei tiettävästi kukaan vähäisimmänkään aivotoiminnan vallitessa ole pystynyt katsomaan kokonaan.

Pineapple Expressin juoni on kaikessa yskinkertaisuudessaan seuraavanlainen. Dale Denton elää amerikkalaista unelmaansa. Hän on unelma-ammatissaan, jossa saa päivät pitkät olla tekemättä mitään pilveä poltellen. Tyttöystävä on elämäntavan salliva lukiolaisnuorukainen, jonka luokkatovereiden seurassa Dale tosin tuntee olevansa vanhempi, rumempi ja läskimpi kuin Angien ikätöverit. Tuoreen pilvidiilerin kanssa synkkaa hyvin ja Saulilta saa laatutavaraa. Kunnes eräänä kauniina päivänä Dalen elämä muuttuu katastrofiksi hänen joutuessa todistamaan pilvidiilerinsä diilerin diilerin tekemää murhaa. Siitä alkaa Dalen ja Saulin yhteinen pakomatka, jolla on aikaa bondailla bromance-hengessä ja poltella pajareita tietenkin.

Leffa kirvoitti muutamatkin hyvät naurut ainakin meikäläisessä ja lopun kieli poskella toteutettu action-pläjäys oli piristävä lisä komediaan. Pineapple Express on kyllä taattua Apatow Productions -laatua, ja Seth Rogen yksi mielenkiintoisimmista nuorista koomikoista elokuvan ala-arvoisesta (joskin joissakin fanaattista suhtautumista aiheuttavasta) aiheesta huolimatta.

Kouluarvosana: 7 - (Olisi moraalitonta antaa pistettäkään enempää, vaikka kyseessä ihan hauska revittely onkin)

Judd Apatow: Paksuna (Knocked Up) (2007)

Töllöstämme tulvii yhä vain komediaa! Syksyn myötä mieliin hiipivän alakulon kaatamiseen on käytävä keinoja kaihtamatta. Ja nyt pelataan jo kovilla panoksilla. En halua edes arvailla mitä aparaattiimme ajautuu synkimmän kaamoksen koittaessa.

Viimeisimpinä vuorossa oli nimittäin niinkin mieltäylentävän kuuloinen komedia kuin Paksuna. Seuraavaksi vuoroaan odottaa 40 v. ja neitsyt! Kyllä, blogimme tason voisi luulla laskeneen kuin lehmän hännän. Bloggaajien maun siis, blogin sisällön laadusta ei kai takeita ole koskaan ollutkaan.

Elokuvia Paksuna (2007) ja 40 v. ja neitsyt (2005) yhdistää ala-arvoisen nimen lisäksi ensinnäkin ohjaaja-käsikirjoittaja Judd Apatow, jonka käsialaa on myös hiljattain katsomamme Funny People (2009). Okei, ei kovin omaperäinen nimi silläkään.

Toiseksi elokuvissa hölmöilee pitkälti sama näyttelijäkaarti. Seth Rogen, Jonah Hill ja Apatowin vaimo Leslie Mann törttöilevät enemmän tai vähemmän jokaisessa näistä kolmesta. Lisäksi mainiosta I Love You Man (2009) -komediasta tuttu kaksikko Paul Rudd ja Jason Segel näyttelevät Knocked Upissa ja Rudd myös The 40 Year Old Virginissä.

Kolmanneksi elokuvat ovat yllättävän hyviä. Kaksi kolmesta on onnistunut naurattamaan ainakin tässä katsomossa vallan mainiosti. Elokuvia voisi kai kutsua omalla tavallaan romanttisiksi komedioiksi. Sellaisiksi, joita miehetkin kehtaavat katsoa. I Love You Manin nähtyään sitä tietysti odottaa tämän genren elokuvilta samalla tavalla perinteisen romanssin päälaelleen kaatavaa oivallusta. Knocked Up ei valitettavasti ihan samalla tavalla onnistu ilahduttamaan omaperäisyydellään, mutta hauska se kyllä on.

Knocked Upissa TV:ssä uraa tekevä nuori nainen Alison (Katherine Heigl) saa ylennyksen kameran takaa parrasvaloihin ja lähtee juhlimaan sitä siskonsa Debbien (Leslie Mann) kanssa. Yökerhosta mukaan matkaan tarttuu Ben Stone (Seth Rogen), joka seuraavan aamun valossa osoittautuukin kaikkea muuta kuin ihannemieheksi. Ben on työtä vieroksuva pilviveikko, joka samanhenkisten kämppistensä (Jason Segel, Jonah Hill ja jotain muita) kanssa puuhastelee internetsivustoa, josta voi hakea suosikkijulkkiksensa alastonkohtaukset elokuvissa. Alisonin ja Benin juttu ei kappas vaan jääkään vain yhden yön mittaiseksi Alisonin huomatessa järkytyksekseen olevansa raskaana. Tästä alkaa nuorukaisten tutustuminen toisiinsa ja yllätys yllätys mutkien kautta lopulta rakkaustarina.

Mielestäni Paksuna on hauska elokuva vanhemmuudesta. Huumorin ryydittämänä mietitään mitä kaikkea vanhemmaksi tuleminen tarkoittaa. Miehellä se voi tarkoittaa luopumista pilven pössyttelystä ja äijien kanssa bondailusta. Toimeentulokin tulisi turvata perheelle. Nainen saattaa joutua sanomaan hyvästit muodoilleen ja uralleen.

Ennen kaikkea leffa on hatun nosto isille, imho. Propseja jaellaan potentiaalisesta kusipäästä surullisen hahmon ritariksi osoittautuvalle Debbien miehelle Petelle (Paul Rudd). Kaveri lähtee laulaen kantamaan syntymäpäiväkakkua kuultuaan juuri olevansa paska isä. Aivan mainio kohtaus! Toisessa tilanteessa Pete saa osakseen haukut käytyään salaa yksin leffassa. Vaikka kaveria on ensin epäilty pettämisestä!

Hauska!
Kouluarvosana: 8+

Judd Apatow: Funny People (2009)

En tiedä miksi, mutta Adam sandler on aina edustanut itselleni sitä nihkeämpää versiota Ben Stilleristä. Kaikki johtuu varmasti tietämättömyydestä. Kyllähän Sandler ainakin Punch-Drunk Lovessa todisti näyttelijänlahjansa. Ja varmaankin kyseessä on aivan hillittömän hauska koomikko.

Koomikoista kertoo myös elokuva Funny People. Siinä Sandler näyttelee jo ikääntynyttä menestyskoomikkoa (ja hienosti näytteleekin) George Simmonsia. Seth Rogen esittää Ira Wrightia, uudeksi Seinfeldiksi hamuavaa aloittelevaa stand up -koomikkoa (as if! - "kramer was my nigga", kuten Iran musta työkaveri patonkitiskillä toteaa) (Seinfeld on blogin pitäjien all time favorite, joten myös meillä kaikki komediat vertaantuvat tähän ysäriklassikkoon). Iran kämppiksiä, myös wanna be -koomikkoja (itseään?), näyttelevät Jonah Hill ja Jason Schwartzman, joista jälkimmäinen on vastannut myös elokuvan musiikista. Lisäksi elokuvassa esiintyy koko liuta koomikkoja omana itsenään.

Iran koomikon ura ei ota oikein sujuakseen kämppisten vähäpätöisiin menestyksiin nähden. Kaikki kuitenkin muuttuu yhtenä iltana hänen päästessä lavalle legendaarisin Simmonsin jälkeen. Kuolemaa tekevä Simmons palkkaa Iran assistentikseen kirjoittamaan vitsejä hänelle. Ajan hengessä vitsaillaan MySpacen ja Nintendo Wiin kustannuksella. Elokuvan alkupuolisko seurataan vitsien kirjoittamista ja laukomista. Joidenkin mielestestä flopannut jälkipuolisko keskittyy Simmonsin ihmisssuhteisiin.

Funny People on siis elokuva amerikkalaisista stand up -koomikoista. Draamaa komediasta, mikä Judd Apatowin aiemmalle hauskanpidon ystäville on kaiketi ollut järkytys. Vaan ei meikäläiselle. Elokuva oli vallan mainio komediallinen draama The Royal Tenenbaumsin tapaan.

Kouluarvosana: 8 1/2